Apu

Venäläisprinssi lensi ilmavoimissamme



Venäläisprinssi lensi ilmavoimissamme

Suomen välirauhan aikaan lentorykmenttimme vahvuudesta löytyi erikoinen tapaus: tsaarinajan venäläisprinssi, marsalkka Mannerheimin vanha perhetuttu.
Teksti Meri Eskola

Avun haastatteleman Romanov-jälkeläisen, englantilaisen Penny Galitzinen appiukko Emanuel Galitzine (1918–2002) lensi välirauhan aikaan Suomen ilmavoimissa, lentorykmentti 3:ssa. Se oli Suomen ilmavoimien joukko-osasto vuosina 1940–52.

Kansallisarkistostamme löytyy päämajan vapaaehtoistoiminnan kolme asiakirjaa, joiden mukaan Edward Manuel Graham -salanimellä esiintynyt venäläis-englantilainen aristokraatti kuittasi raha-avustuksia vuosina 1940–41 yhteensä 6070 markkaa. Suurimman, 5000 markan (noin 1400 euroa) vaateavustuksen kuittiin on liitetty huomautus: “…marsalkka mielellään näkisi, että Grahamia autettaisiin”.

Marsalkka oli C.G.E. Mannerheim, “Grahamin” isän, venäläisprinssi Vladimir E. Galitzinen vanha ystävä Venäjän tsaarinhovin ajoilta.

Galitzinet tai Golitsynit, nimen kirjoitusasusta riippuen, ovat vanha Latviassa syntynyt suuraatelissuku, jonka historia ulottuu Venäjällä käsi kädessä maata 300 vuotta hallinneen Romanov-suvun kanssa. Venäjän ensimmäisen naispuolisen Romanov-hallitsijan, Pietari Suuren sisarpuoli Sofian rakastajan nimi oli Golitsyn – samoin kuin keisarillisen Venäjän viimeisen pääministerinkin.

Prinssi Emanuel Galitzine, eli vänrikki Edward M. Graham vuonna 1940.

Vapaaehtoissopimuksella armeijan lentäjäksi

Emanuel Galitzine solmi vapaaehtoissopimuksen Lontoossa helmikuun 26. päivänä 1940, ja sopimuksen allekirjoitti myös Suomen lähettiläs Lontoossa, sittemmin 1950-luvulla Suomen ensimmäisenä YK-lähettiläänä kunnostautunut Georg A. Gripenberg. Passin väärällä nimellä englantilaiset myönsivät Galitzinille seuraavana päivänä.

Peitenimeä tarvittiin, sillä Puna-armeija olisi oitis teloittanut Suomen väreissä lentäneen venäläisaristokraatin, mikäli tämä olisi jäänyt vangiksi itärajamme väärälle puolelle.

Keisarillisesta Venäjästä maanpakoon joutuneet venäläisemigrantit halusivat ilmeisesti kiihkeäasti taistella bolševikkeja vastaan: Mannerheimin venäläiskirjeet koostaneen Eleonora Joffen kirjasta Mannerheim – Chevalier-kaartin kasvatti (Otava 2005) löytyy kirje, joka lähetettiin marsalkalle hänen 75-vuotispäiväkseen kesäkuussa 1942. Kirjeessä vanhat venäläiset ystävät tarjoavat venäläisnationalistiryhmän “200 valittua ja uskollista miestä” Suomelle. Allekirjoittajista yksi on “V. Golitsyn”, eli lentäjä-ässä Emanuelin isä.

Asiakirjojen mukaan nuori venäläisprinssi palveli Suomen armeijaa 2.4.–31.12.1940. Vänrikiksi nimitetty Galitzine ei Suomessa kuitenkaan taistelua päässyt näkemään, vaikka Fokker D XXI -lentokoneilla pääsikin lentämään.

Kuva englantilaisten myöntämästä passista “Edward M. Grahamille”.

Äiti kuoli pommituksissa

Vänrikki Grahamin kotiinpaluu tuli vastaan nopeammin kuin toivottua, sillä Emanuelin äiti, kreivitär Catherine Carlowa kuoli Lontoon pommituksissa syyskuussa 1940. Galitzinen julkaisemattomien muistelmien mukaan marsalkka Mannerheim pyysi nuorukaisen puheilleen 10 päivää tämän äidin kuoleman jälkeen pahoitellen kreivittären kuolemaa, ja joulukuussa uudelleen.

Galitzinen mukaan Mannerheim kysyi, mitä nuorukainen aikoi nyt tehdä. “Haluaisin palata Englantiin”, Galitzine vastasi. “No, jos taistelemista haluat, pysy täällä”, Mannerheim oli vastannut. “Mielelläni, mutta valitettavasti olisin väärällä puolella”, Graham huomautti – englantilaisena hänen olisi ollut mahdoton sotia Saksan liittolaismaan riveissä.

Muistelmien mukaan marsalkka kotiutti Galitzinen Suomen ilmavoimista joulukuussa. Helmikuussa 1941 hänelle maksettiin viimeinen, 800 markan matka-avustus.

"Suomalaiset ovat hurmaavia"

Lentäjäprinssin pojanpojan, sussexlaisen Emanuel Galitzine nuoremman mukaan hänen isänsä viihtyi Suomessa hyvin ja oppi kielenkin opiskelemalla ahkerasti.

– Isäni osasi saksaa entuudestaan, ja hänelle annettiin vaihtoehto: ruotsia tai suomea. Hän kuvitteli, että saksasta olisi etua suomen opiskelussa, Galitzine kertoo Avulle.

Pojanpojan mukaan isä oli Suomessa kihloissa venäläistytön kanssa, jonka hän sittemmin jätti tavattuaan tulevan vaimonsa Irlannissa. Kansallisarkistostamme löytyy lokakuussa 1941 päivätty Valtiollisen poliisin pääosaston henkilökortti, jonka mukaan Graham on “kihloissa Irene Grünbergin kanssa”.

Galitzine viihtyi Suomessa hyvin. Parolassa päivätyssä kirjeessään kesäkuussa 1940 vänrikki kirjoittaa vanhemmilleen lounastaneensa “Papan ystävän kanssa, hän oli oikein ystävällinen ja lähetti teille lämpimät terveisensä”. Hän kertoo kesäisen ilman olevan “kuuma” ja ihmisten “hurmaavia”. Galitzine sanoo olevansa Suomessa kuin kotonaan. “Tämä on mahtava maa, olen hyvin omistautunut sille”, hän kirjoittaa.

Englannin kuninkaalliseen armeijaan

Vänrikki Grahamin paluu Englantiin oli vaiherikas, pojanpoika Emanuel kertoo.

– Hän onnistui pääsemään Suomesta Bostoniin laivalla, ja Kanadan kautta Atlantin yli Skotlantiin, missä häntä luultiin venäläiseksi vakoojaksi. Onneksi isän isä oli Englannin tiedustelupalvelussa töissä, joten hän sai poikansa vapaaksi.

Kotimaahansa palattuaan Galitzine kunnostautui sodassa Englannin kuninkaallisten ilmavoimien lentäjänä ja osallistui Spitfirellaan muun muassa toisen maailmansodan korkeimmalla käytyyn ilmataisteluun. Hänen venäjäntaitoaan käytettiin huijaamaan radioaaltoja salakuunnelleita saksalaisia, ja Italian-komennuksellaan Galitzine oli mukana vapauttamassa Roomaa.

Rauhan tultua ”vänrikki Graham” työskenteli liikennelentäjänä muun muassa intialaiselle lentoyhtiölle ja myi lentokoneita – lopulta jopa Neuvostoliitolle. Kun sovittu myyntiaudienssi Marokon kuninkaan kanssa alkoi takkuilla, suivaantunut Galitzine muistutti olevansa Englannin kuningattaren serkku – jättäen mainitsematta, että kaukainen pikkuserkku – ja tapaaminen järjestyi.

– 1950-luvulla isällä oli sovittu myyntitapaaminen Neuvostoliitossa presidentti Hruštšovin kanssa, mutta neuvostojohtaja teki oharit. Kuulemma “flunssassa”. Lehdet repivät siitä isot otsikot: “Venäläisprinssi palasi kotimaahan”, pojanpoika kertoo.

LÄHTEET: Axishistory.com, Emanuel Galitzinen julkaisemattoman muistelmat, Galitzinien kotiarkisto, Eleonora Joffe: Mannerheim – Chevalier-kaartin kasvatti (Otava 2005), Simon Sebag Montefiore: Romanovit 1613–1918 (WSOY 2017), Suomen kansallisarkisto, The Telegraph, Wikipedia

Julkaistu: 1.3.2018