Keskitalven lintumaailma on Suomessa hiljainen, monin paikoin jopa kuollut. Paksu lumilaatta peittää maata, eikä lehdettömiltä oksilta kuulu liverrystä, rannoilta lokkien kajatusta tai joutsenten trumpettimaista törähtelyä.
Sen sijaan taivaalta saattaa kantautua korpin terävä korahdus ”kronk!”, tai maalaistalon aidanseipäältä kuulua naurua muistuttava harakan räkätys. Siitä on kansanperinteeseemme tullut sanonta, että kun jokin asia on oikein naurettava, niin sille ”harakatkin nauraa”.
Varislinnut ovat suurikokoisia varpuslintuja. Muodoltaan ne ovat tavallaan peruslintuja, linnun prototyyppejä. Niiden käyttäytyminen ja ilmeikkyys erottavat ne kuitenkin monista muista siivekkäistä.
Suomessa on seitsemän variksiin eli varislintuihin kuuluvaa lajia. Tunnetuin niistä lienee nimilaji, harmaamusta varis. Variksia voi nähdä lähes millaisissa ympäristöissä tahansa, niin kaupungin keskustassa kuin syvällä Lapin erämaassa.
Suurin näkemäni naakkaparvi talvehti Kaunasissa, Liettuassa. Lintuja oli niin paljon, että niiden ohilento kesti minuutteja.
Varista muistuttava, mutta Suomessa harvinaisempi laji on mustavaris. Nimensä mukaan lintu on musta varis, ja lisäksi sillä on nokan tyvessä vaaleanharmaita höyheniä. Mustavariksia näkee pelloilla ruokailemassa varsinkin lintujen kevätmuuton aikaan maaliskuusta alkaen.
Harakka on pitkäpyrstöinen, mustavalkoinen varislintu, jonka höyhenissä näkyy kaunis metallinhohtoinen kiilto. Harakka elää enimmäkseen kulttuuriympäristössä ihmisen lähettyvillä, niin maalla kuin kaupunkien kivikylissä.
Hyvin yleinen ja tunnettu on myös värikkäin varislintumme närhi. Se on metsien laji, joka yleensä suhtautuu ihmisiin arkaillen. Närhen pyrähdys lintulaudalle on aina vaikuttava näky, koska se on suhteellisen kookas lintu. Punaruskea, kirjava höyhenys ja sähkönsiniset siipipeilit tekevät linnusta hyvin kauniin.
Närhen ilmeikkyys ja valppaus kertovat, että kyse on älykkäästä linnusta.
Jos on nuoremmilta lukijoilta jäänyt lintujen tarkkailu vähemmälle, ainakin junioriosasto lienee törmännyt närhen nimeen suositun Nälkäpeli-elokuvasarjan kolmannen osan nimessä. Tosin elokuvan ”matkijanärhi” (englanniksi mockingjay) ei ole oikea laji, vaan eri lintujen kuvitteellinen risteymä.
Elokuvan nimen valinta kertoo kuitenkin varislintujen kulttuurisesta voimasta. Suomessa on vanha sanonta ”näyttää närhen munat”, joka sopii käytettäväksi monissa yhteyksissä, kun halutaan osoittaa jollekulle niin sanotusti kaapin paikka.
Lieneekö syynä närhen rääkäisevä ääni, mutta kansan suussa linnulle on annettu vähemmän mairittelevia nimiä, kuten paskanärhi tai pask’harakka.
Närhelle läheistä sukua on Pohjois- ja Itä-Suomen havumetsissä asustava kuukkeli, pienin varislintumme. Kuukkelin englanninkielinen nimi on siberian jay, kun taas närhi on pelkkä jay. Jos kuukkelille ei olisi keksitty niin riemastuttavaa suomenkielistä nimeä, se voisi yhtä hyvin olla hieman tylsemmän kuuloinen siperiannärhi.
Kuukkeli on itäisten havumetsien seurallinen lintu, oikea metsän henki.
Kuukkeli on paljon seurallisempi ja uteliaampi ihmistä kohtaan kuin erakkomainen närhi. Ei ihme, että kuukkelista on tullut metsä-Lapin symboli ja rakastettu vieras lukemattomilla erätulilla.
Myös kuukkeli on antanut panoksensa kansanperinteeseemme: ”toimistokuukkeli” tarkoittaa sellaista työpaikan tyyppiä, joka pysähtelee huoneen ovelta toiselle kurkistelemaan uteliaana sisään ja viemään kavereiden työaikaa hyväntahtoisella kuulumisten kyselemisellään.
Myös internet-hakukoneyhtiö Google kulkee nykyisin suomalaisen suussa sympaattisella lempinimellä Kuukkeli.
Kuukkeli on itäisten havumetsien seurallinen lintu, oikea metsän henki.
Jos kuulet metsässä rääkäisyn, kyseessä on useimmiten närhi, mutta ei aina. Äänen päästäjä voi olla myös meillä harvinaisempi varislintu, täplikäs pähkinähakki. Kun eräänä syksynä parikymmentä vuotta sitten pähkinähakkeja vaelsi joukoittain Suomeen niiden kotiseuduilta Venäjältä, pääsin tutustumaan tähän pelottomaan käpyjen syöjään monissa puistoissa.
Harakan tavoin myös naakka viihtyy ihmisen rakentamassa kulttuuriympäristössä. Mustaharmaapukuinen naakka lienee varislinnuistamme kaikkein sosiaalisin. Näin talvisaikaan jopa tuhansien yksilöiden naakkaparvet kerääntyvät kaupunkien keskustoihin öitään viettämään.
Kaupungissa on aina muutaman asteen lämpimämpää kuin maaseudulla, koska rakennuksista ja liikenteestä tulee ilmaan hukkalämpöä. Lisäksi kaupungin valoissa ja hälinässä linnut ovat suojassa pedoilta paremmin kuin maalla.
Varislinnuista ei voisi kirjoittaa juttua ilman niiden suurinta edustajaa korppia. Yönmusta, viisaan ja kekseliään oloinen korppi on vahva kulttuurinen symboli, joka esiintyy monien maiden mytologioissa.
Kuten varikset ja harakat, myös korppi on haaskansyöjä. Jätteetkin niille kelpaavat. Ne toimivat tienvarsien puhtaanapito-osastona syöden liikenteessä kuolleita eläimiä.
Nykyisin korppeja näkee jonkin verran myös asutuskeskusten liepeillä, ja esimerkiksi omalla kotipihallani taivaalta kantautuva korpin konklotus on tuttu ääni.
Perusolemukseltaan korppi on silti erämaan lintu. Kun maastosta löytyy haaska, olipa se sitten luonnollisista syistä kellistynyt hirvi tai luontokuvaajien paikalle raahaama sianraato, ensimmäisinä paikalla ovat korpit.
Varislintujen toimista voi lukea varhaisimpia kevään merkkejä: kun näkee korppien kieppuvan maaliskuisella taivaalla soidinlentoaan, voi jo sisimmässään kokea sen riemusta pakahduttavan tunteen, että vuodenkierto on taas vahvasti kääntymässä kevättä kohti. ●
Teksti ja kuvat Juho Rahkonen
