Apu

Venaa vähän, hei!



Venaa vähän, hei!

Ulla-Maija Paavilainen: "Kaiken odottelun keskellä puuhastelemme vasemmalla kädellä erilaisia pikkujuttuja, kuten edistämme maailmanrauhaa, toteutamme yritysfuusioita, pelastamme valuuttaa, elvytämme, leikkaamme menoja, huolehdimme kestävästä kehityksestä ja pesemme olohuoneen ikkunat. "
Teksti Apu-toimitus

Ihminen käyttää kolmasosan elämästään nukkumiseen. Siksi on tärkeää suunnitella, kuinka ja missä asennossa nukkuu. Loput kaksi kolmasosaa käytämme odottamiseen. Odotamme esimerkiksi, milloin kello tulee puoli viisi, että voisimme lähteä työpaikalta jatkamaan odottamista kotona.

Entisessä Neuvostoliitossa ihmisten aika meni asioiden jonottamiseen. Sitä sääliteltiin ja naureskeltiin hoksaamatta, että Neuvostoliitto on meidän sisällämme, vähän samalla tapaa kuin perna. Kukaan ei oikein uskalla kyseenalaistaa, mihin pernaa tarvitaan. Ilman sitäkin voisi kuitenkin elää.

Odottaminen on tylsää hommaa. Tietysti on heitä, joiden mielestä tapahtuman paras osa on ennen kuin se on alkanut. Silloin välttyy pettymyksiltä, ihan niin kuin kehrätty sokeri näyttää toisen kädessä Linnanmäellä kadehdittavan ihanalta, mutta muuttuu kliimaksin hetkellä omassa kourassa tahmeaksi möhnäksi.

Ensin lasta pitää odottaa yhdeksän kuukautta. Tuore äiti kuvittelee, että odotusaika päättyy syntymään. Mitä vielä, siitä se vasta alkaa. On odotettava, että lapsi oppii nukkumaan yönsä, syömään lusikalla ja istumaan potalla.

Koululainen tuskin malttaa odottaa kesälomaa tai sitä, että täyttää 18 ja on muka täysi-ikäinen. Sitten hän alkaa odottaa bajamajan vapautumista, värjötellä sateessa bussipysäkillä ja laskea minuutteja ruokatunnin alkamiseen. Tilipäivä on aina yhtä etäällä kuin jyrkänteen reuna painajaisunessa.

Nuori nainen odottaa, että baaritiskin komein kaveri huomaisi hänet. Seuraavaksi pitää jännittää kosintaa, ja lopulta avioeron harkinta-ajan päättymistä, jotta voisi solmia uuden liiton, jossa odottaa puolisolta yhtä mahdottomia kuin ensimmäisessä.

Jos herään aamuyöllä, kieriskelen vuoteessa ja odotan, milloin herätyskello soi. Jokainen työssäkäyvä haaveilee sellaisesta ajasta, kun kello ei soikaan.

Koti on kaiken odottamisen odotushuone. Ovatko korvapuustit paistuneet? Milloin kukkasipulit alkavat työntää vartta? Kyllä sitten kelpaa, kun asuntolaina on maksettu! Toisaalta entistä asuntoa ei voi myydä, koska on odotettava hintojen nousua tai laskua tai tasaantumista tai mitä milloinkin. Tulisivatpa lapset kotiin. Missä ne oikein viipyvät? Olisi kannattanut nukkua silloin, kun ne olivat pieniä.

Ellei muuta keksi, niin voi mennä teatteriin odottamaan Godot’ta.

Pääasia, että ruovimme jatkuvasti maratonin lähtöviivalla ja odotamme starttilaukausta. Kun ponkaisemme matkaan, odotamme, että tuska olisi kohta ohi ja olisimme muutaman tunnin kuluttua maalissa. Kukkupuhetta, että sillä reissulla naatiskeltaisiin.

Kaiken odottelun keskellä puuhastelemme vasemmalla kädellä erilaisia pikkujuttuja, kuten edistämme maailmanrauhaa, toteutamme yritysfuusioita, pelastamme valuuttaa, elvytämme, leikkaamme menoja, huolehdimme kestävästä kehityksestä ja pesemme olohuoneen ikkunat. Toisella kädellä esittelemme somessa tekemisiämme.

Yhtä henkilöä emme odota. Hän on hammaslääkäri.

Luin kerran runon, jossa kirjailija listasi yhdeksänkymppisenä asioita, joita hänen olisi elämänsä aikana pitänyt tehdä enemmän. Anteeksi, etten muista kirjailijan nimeä, mutta olipa hän kuka tahansa, hän onnistui jättämään jäljen.

Muistan listalta tärkeän kohdan: Miksen kulkenut kesällä enemmän paljain jaloin?

Sitä nautintoa voi juuri nyt kerätä varastoon. Itse käytän mieluummin flipfloppeja, mutta omaan luettelooni lisään saunomisen. Kun joskus makaan liikuntakyvyttömänä hoitokodissa, ja odotettavissa on enää vain yksi ainoa asia, en halua katua ainakaan sitä, etten ole saunonut kylliksi. Rantasaunan lauteet ovat lähes ainoa paikka, jossa tarpeet ovat tasan.

Hei, odota vähän, kyllä mä kohta tulen uimaan!

Julkaistu: 4.7.2013