Mondo

Varovainen matkailija Merete Mazzarella: "Paluu on minulle usein tärkeämpää kuin lähteminen"


Kirjailija Merete Mazzarella on matkaillut paljon, jo lapsesta lähtien. Se ei ole hänelle enää niinkään keino nähdä maailmaa kuin tutkia itseään.
Kuvat Jirina Alanko

Kirjailija Merete Mazzarella ei enää halua lähteä minnekään näkemään uusia asioita.

"Uusista paikoistakin olen kiinnostunut vain, jos niissä on tuttuja ihmisiä opastamassa minua”, hän sanoo.

Mazzarella, 74, ei lausu ajatustaan uhmakkaasti tai luovuttaneen oloisena – vaan niin tyytyväisenä kuin itsensä kanssa sinut oleva ihminen voi olla.

Omasta elämästään lähes koko kymmenien kirjojen tuotantonsa ammentanut kirjailija julkaisi alkuvuonna 2019 teoksen Varovainen matkailija. Siinä hän kuvaa kaksi­jakoista suhdettaan matkoihin: hän ei ole halunnut elää ilman reissuja mutta on harjaantunut karttamaan niiden vaikeuksia.

Kirja on kuin rinnakkaisteos Lawrence Kasdanin 1980-luvulla ohjaamalle elokuvalle Yksinäinen matkailija, jossa William Hurtin esittämä kirjailija laatii opas­kirjoja vasten­tahtoisille bisnes­matkailijoille.

”Minua on aina hävettänyt se, kuinka varovainen ihminen olen ollut”, Mazzarella selittää. ”Kuinka vaikeata riskien otto on minulle ollut. Halusin tehdä kirjan, joka on ihan muuta kuin sankarilliset matkakirjat. Kuten Göran Schildtin teokset, joissa hän on sekä urhea merenkävijä että oppinut mies, joka löytää kaikesta viitteitä muinaiseen kulttuuriin.”

Toisen maailmansodan jälkeen, aikana ennen massa­turismia, matkakirjallisuus oli hyvin suosittu laji. Siihen traditioon Mazzarella ei täysin istu, kuvaahan hän teoksessaan paitsi kolmea matkaa – risteilyä Amazonjoelle ja kahta vierailua Australian Brisbanessa – myös paljon menneisyyttään.

Lapsuus diplomaattiperheessä

Mazzarellan lapsuus oli kaikkea muuta kuin varovainen. Hänen isänsä oli diplomaatti, jonka töiden mukana perhe siirtyi maalta ja mantereelta toiselle. Kun Mazzarella oli kahdeksanvuotias, he muuttivat Pekingiin.

Hän muistelee siellä viettämiään kahdeksaa vuotta hyvällä. Se oli aikaa ennen kulttuurivallankumousta, ja oli vielä olemassa paljon ”vanhaa Kiinaa”: perinteikkäitä, iäkkäitä taloja, ja katuja täynnä iloista elämää.

Mazzarellalla on rakkaita muistoja myös Keltaisenmeren luona sijaitsevasta Peita Hosta kauniine huviloineen ja uimarantoineen. Hän muistaa nähneensä jopa itse Maon suuressa yleisötapahtumassa Taivaallisen rauhan aukiolla. 

Mazzarella kävi Kiinassa luostarikoulua, jonka opettajat olivat entisiä lähetyssaarnaajanunnia.

”Diplomaattiyhteisö oli hyvin suljettu”, hän kertoo. ”Kiinalaiset eivät saaneet edes puhua meille, ja elimme omissa oloissamme. Olen pohtinut palaisinko sinne, mutta päättänyt että en. Kiina on muuttunut niin, että haluan mieluummin säilyttää sen 3-millisissä filmeissä, joita minulla on tallella.”

Tyttökirjojen perässä Englantiin

Suljetun diplomaattiyhteisön ylellisyys ja kymmenet ahmitut tyttökirjat herättivät Mazzarellassa toisenlaisen haaveen: lähteä sisäoppilaitokseen Englantiin.

Hän vietti ikävuodet yhdestätoista viiteentoista Wispersissä, Sussexin maakunnassa. Se oli kauhea virhe. Wispers oli konservatiivinen koulupukujen ja kurin oppilaitos.

”Kun makasin ensimmäisenä iltana kylmässä makuu­salissa yksin, tunsin ensimmäistä kertaa kuinka pieni olin”, Mazzarella kertoo. ”En tarkoita ikää, vaan sitä kuinka yksin olin koko maailmankaikkeudessa. Myös pääsiäisloma, joka oli pari kolme kuukautta tuloni jälkeen, oli vaikea. Muut tytöt pääsivät tapaamaan vanhempiaan, minä en.”

Kun Mazzarella palasi Suomeen lukioon, hän päätti, että aikuiseksi tultuaan ei matkustelisi, ellei olisi aivan pakko. Jonkin aikaa hänen olikin, koska vanhemmat muuttivat yhä ympäri maailmaa. Kesti vuosia ennen kuin hän oppi matkustamaan omalla tavallaan, omilla ehdoillaan.

Hänen suosikkikohteitaan maailmalla ovat olleet yhtä lailla jotkin kaupungit kuin luontokohteet. Hän rakastaa Lontoota kirjakauppoineen ja hyvin erilaisine kaupunginosineen, erityisesti Russell Squarea.

San Fransisco on hänestä maailman kiinnostavimpia ja houkuttelevimpia paikkoja, ja yksi harvoista amerikkalaiskaupungeista, joissa voi kävellä paljon. Luontoelämyksistä hän mainitsee Norjan vuonojen ja Lofoottien jylhät maisemat.

Nykyään Mazzarella haluaa ulkomaille lähtiessään löytää itselleen sopivat olosuhteet, joissa hän voi lukea, kirjoittaa ja tarkkailla paikallista elämänmenoa. Yhtä tärkeätä kuin kohteen eksoottiset puolet on se, löytyykö majapaikasta hyvä tila, johon asettaa tietokone. Hän haluaa pitää itsellään vapauden kiinnostua asioista, jotka häntä aidosti kiinnostavat, ei pakollisista nähtävyyksistä.

Matkailija vai turisti?

”Matkailija näkee sen mitä näkee. Turisti näkee sen mitä on tullut katsomaan”, kirjoitti englantilainen G. K. Chesterton satakunta vuotta sitten. Kokeeko Mazzarella kuuluvansa jälkimmäiseen kategoriaan?

”Toinen kuulemani määritelmä on, että matkailija poikkeaa turistista siinä, että hän lähtee ilman paluulippua”, Mazzarella pohtii. ”Sellainen matkailija en ainakaan ole, minulla täytyy aina olla paluulippu taskussa. Mutta jos taas ajattelee, että turistilla on aina aikataulu, jonka mukaan hän toimii – silloin en ole turistikaan. Ja ihmiset aina ajattelevat turistien olevan niitä muita. Niitä, joiden parveilu aiheuttaa itselle kiusaa, tungosta ja jonoa.”

Hän kertoo olleensa edellisen kerran niin sanotulla turisti­matkalla Firenzessä neljä vuotta sitten. Kaupunki oli kaunis, ja hän kävi katsomassa monia historiallisia paikkoja.

Reissun aikana hän tajusi myös, ettei oikeastaan halua enää tehdä sellaisia matkoja. Niin suuri osa energiaa kun uppoaa logistiikkaan. Kuten vaikka missä ravintolassa aikoo syödä – sekin on päätös, joka täytyy tehdä kahdesti päivässä.

”Netin ansiosta voi suunnitella matkansa etukäteen pienintä yksityiskohtaa myöten”, hän sanoo. ”Minusta moinen merkitsee valtavia mahdollisuuksia stressaantumiselle. Entä jos New Yorkiin tultuaan onkin niin jetlagissa, ettei haluakaan lähteä kalliiseen ravintolaan, josta varasi pöydän?”

Monille pienet epävarmuudet ovat matkan suola, mutta ei Mazzarellalle. Tämä on yksi syy siihen, että hän on 1970-luvulta lähtien harrastanut myös pitkiä risteilyjä, esimerkiksi Karibianmerelle ja Länsi-Afrikkaan. Mazzarella tutkiskelee kirjassaan risteilymatkailua hyvin antro­pologisesti. Hän rakastaa keveyden tunnetta, joka syntyy kun on kaikesta irrallaan, meren armoilla mutta ylellisesti palveltuna.

Matkailu on itsetutkiskelua

Jokainen matka on ennen kaikkea matka sisäänpäin. Näin voisi tiivistää Mazzarellan tuoreen kirjan ajatukset.

Hän pitää matkustamista tärkeänä, koska se auttaa ihmistä näkemään itsensä ja elämänsä uudessa valossa. Jo pitkään hän on pyrkinyt matkustamaan niin, että voi olla kohteessa kuin kotona, mutta samalla ei ollenkaan kuin kotona.

”Paluu on minulle usein tärkeämpää kuin lähteminen”, Mazzarella sanoo. ”Jos tuntuu hyvältä palata kotiin, silloin voi sanoa elämänsä olevan onnellista. Sellaisiakin aikoja on ollut, jolloin paluu ei ole tuntunut hyvältä.”

Vielä kirjaa tehdessään hän harkitsi lähtöä arktiselle risteilylle. Nyt Mazzarella on päättänyt jättää sen tekemättä – kun jotkut muut pohtivat lentomatkailuun liittyvää syyllisyyttä, hän on alkanut potea huonoa omaatuntoa risteilyistään.

Viime vuosien yllättävä rakkaus Mazzarellalle on ollut Australia, jonne hän haluaa vielä palata, ainakin kerran.

Hän kävi maassa pari vuotta sitten, kun hänen miehelleen tarjottiin Brisbanesta kuuden viikon vierailijaprofessuuria. Australiassa Mazzarellaa kiehtoo paikallisten ihmisten lisäksi monenkirjava ja usein hienoisessa koomisuudessaan lähes inhimillinen eläinkunta. Esimerkiksi kengurut loikkivat nopeasti ja näyttävästi mutta kävelevät kuin kainalosauvien tukemana.

Australiassa on tervetullut

Australian yhtäläisyydet Suomeen ovat muutenkin moninaiset. Molemmilla on herkkä geopoliittinen asema, ja luonto on paikallisille rakasta. Kumpikin kansa pitää ylpeyden­aiheenaan sankarillista historiallista tappiota: suomalaiset talvisotaa, australialaiset Gallipolin taistelua.

Yhteistä on myös itseironinen ja vähättelevä suhde omaan maahan: australialaisia voi ihmetyttää, miksi joku valitsee maailman maista juuri Australian matkakohteekseen.

”Australia on niin nurinkurinen maa”, Mazzarella sanoo nauraen. ”Mietin millaisia paikalliset kevätrunot mahtavat olla, niissä kun pitäisi ylistää lokakuuta. Se on myös hyvin vieraanvarainen maa, jossa ihmiset tuntuvat olevan iloisia nähdessään sinut. Euroopassa taas on yhä enemmän maita, joissa turisti ei tunne olevansa tervetullut.”

Jo rangaistusvankien ajoista alkaen Australian identiteettinä on ollut olla kaukana muusta maailmasta. Siksi lähtö sinne on Mazzarellastakin eräänlaista extreme-matkailua.

Tapaamisen lopuksi hän näyttää kotinsa eteisen seinällä olevan kuvan. Seepianvärisessä valokuvassa pikkutyttö seisoo suuren muurin juurella. Kyseessä on Kiinan muuri, tietenkin. Kuva on vuodelta 1955.

Vaikka toista väittääkin, pelkästään varovaisesti Mazzarellakaan ei siis ole matkaillut.

”Kuvassa on se paikka Tammisaaressa, joka on minun universumini keskipiste”, Merete Mazzarella kertoo.

Merete Mazzarella

  • Kirjailija, pohjois­maisen kirjallisuuden professori emerita
  • Kotipaikka: Helsinki
  • Suosikkipaikka: ”Maaseutu Tammi­saaren ympärillä. Olen viettänyt siellä niin hyviä aikoja, että ne ovat värittäneet koko seudun minulle onnelliseksi paikaksi.”
  • Matkailumotto: ”Kannattaa välttää suuria pääkaupunkeja, koska ne ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia.”
  • Matkavinkki: ”En tiedä, haluanko ottaa harteilleni niin suurta vastuuta, että suosittelisin jotain tiettyä paikkaa. En halua tuottaa petty­mystä kenellekään. Mutta San Francisco on hieno paikka, todella kaunis kaupunki.”
Julkaistu: 28.11.2019