Puheenaiheet
Apu

Vappu Taipale tietää, että jaettu ilo on ihmeellinen, elämää kantava voima

Vappu Taipale tietää, että jaettu ilo on ihmeellinen, elämää kantava voima

"Rakkaudesta olen oppinut, että sitä tulee koko ajan lisää ja lisää, kun sitä jaetaan."
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kari Kaipainen

Kesämökillämme ei ole sähköä eikä jääkaappia. Isoäitini vanhoissa rautapadoissa ruoka säilyy – raudassa on jokin säilyttävä ominaisuus. Mökki on isoisäni rakentama, ja siellä näkee kaikesta, miten vähän ihmisillä ennen oli tavaraa. Mökillä myös huomaan, miten vähällä tulee toimeen. 

Äitini sai aivoveritulpan 95-vuotiaana. Ryntäsimme mieheni Ilkan kanssa sairaalaan ja kuulimme, että hänet laitetaan pitkäaikaishoitoon. Halusin ottaa äidin kotiin, mutta lääkäri sanoi, ettei se ole mahdollista. Vastasin, että hän on äitini ja minä otan hänet. Kotona lämmitin saunan, kylvetin äidin ja laitoin hänet nukkumaan. Huokasimme helpotuksesta, ja Ilkka poksautti kuohuviinipullon auki. Äiti kuuli sen, ilmestyi ovelle ja sanoi ilahtuneena: ”Ai, täällä on juhlat!” 

Ihminen ei ole koskaan niin sairas tai dementoitunut, ettei hän voisi nauttia kauneudesta, herkuista ja kosketuksesta. Tätä korostan aina, kun puhun vanhustyöstä.

Tampereen yliopiston lastenpsykiatrit ovat tutkineet masentuneiden äitien ja heidän lastensa kohtaamisia. He ovat havainneet, että jaettu ilo on ihmeellinen, elämää kantava voima. 

Vaikka äiti olisi ollut kuinka masentunut, pienetkin äidin ja lapsen yhteiset ilon hetket ovat tutkimuksen mukaan kantaneet lasta eteenpäin. Vanhatkin ihmiset tarvitsevat jaetun ilon hetkiä.

Kellokosken ruukin patruuna Torsten Carlander-Reuterfelt on sanonut, että jos haluat kuolla katkerana, aloita tyytymättömyydestä. Juuri arkipäivän tyytymättömyys turmelee monen elämän: se, että kaikki on huonosti. Tulee katkeruus, ja katkeraa ihmistä toiset karttavat.

Olen oppinut varomaan omia ennakkoluulojani. Kun menin ensimmäisen kerran Pohjois-Koreaan, minua jopa pelotti. Mutta sikäläiset ystävämme sanoivat: ”Katsokaa nyt meitä, olemme tavallisia ihmisiä, emme mitään demoneita.” Ihmiset ovat lopulta samanlaisia kaikkialla maailmassa.

Politiikassa mukana ollessani opin, että kaikki prosessit ovat hyvin hitaita, eikä mikään systeemi pysy hyvänä, ellei sitä kehitetä koko ajan. 

Koska kaiken rakentaminen vie niin kauan aikaa ja hävittäminen taas käy hyvin nopeasti, minua huolestuttaa nykyinen poliittinen tilanne Suomessa. 

YK:n viesti on tällä hetkellä, että pitäisi rakentaa koko maailmalle globaalia sosiaalipolitiikkaa. Siellä puhutaan eläkkeistä ja lapsilisistä. Niitähän Suomessa luotiin jo sodan jälkeen, ja jos alamme nyt epäillä näitä omia reseptejämme, se on aika tyhmää.

Iso lapsiperhe on todellinen  manageerauksen korkeakoulu. 

Neljän lapsen äitinä olen joutunut suunnittelemaan, järjestämään ja huolehtimaan tasapuolisuudesta. Se on auttanut minua työssäni ihan valtavasti.

Rakkaudesta olen oppinut, että sitä tulee koko ajan lisää ja lisää, kun sitä jaetaan. Ei tarvitse olla mustasukkainen tai kateellinen, sillä rakkautta pitää nimenomaan jakaa.

Teksti Leena Raivio, kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 24.6.2016