Nuorena Keski-Euroopassa reissatessani päädyin kerran baari-illan aikana seurueeseen, jossa oli ihmisiä monista eri maista. Yksi heistä tuli Israelista. Illan päätteeksi, ystävystyttyämme ja epäilemättä huokean oluen tuoman joviaalisuuden myötä, kutsuimme kaikki kilvan toisiamme omaan kotimaahamme.

Israelilainen oli kuitenkin omituisen hiljaa. Lopulta hän sanoi hieman uhmakkaasti, ettei pyydä muita käymään Israelissa, koska tietää, että monet eivät halua matkustaa sinne. Parikymppisenä seikkailijana ihmettelin tätä – ajattelin, että jokainen saa mennä mihin vain.

Kymmenisen vuotta myöhemmin kävin Israelissa, tosin loman sijaan työasioissa. Samalla tein retken Palestiinaan. Jonottaessani rajalla näin tunnin ajan silmieni edessä Israelin ja Palestiinan välisen rajamuurin.

Olin aiemmin käynyt Berliinin muurista jäljellä olevalla kaistaleella, ja nyt käsitin, miten paljon suurempi Israelin rakentama muuri oli. Silloin tunsin, ettei minun pitäisi olla maassa, joka tekee sellaista, ja ymmärsin nuoren israelilaisen ajatuksia.

Minne tahansa ei kannata matkustaa. Kohde­maan eettiset ongelmat ovat hyvä syy jättää reissu väliin.

Yhden ihmisen matka tai sen tekemättä jättäminen ei tietenkään paljon paina vaakakupissa, mutta henkilökohtaiselle moraalille se voi olla tärkeää. Ja kun tuhannet tekevät samoin, toiminnalla on vaikutusta.

Arvovalinnat ja eettiset kysymykset ovat yleisemminkin osa matkailua. Niiden ei tarvitse kuitenkaan pilata matkaa, kuten joskus ajatellaan. Päinvastoin niiden huomioiminen saattaa tehdä reissusta paremman kaikille.

Kysymyksiin ei aina ole helppoja vastauksia. Joissakin rantalomapaikoissa turisti­alueet ovat erillään jokapäiväisestä elämästä, ja jos kyse on köyhästä maasta, olot voivat poiketa toisistaan jyrkästikin. Näistä eroista kertoo valaisevasti amerikkalainen ­kirjailija Sarah Stodola rantalomailua käsittelevässä tuoreessa teoksessaan The Last Resort.

Onko oikein löhöillä ja siemailla cocktaileja, jos kilometrin päässä perheellä ei ole varaa edes puhtaaseen juomaveteen? Toisaalta matkailu tuo rahaa kehittyviin maihin ja takaa toimeentulon monille.

Joissain kohteissa, kuten Arabiamiraateissa, ihmisoikeustilanne taas saattaa saada matkan tuntumaan arveluttavalta. Onko oikein lähteä ihanaan ja vieraanvaraiseen paikkaan, jos sen lait kuitenkin syrjivät naisia tai homoseksuaaleja? Toisaalta vanhoillisten maiden asukkaiden suvaitsevaisuus voi kasvaa kanssa­käymisessä erilaisten ihmisten kanssa.

On tilanteita, joissa matkailu ja matkustamatta jättäminen saattavat olla yhtä oikein.

Paras lähtökohta eettiselle matkustamiselle voisi olla, että samoin kuin kohteesta selvittää aina esimerkiksi sen, toimiiko siellä suomalainen puhelinliittymä ja voiko hanavettä juoda, tarkistaa myös ihmisoikeustilanteen. Alkuun pääsee Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteilla (um.fi/matkustustiedotteet), joissa kerrotaan eri maiden olosuhteista.

Tarkempia tietoja saa ­Ethical Traveler -sivustolta (ethicaltraveler.org). Se tarkastelee matkakohteiden eettisyyttä ottaen huomioon monia asioita poliittisesta vapaudesta aina salametsästykseen ja kierrätykseen asti.

Lisäksi Ethical Traveler tekee vuosittain Unicefin, Maailmanpankin ja tasa-arvo­järjestöjen tietojen perusteella listauksen matkailumaista, joissa on nähtävissä eettistä yhteiskunnallista kehitystä ja joissa ­käynti hyödyttää myös paikallisia. Tämän vuoden kärkikymmenikössä ovat mukana muun muassa Botswana, Mongolia ja Costa Rica.

Kävin joitain vuosia sitten Costa Ricassa ja viihdyin siellä ihmeen hyvin. Eräs syy – loistavan kahvin sekä gallo pinton eli riisi- ja papupaistoksen lisäksi – saattoi hyvinkin olla se, että siellä oli mahdollista matkustaa ilman suurempia eettisiä ristiriitoja.

Kirjailija Ville-Juhani Sutinen pohtii Mondo-lehden kolumneissaan, miten matkustaa kestävästi ilosta ja elämyksistä tinkimättä.