Apu

Varovaisin askelin

Varovaisin askelin

Juoksua voi harrastaa melkein missä vain.
Teksti Tuomas Marjamäki
Mainos

Koko aikuisikäni minulla on riittänyt tekosyitä olla juoksematta. Muutama tuskainen kokeilu on päättynyt liialliseen yrittämiseen, väärään tekniikkaan, huonoihin kenkiin tai ihan vain pitkäjänteisyyden puuttumiseen. Jatkuva toimistotyö pakotti kuitenkin lopulta päivittämään asennetta ja investoimaan kunnollisiin juoksukenkiin.

Oikeastaan mitään muita varusteita minun ei tarvinnutkaan hankkia. Eräänä keväisenä aamuna lähdin hitaasti lönkyttelemään pitkin hiekkatietä. Arvelin jaksavani kilometrin, jaksoin toisen ja kolmannenkin. Kiersin järven, ja yhtäkkiä olin maalissa yli seitsemän kilometrin tasavauhtisen lenkin jälkeen. Toisin kuin etukäteen luulin, en yskinyt verta eivätkä jalat edes krampanneet. Juoksu oli ihmeen helppoa.

Innostuin ja pidensin harjoituksiani kilometrin tai pari kerrallaan. Jalka alkoi kipeytyä, ja olin saada rasitusvamman. Aloittelijan moka.

Viikoittain sata kilometriä juokseva kaverini käski löysätä, tai koko lajista menisi hauskuus. Parin viikon tauon aikana oli kova kaipuu pururadalle, mutta päätin pysyä kohtuudessa. Juoksu tuntuikin yhä mukavalta ja olo paremmalta.

Maratonit jääkööt muille, tärkeintä on viettää edes tunnin verran aikaa omia ajatuksia kuunnellen. Ja mikä parasta, juoksua voi harrastaa melkein missä vain.

Muusikko Eicca Toppinen ja näyttelijä Kirsi Ylijoki kertovat uusimmassa Avussa, mikä innosti heidät lähtemään lenkkipoluille.

Julkaistu: 3.7.2012