Apu

Pekka Sauri: Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti yhteisen ymmärryksen yhä tärkeämmäksi – eripura on hyökkääjän tavoite, sille ei pidä antaa periksi

Pekka Sauri: Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti yhteisen ymmärryksen yhä tärkeämmäksi – eripura on hyökkääjän tavoite, sille ei pidä antaa periksi
Kovasti toivon, että somessa vaikutusvaltaansa käyttävät toimijat miettisivät rooliaan ja vastuutaan. Kanssaihmisten mielenrauhan ja tulevaisuudenuskon vahvistaminen on kriisitilanteessa olennaista kaikilla keskustelufoorumeilla, Pekka Sauri kirjoittaa kolumnissaan.
Julkaistu: 13.3.2022

Ukrainan sota herättää huolta, epävarmuutta ja suoranaista pelkoakin. Uutisvirta täyttää tietoisuutta raskaalla sisällöllä ja saattaa pahimmillaan häiritä arkista toimintaa. Tärkeää on huolehtia tasapainosta ajan tasalla pysymisen ja psyykkisen jaksamisen välillä. Jotkut osaavat sen paremmin, toiset huonommin.

Avoimessa yhteiskunnassa ei viranomaisten ole tapana valvoa ja ohjata kansalaisten vapaata keskustelua ja tiedonkulkua. Digitaalisessa maailmassa sellainen viestinnän ohjailu tai rajoittaminen olisikin vaikeata ellei mahdotonta. Tilanne oli erilainen kahdeksankymmenen vuoden takaisessa kriisissä, kun tiedonvälitys perustui paperilehtiin, valtionyhtiön radiolähetyksiin, lankapuhelimiin ja kirjepostiin.

Tänä päivänä keskustelu on ensi sijassa jokaisen kansalaisen oman valvonnan ja harkinnan varassa. Se on ihmiskunnan historiassa uusi tilanne, johon sopeutumista olemme vasta opettelemassa.

Mitä tarkoittaa kansalaisten mielialasta huolehtiminen digiajassa? En ole havainnut keskustelua aiheesta, mitä ihmettelen.

Olen kaiken aikaa yrittänyt edistää ja tukea rauhanomaista ja toisia ihmisiä kunnioittavaa keskustelukulttuuria uusilla sähköisillä viestintäalustoilla.
Pekka Sauri

Avaan aihetta käytännön esimerkillä.

Olen toistakymmentä vuotta ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa, ja Twitter-tililläni on yli 131 000 seuraajaa. Suomen oloissa se on kohtalaisen suuri määrä ja ylittää käsittääkseni jokaisen maakuntalehden levikin.

Tein aikoja sitten päätelmän, että olen keskisuuren median vastaava päätoimittaja. ”Vastaava” tarkoittaa tässä sitä, että vastaan nimelläni ja naamallani siitä, mitä hallinnoimassani mediassa julkaisen.

Joskus olen huumorimielessä aprikoinut, pitäisikö hakea Julkisen sanan neuvoston jäsenyyttä, mutta ehkä se ei enää olekaan pelkkä vitsi.

Olen kaiken aikaa yrittänyt edistää ja tukea rauhanomaista ja toisia ihmisiä kunnioittavaa keskustelukulttuuria uusilla sähköisillä viestintäalustoilla.

Koronan aikana päämäärä kävi entistäkin konkreettisemmaksi. Kriisitilanteesta selviytyminen vaatii yhteistä tilannekuvaa ja jonkinlaista yhteisymmärrystä tarpeellisten toimenpiteiden oikeutuksesta.

Avaan somepäiväni mustekynällä tekstaamallani aamu- tervehdyksellä. Taustaksi olen lisännyt Ukrainan lipun värit.
Pekka Sauri

Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti yhteisen ymmärryksen entistäkin tärkeämmäksi arvoksi. Eripuran lietsominen vastapuolen keskuudessa on hyökkääjän tavoitteena, sille ei pidä antaa periksi. Se ei tarkoita sitä, etteikö vapaa keskustelu voisi jatkua, sitähän me viime kädessä puolustamme.

Olen tavannut avata somepäiväni mustekynällä tekstaamallani aamutervehdyksellä, jonka taustaksi olen Venäjän hyökkäyksen jälkeen lisännyt Ukrainan lipun värit. Tervehdykseen olen yrittänyt joka aamu keksiä jonkin rohkaisevan ja kannustavan viestin.

Päivän mittaan olen sopivissa tilanteissa postannut “Mielialaosastolta, päivää” -viestejä, joihin olen koettanut kiteyttää jonkin kommentin erityisesti ihmisen psyykkisen jaksamisen näkökulmasta. En tiedä, millaista merkitystä mielialatyölläni on. Siten olen silti vastuutani mediana kriisitilanteessa tulkinnut. Toisin en voisi toimia.

Kovasti toivon, että muutkin somessa vaikutusvaltaansa käyttävät toimijat miettisivät rooliaan ja vastuutaan. Kanssaihmisten mielenrauhan ja tulevaisuudenuskon vahvistaminen on kriisitilanteessa olennaista kaikilla keskustelufoorumeilla.

Kommentoi »