Image

Vapaa-ajan huippuosaajat

Vapaa-ajan huippuosaajat

Työ valtaa sen ajan, jota ei puolusta, kirjoittaa päätoimittaja Niklas Thesslund pääkirjoituksessaan.
Teksti Niklas Thesslund
Kuvat Juha Törmälä
Mainos

Reilun kymmenen vuoden takaisessa työpaikassani toimituksen työpisteiden vieressä oli sohvaryhmä. Sohvilla pidettiin palavereja ja iltapäivisin niille kokoonnuttiin kahville tai syömään välipalaa. Samalla lueskeltiin, suunniteltiin omaa lehteä ja puhuttiin. Työstä, mutta vielä useammin kaikesta muusta.

Tämä oli ennen vuoden 2008 taloussukellusta ja nykymuotoista sosiaalista mediaa. Se oli myös aikaa ennen kuin kellään meistä oli perhettä.

Pari kolme vuotta myöhemmin toimituksessa oli niin ikään sohvaryhmä, mutta sille kokoonnuttiin enää viikkopalavereihin. Sohva jäi toimitukseen, mutta mitä pidemmälle 2010-luku pääsi, sitä harvemmin kukaan sille ehti. Lopulta tarpeettomaksi jäänyt sohva kannettiin pois.

Edellinen ei tietenkään ole koko totuus työelämän muutoksesta viimeisten reilun kymmenen vuoden ajalta. Samaan aikaan mahtuu erilaisia työkulttuureja, toiset vapaamuotoisempia kuin toiset ja toiset palaverivetoisempia kuin toiset. Muisto tuli silti mieleen haastattelusta tämän numeron Avaaja-palstalla. Siinä kauppatieteiden professori Charlotta Niemistö kertoo, miten työelämä ujuttautuu jatkuvasti enemmän vapaa-ajan puolelle, viemään aikaa palautumiselta.

Yksi esimerkki on tietenkin perheellisen iltavuoro kotikoneella sen jälkeen kun lapset ovat menneet nukkumaan, mutta Niemistön mukaan paineinen työelämä vaikuttaa harrastuksiinkin. Lenkkeilyn ja kuntosalin kaltaiset harrastukset ovat suosittuja, koska niille ei tarvitse erikseen varata tiettyä viikkotuntia kalenterista, vaan hikoilemaan voi mennä kun ehtii, jos ehtii.

Toiset alat muistuttavat logiikaltaan enemmän yrittäjyyttä tai kilpailua kuin toiset. Mitä enemmän esimerkiksi tutkija jaksaa polttaa yölamppua, lukea ja julkaista, sitä todennäköisempää on pärjätä kilpailussa työpaikoista ja rahoituksesta. Mutta Niemistö puhuu yleisemmällä tasolla. Asiantuntijatyöstä, jonka on vallannut yrittäjyyden henki ilman sen suoria hyötyjä.

Niemistö näkee taustalla esimerkiksi uusliberalistisen kehityksen voimistumisen ja 1990-luvun laman seuraukset. Samalla myös pärjääminen on jäänyt yksilön vastuulle. Lehdistä ei kovin montaa työelämäjuttua tarvitse lukea, kun hengen aistii: kymmenen askelta huippuosaajaksi on tämän ajan otsikko ja ideaali.

Kun Niemistön esiin nostamiin syihin lisätään digitalisaation aikaansaama työn rakennemuutos ja pitkä tuore taloustaantuma, asiantuntijoiden uupumusta on entistä helpompi ymmärtää. Niin kuin heitäkin, jotka ovat havahtuneet muutokseen ja joilla on ollut voimia käydä vartiomaan vapaa-aikaansa hanakammin. Esimerkkejä kuulee usein: yksi on päättänyt lähteä töistä aina niin ajoissa, että voi viettää illan perheensä kanssa, toinen on poistanut sosiaalisen median sovellukset puhelimestaan ja kolmas tehnyt päätöksen katsoa sähköpostit vain kerran päivässä.

Teot ovat puolustustaktiikkaa. Sen ajan menettää ensimmäisenä, jota vähiten puolustaa. Siksi kestävässä muutoksessa ei voikaan olla kyse vain sähköposteista ja pikaviesteistä, vaan arvoista ja rakenteista. Charlotta Niemistö sanoo, että vaikka nuoret vanhemmat puhuvat paljon hoitovastuun jakautumisesta, vastuu ei vieläkään jakaudu tasaisesti. Siksi jälleen siirtyneellä perhevapaauudistuksella olisi useampikin tärkeä tehtävä: sen ei vain pidä tasata työnjakoa ja työllistymistä, vaan myös lisätä miesten ymmärrystä. Mitä enemmän lasten kanssa alusta pitäen viettää aikaa, sitä hankalampaa on antaa työn viedä aikaa heiltä.

Muutokseen voi silti uskoa. Kaikista maailman ihmisistä jääkiekkovalmentaja ja entinen pelaaja Tero Lehterä sanoi talvella Hesarin haastattelussa, että lopettaa valmentamisen Lappeenrannassa, jos perhe alkaa kärsiä siitä.

On tärkeää, että juuri työkseen nuoria pelaajia kehittävä valmentaja puhui perheestä näin. Kummassakaan ei ole kyse vain uurastamisesta toisten eteen. Kyse on uurastamisesta itselle tärkeiden asioiden eteen.

Julkaistu: 25.4.2018