Apu

Vapaus nousee aina jaloilleen

Vapaus nousee aina jaloilleen

Ranskassa itsessään vapaus, veljeys jatasa-arvo ovat kaikkea muuta kuin täydellisesti toteutuneet, kirjoittaa kolumnisti Markus Leikola.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Corbis / AOP / Lehtikuva
Mainos

On lämmin, viipyilevä keskisyksyn perjantai-ilta. Nautin mahdollisuudesta istua ulkoterassilla Louvren ja Bastiljin puolivälissä, katsella Pariisin katuvilinää ja siemailla punaviiniä samalla kun kirjoitan 1930-luvun lopun Pariisista, jossa ihmiset aistivat tummien pilvien kerääntyvän Euroopan taivaalle väkivaltaa ja terroria uhkuen. 

Olen näillä samoilla tapahtumapaikoilla, ja vain sattumalta, kahta perjantaita ennen kuin Pariisin terassit ovat jälleen väkivallan tapahtumapaikkoja.

Juuri kun olemme tottuneet ajatukseen, että 1900-luku, väkivallan vuosisata, on jäänyt historiaan, on käynyt ilmi, että väkivalta ei ole hävinnyt mihinkään. Se on vain vaihtanut valtiojohtoiset kasvonsa hämäriksi verkostoiksi. 

Miten mielelläni todistaisinkaan minkä tahansa muun kuin väkivallan kuolemattomuutta.

Terroristien tarkoitus on yksikäsitteisesti levittää epämääräistä, kasvotonta kauhua yleisön keskuuteen.

Terrorismi nykymuodossaan on kaupungistuneen yhteiskunnan ilmiö, jossa toisilleen tuntemattomat ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään eikä koskaan tiedä, kuka vastaantulija todella on.

Nykyaikaisen yhteiskunnan tärkeimmäksi rakennusaineeksi on kohonnut luottamus. Karl Marx näki lähes kaksisataa vuotta sitten, kuinka teollinen yhteiskunta nousi, kun työ ja pääoma yhdistettiin. Kapitalismi ja läntinen markkinatalous saivat lopullisen niskalenkin reaalisosialismista toisen maailmansodan jälkeen, kun tieto ja tietokoneiden myötä huikeasti kasvanut tietojenkäsittelykapasiteetti valjastettiin yhteiskunnan palvelukseen. 

Tiedosta tuli kolmas tuotannontekijä työn ja pääoman rinnalle. Ja nyt, kun maailma on kasvattanut maat, valtiot ja kansakunnat peruuttamattomasti yhteen ja yhteistoimintaan keskenään, on neljänneksi tuotannontekijäksi noussut luottamus.

Terroristit kohdistavat hyökkäyksensä kärjen juuri luottamukseen – kansalaisten luottamukseen yhteiskuntaa kohtaan ja ihmisten luottamukseen toisiinsa. Juuri sen vuoksi nimettömyys ja kasvottomuus on terrorismille tärkeää. 

Emme voi tietää, onko tekojen takana bussissa vieressä istuva mies tai nainen, nuori tai vanha. Onko hän saanut pahat ajatuksensa naapurikerrostalon kellaritilassa vai kaukana Afganistanin vuorilla? Vai onko hän viettänyt iltakaudet internetin pimeimmissä syövereissä pomminteko-ohjeiden parissa?

Voimme vain arvailla, levittää huhuja ja muuttaa käyttäytymistämme varovammaksi. Voimme toisin sanoen toimia juuri, kuten terroristit tahtovat, antautua pelolle ja tunnustaa kauhu uudeksi käyttäytymisemme isännäksi. Sillä pelon levittäjät onnistuvat silloin kun pelko voittaa.

Miksi terroristeille on tärkeää aiheuttaa pelkoa? He eivät kuitenkaan ole sadisteja tai koulukiusaajia, jotka saavat nautintoa henkilökohtaiselle sielunrakenteelleen nähdessään, että pelon levittäminen tepsii.

Toki kyse on myös voimaantumisesta: voimattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne on tärkeä osasyy siihen, miksi ihmisestä tulee terroristi. 

Syvä juurettomuuden ja turhuuden kokemus hakee purkautumisväylää merkityksellisyydestä, erityisesti merkityksellisistä teoista. 

Tämän vuoksi kaikki syrjäytymisen vastainen työ on erinomaisen tehokasta terrorismin torjuntaa. 

Tutkimusten mukaan yksinäisyys on nuorilla yhteydessä vahvasti myös moniin muihin ongelmiin, joten vaikka syrjäytymiseen puututtaisiin muutoinkin kuin terrorismin ehkäisymielessä, se kannattaa yhteiskunnalle aina.

Mutta yksinäisen kouluampujan, itsemurhan tekijän tai muun pomminheittäjän erottaa terroristista se, että terroristit toimivat yhteistyössä toisten terroristien kanssa, ihmistä isomman asian nimissä.

Merkityksetön elämä saa merkityksensä yhteisestä tehtävästä tai yhteisestä uskosta, jossa ryhmä vahvistaa toistensa käsityksiä. Sitä vahvempi on luulo oman asian oikeutukseen, mitä enemmän se eroaa muun ympäristön, jopa koko muun maailman näkemyksestä siitä, mikä on oikein.

Terroristi ei ajattele tekevänsä väärin, vaan päinvastoin: vievänsä maailmaa parempaan suuntaan. Kun teko saa suurta julkisuutta, joka vain moninkertaistaa dramaattiset seuraukset, se vakuuttaa terroristin siitä, että teko oli merkityksellinen eli oma ja porukan yhteinen päämäärä on hieman lähempänä. 

Sen vuoksi terroriteot eivät epäonnistu sanan syvässä mielessä. Sillä hetkellä kun luoti lävistää ihmisruumiin tai pommi laukeaa, sen vaikutukset ovat isommat kuin yksittäisen väkivallanteon – ja terroristi on aina onnistunut. 

Avoin yhteiskunta puntaroi mahdollisuuksiaan suojautua ja arvioi suojautumisen haittaa normaalille elämänmenolle. Terroristi taas varmistelee: kun leikkiin lähtee, siinä on myös päästävä perille. Yhä useammin iskut ovatkin itsemurhaiskuja. Tästäkin syystä terrorismi on yhteiskunnalle kerta kaikkiaan pirullinen vitsaus.

Syrjäytyminen on osasyy, sillä suurimpia syyllisiä eivät ole syrjäytyneet nuoret, vaan heitä julmasti hyväksikäyttävät johtajat. Nämä kyynikot istuvat itse suojassa luodeilta ja pommeilta omatekoisissa hoveissaan ja omia valtapyyteitään pönkittääkseen värväävät ja kouluttavat toisia tekemään likaisen työn.

He ovat moninkertaisesti halveksittavia maailmanyhteisön syöpäläisiä.

Vapaus, veljeys, tasa-arvo. Ranskan vallankumouksen tunnukset ovat levinneet koko länsimaisen demokratian ja avoimen yhteiskunnan arvopohjaksi. 

Kuinka irvokasta onkaan, että sama vallankumous synnytti myös ensimmäisen nykyaikaisen terrorin, vain neljä vuotta vallankumouksen jälkeen. Kaikki oli pantu uusiksi, aina kuukausien nimiä ja määrää myöten. Ranska oli sekä sisällissodan kourissa kaikki kaikkia vastaan että sodassa naapurimaidensa kanssa. Giljotiinit eivät ehtineet ruostua, kun yli 40 000 ihmistä pääsi sattumanvaraisissa teloituksissa hengestään yhdentoista kuukauden aikana.

Kaikkien sota kaikkia vastaan ja päiden katkominen julkisesti pelotusvaikutuksen maksimoimiseksi: sehän on Syyria vuonna 2015. 

Kahdessa vuosisadassa Ranska on käynyt joukon verisiä siirtomaasotia ja lähettää edelleen kovaotteisia muukalaislegioonalaisia kärkkäästi sinne, minne mielii. Syyriakin oli ennen itsenäistymistään juuri Ranskan siirtomaa.

Ranskassa itsessään vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat kaikkea muuta kuin täydellisesti toteutuneet. Pahinta on, että juuri pettymys tasa-arvon, solidaarisuuden tai oikeuksien puutteeseen on takana myös siinä syrjäytymisessä, josta nykyterrorismi kumpuaa.

Mutta olisiko parempi, ettei olisi ihanteita? Ettei edes pyrittäisi kohti parempaa maailmaa? Ainoat tavoitteet ihmiselämässä olisivat uskontojen satoja vuosia sitten kiveen hakkaamat kirjoitukset, joita vallanhimoiset uskonnolliset ja poliittiset johtajat tulkitsevat mielin määrin: lietsoen, kiihottaen ja kärjistäen aina aivopesuun asti.

Ei tietenkään. Kestävimmät arvot ovat ne, joista tiedetään, että niitä ei voi saavuttaa täydellisinä – semminkin, kun joskus tasa-arvo lyö vapautta korvalle tai veljeys on ristiriidassa kahden muun kanssa. Mutta niitä kohti pyrkiminen kohottaa niin omaa kuin naapurien elämän laatua sekä myös niiden vähäväkisempien, joiden kanssa jaamme saman elinympäristön ja joiden kanssa muodostamamme yhteisön kyky toimia yhdessä edellyttää alussa mainittua luottamusta.

Demokratiassa politiikka on erilaisia näkemyksiä siitä, miten arvoja toteutetaan, ei niinkään erimielisyyttä arvoista. Yhdelle tasa-arvo merkitsee tasaveroa, toiselle perustuloa, kolmannelle samoja mahdollisuuksia, neljännelle kaiken kieltämistä yhtäläisesti kaikilta, viidennelle valitusoikeutta päätöksistä – jonka jälkeen demokratiassa keskustellaan ja äänestetään näistä käsityksistä.

Ihmishengen riistäminen väkivalloin on yksikäsitteisesti näiden arvojen ja demokratian vastaista. Aina. Tapetulla ei ole tasa-arvoa eikä vapautta. Tappaja on ne häneltä kysymättä vienyt. Meille muille jää jäljelle veljeys ja sisaruus, solidaarisuus sekä mahdollisuus käytännön toimiin arjessa, yhteisöissämme, teoin ja puhein, äänestämällä, osoittamalla malttia, mutta pitämällä huoli, että tappajien elintila ja kasvualusta pienenee.

Kyllä, se maksaa rahaa sekä ennen kaikkea nykyajan valuutoista arvokkainta: aikaa ja vaivaa. Mutta toinen vaihtoehto on viestiä terroristeille, että päätökset, joita he tekevät meidän puolestamme ja meiltä kysymättä, viitoittavat tien tulevaisuuteen. Sellaisen vision hintaa ei voi mitata missään valuutassa, rahassa tai ajassa.

Tämä sota on voitettavissa näyttämällä kaikilla rintamilla YK:sta ja Natosta EU:hun, Lähi-idästä Pariisiin, Brysselistä Tornionjoelle, lähiöistä vastaanottokeskuksiin, puistoista, toreilta ja työpaikoilta kaikkiin kohtaamisiin, että ihmisillä on mahdollisuus tulla toimeen toistensa kanssa. Ihmisiksi oleminen kannattaa aina, kansanvaltaisen oikeusvaltion pelisäännöillä ja arvopohjalla.

teksti Markus Leikola

Julkaistu: 20.11.2015