Varo älypuhelinzombieta!
Puheenaiheet
Varo älypuhelinzombieta!
Katse kännykän ruudussa etenevä jalankulkija voi olla liikenteessä todellinen vaara.
23.5.2016
 |
Apu

Facebook, Snapchat, WhatsApp. Päivityksiä pukkaa puhelimeen samalla, kun tekstiviestit sekä video- ja kuvapäivitykset vievät huomion. Kun jalankulkijan katse on liimautuneena kännykkään, ympäröivä kaupunkiliikenne ja suojatien punaiset valot jäävät huomaamatta.

Saksassa nenä kiinni puhelimessa ympäriinsä kävelevät ovat saaneet nimityksen ”älypuhelinzombie”. Augsburgissa liikenneturvallisuuteen on tartuttu asentamalla liikennevalot jalkakäytävän reunapintaan, josta valojen toivotaan tavoittavan myös alas kännykkään suunnatut katseet.

Paikallisen yliopiston läheisten pysäkkien asfalttiin upotetut punaiset ledit alkavat vilkkua, kun raitiovaunu on lähestymässä. Jalkakäytävään asennettuja varoitusvaloja on tarkoitus asentaa myös muualle kaupunkiin.

Tuore eurooppalaistutkimus kertoo, että 17 prosenttia jalankulkijoista keskittyy älypuhelimeen kaduilla liikkuessaan. Tutkimukseen osallistuneista 14 000 jalankulkijasta kahdeksan prosenttia näppäili tekstiviestejä myös ylittäessään katua vilkkaissa risteyksissä. Erityisesti nuorten jalankulkijoiden turvallisuus on vaarassa.

Yhdysvalloissa ongelma on vielä suurempi, sillä älypuhelin vie joka kolmannen jalankulkijan huomion kadun ylityksen aikana. Yhdysvaltalaistutkimukseen osallistui reilu tuhat henkilöä. 

Kiinan Chongqingissa mentiin jo niin pitkälle, että älypuhelinta kävellessään käyttävät ohjattiin omalle jalankulkukaistalleen.

Vuonna 2014 tehdyssä kokeilussa kulkijat saivat valita kävelyreittinsä zombie-kaistan ja normaalikaistan väliltä. Näin haluttiin välttää törmäyksiä muiden liikkujien kanssa.

Kännykän ja liikenteen yhdistämisen aiheuttamat ongelmat on huomattu Suomessakin. Liikenneturva varoittaa kännykän käytöstä erityisesti autoilijoita.

Kun kuljettajan katse on kännykässä, huomio on poissa liikenteestä. Pahimmillaan sokkona voi ajaa useita sekunteja. Tämä tarkoittaa onnettomuuteen joutumisen riskin moninkertaistumista liikenteessä, jossa asiat tapahtuvat nopeasti, Liikenneturva muistuttaa.

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista neljä kymmenestä ilmoitti joutuneensa itse vaaratilanteeseen käytettyään kännykkää ajon aikana. Peräti neljäsosa heistä on kuitenkin sitä mieltä, että suurin osa kuljettajista pystyy ajamaan ja käyttämään puhelinta samanaikaisesti.

- Ongelman laajuudesta Suomessa antaa suuntaa se, että näinkin moni kuljettaja on itse huomannut joutuneensa läheltä piti -tilanteeseen, kun on käyttänyt puhelinta ajon aikana. Euroopan komission arvion mukaan 10-30 prosentissa onnettomuuksista tarkkaamattomuus on riskitekijänä, Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen sanoo.

Lähde: Science Alert, Liikenneturva

teksti Marjukka Puolakka & Avun toimitus

Kommentoi »