Mikään ei viitannut tulevaan. 15-vuotiaana Carl Haglund eli samanlaista elämää kuin muutkin teinipojat Olarin lähiössä Espoossa. Vapaa-aika kului mopon satulassa tai skeittilaudan päällä, ja levysoittimessa soi hiphop-musiikki. Haglund suunnitteli opiskelevansa automekaanikoksi.

– Mekaniikka viehätti minua ja viehättää edelleenkin. Ruuvasin mopoja, autoja ja ruohonleikkureita ja kaikenlaista, hän kertoo helsinkiläisen kahvilan pöydässä. Miehen sliipatusta ulkomuodosta ei tule ensimmäisenä mieleen konerasvan haju.

Ammattikoulun autolinjan sijaan Haglund valitsikin lukion ja lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, jossa oli käynnissä kiihkeä kisa maailman merkittävimmän poliittisen johtajan paikasta: istuva presidentti Bill Clinton pyrki toiselle virkakaudelle vastaehdokkaanaan republikaanipuolueen Bob Dole.  Vaaliväittelyitä seuratessaan espoolaisnuorukainen innostui politiikasta. Vaihtarivuoden aikana poliittiset kysymykset tulivat aivan iholle: Haglund asui ensimmäiset kuukaudet seitsenlapsisessa yksinhuoltajaperheessä ongelmalähiössä. Siinä oppi arvostamaan pohjoismaista hyvinvointivaltiota.

Suomeen palattuaan Haglund liittyi pian Rkp:n jäseneksi, ja sen jälkeen hänen poliittinen uransa on edennyt hengästyttävää vauhtia. 21-vuotiaana hän istui jo Espoon kaupunginhallituksessa.

– Siinä vähän katsottiin, kuka tämä nuori kaveri oikein on, Haglund muistelee.

Haglundin mukaan ihmettely lakkasi pian. Nuori poliitikon alku vakuutti ihmiset energisyydellään ja päättäväisyydellään.

– Minussa on vähän sellaista Duracell-ilmiötä. Olen koko ajan liikenteessä, teen monia asioita yhtä aikaa ja innostan muita.

2000-luvun alkupuolella Haglund ehti toimia myös Rkp:n nuorisojärjestön Svenska Ungdomin pääsihteerinä, Studentbladet-lehden päätoimittajana sekä toimittajana Yleisradiossa. Perustipa hän oman ilmaisjakelulehdenkin, vuonna 2005 lehtitelineisiin ilmestyneen Papperin.

Vuonna 2007 hän aloitti Rkp:n ministeriryhmän erityisavustajana.

Haglund ei ollut täyttänyt vielä 30 vuotta, kun hänet syksyllä 2008 nimitettiin silloisen kulttuuri- ja urheiluministerin Stefan Wallinin poliittiseksi valtiosihteeriksi – edellinen valtiosihteeri Stefan Johansson oli joutunut eroamaan ahdisteltuaan naisia Ruotsin suurlähetystön vastaanotolla.

Valtiosihteerinä Haglund oli ministerin varamies. Myös siinä pestissä hänen nuori ikänsä sai jotkut ihmiset häkellyksiin.

– Mutta vain ensialkuun. Politiikassa nuoret ja naiset joutuvat tekemään vähän enemmän töitä pärjätäkseen kuin keski-ikäiset miehet, joskin asia on muuttumaan päin.

Valtiosihteerinä Haglund ehti toimia vuoden. Kesällä 2009 hänet äänestettiin europarlamenttiin, Rkp:n äänikuninkaana.

Nyt edessä on tähänastisista haasteista suurin, Rkp:n puheenjohtajuus. 33-vuotias Haglund valittiin tehtävään sunnuntaina Rkp:n puoluekokouksessa Kokkolassa. Hän voitti vastaehdokkaansa, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin, äänin 144–106.

Puheenjohtajuuden kylkiäisenä tulee puolustusministerin salkku, jota puolueen väistyvä puheenjohtaja Stefan Wallin pitää hallussaan. Juhlan paikka?

– Ei tässä jää aikaa juhlimiseen. Meillä on tiukka alkukesä edessä, sillä syksyn kunnallisvaalit lähestyvät. Jos niissä vaaleissa menestytään, niin sitten on syytä juhlia.

Carl Haglundista tulee hallituksen nuorin ministeri, mutta tavallaan hän pääsee oman sukupolvensa seuraan. Juuri nyt ministereinä ja puolueiden puheenjohtajina häärää poikkeuksellisen nuorta porukkaa.

Pääministeri Jyrki Katainen on syntynyt vuonna 1971, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vuonna 1975. Ympäristöministeri Ville Niinistö on vuoden Urpilaista nuorempi, samoin kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

Haglund arvelee, että 1970-luvulla syntyneitä päättäjiä yhdistää ainakin yksi seikka: kaikki kokivat 1990-luvun rajun laman herkässä iässä.

– Se varmasti vaikuttaa meihin kaikkiin. Myönteistä on ehkä se, että opimme jo nuorina, että elämässä tulee myös kovia aikoja.

Entäpä ajatusmaailma? Onko Haglund enemmän 35-vuotiaan Paavo Arhinmäen vai 65-vuotiaan Paavo Väyrysen linjoilla?

Ensimmäisen – ja ainoan – kerran haastattelun aikana Haglund joutuu haeskelemaan sanojaan. Suupielillä käy hymynkare.

– Vaikea kysymys, harvinaisen vaikea... Jotenkin haluaisin spontaanisti vastata, että Arhinmäen, mutta mitä tulee varsinkin talouspolitiikkaan, minulla on sellainen tuntuma, että se olisi sittenkin Väyrynen. Vaikea, vaikea kysymys... Itse asiassa tunnen olevani kaukana molemmista.

Haglundia ei saa ihan helposti sijoitetuksi poliittiselle kartalle. Europarlamentissa hän on kunnostautunut talouspoliitikkona: budjettiasioissa hän toimii parlamentin liberaaliryhmän pääneuvottelijana.

Puheenjohtajakampanjassaan hän korosti olevansa arvoliberaali. Hän kannattaa esimerkiksi homojen adoptio-oikeutta ja haluaa Suomeen lisää ulkomaalaisia.

– Tarvitsemme ehdottomasti lisää maahanmuuttajia. Se on demografinen tosiasia.

– Nyt vallalla on nihkeä suhtautuminen ulkomaalaisiin, ja pidän sitä erittäin ikävänä. Toivoisin, että avaisimme ovia sen sijaan, että suljemme niitä.

Kuulostaa punavihreältä. Mutta vasemmistolaista Haglundista ei saa tekemälläkään. Talouskysymyksissä hänen linjansa on selkeän oikeistolainen. Mikä olisi hänen puolueensa, jos Rkp:tä ei olisi olemassa?

– Jossain kokoomuksen ja vihreiden välissä, Haglund vastaa. Hän paljastaa äänestäneensä presidentinvaalien toisella kierroksella kerran kokoomuksen, kerran vihreiden ja kerran keskustan ehdokasta. Tästä voi päätellä, että Esko Aho ja Sauli Niinistö olivat hänelle Tarja Halosta mieluisampia vaihtoehtoja, mutta Niinistön sijaan hän valitsi Pekka Haaviston.

Mutta takaisin Rkp:n kuvioihin. Haglund on toiminut puolueessa jo 15 vuotta. Siinä ajassa hän on oppinut tuntemaan puolueen silmäätekevät ja edennyt sisäpiiriin.

– Se on mennyt luontevasti pikkuhiljaa. Aloitin matalalta, olin paikallisjärjestön sihteerinä, keittelin kahvia, kopion papereita ja liimailin vaalijulisteita, hän kertoo.

Eräänlaisia oppi-isiä Haglundille ovat olleet Stefan Wallin sekä veteraanivaikuttaja Pär Stenbäck, joka istui ministerinä jo Kekkosen aikoina. Stenbäckiin Haglund tutustui Espoon kaupunginvaltuustossa.

Rkp ei ole nuorelle kunnianhimoiselle poliitikolle hassumpi puoluevalinta: jos etenee puolueen kärkipaikoille, ennemmin tai myöhemmin edessä häämöttää ministerin pesti, sillä puolue on istunut kaikissa hallituksissa vuodesta 1975 alkaen – siis koko Haglundin tähänastisen elämän.

Miten ihmeessä Rkp ei joudu koskaan oppositioon?

– Se johtuu siitä, että Rkp on erittäin vastuullisesti ja rakentavasti ollut isänmaan asialla hyvin pitkään.

No, tuo kuulosti kyllä ihan Kekkoselta. Entä jos kyse on siitä, että Rkp taipuu minkä hyvänsä hallitusohjelman taakse, kunhan vain pääsee itse mukaan ajamaan omia tavoitteitaan, joista tärkein on ruotsikielisten oikeuksien turvaaminen?

Haglund vaikuttaa hieman närkästyvän.

– Kaikki puolueet mielivät hallitukseen. En muista, että yksikään puolue olisi vapaaehtoisesti hakeutunut oppositioon. Ja moni hallituspuolue on joutunut taipumaan enemmän kuin me.

Se oli tyylipuhdas nykypoliitikon vastaus.

Viime kuukaudet Carl Haglund on sukkuloinut lähes kyllästymiseen asti Brysselin ja Espoon väliä. Hänen puolisonsa ja kaksi lastaan muuttivat jo aiemmin takaisin Suomeen, ja Haglund on ehtinyt viettää perheensä luona vain puolet viikosta. Nyt kaikki pääsevät saman katon alle.

Brysseliä Haglund ei jää ikävöimään – ei ainakaan kaupungin byrokratiaa.

– Oli yllätys, kuinka vaikeaa asioiden hoito Belgiassa on, oli kyse auton rekisteröinnistä tai lapsen synnyttämisestä.

Belgiassa asuessaan Haglund hämmästeli myös flaaminkielisten ja ranskankielisten tulehtuneita välejä. Siihen verrattuna Suomen kielikiistat tuntuvat melko kesyiltä.

Nuoruudessaan Haglund joutui välillä hankaluuksiin äidinkielensä vuoksi.

– Joskus tuli käsirysyä, kun puhuin kavereideni kanssa ruotsia, ja paikalle tuli hieman vanhempia suomenkielisiä poikia.

Aikuisiällä ikävä tilanne sattui aamuyöstä grillijonossa Helsingin keskustassa. Haglund ja hänen ystävänsä saivat kuulla, että ruotsin puhuminen on epäisänmaallista.

Viime aikoina lehdissä on uutisoitu vastaavanlaisista tapauksista. Haglund arvelee, että ilmiö liittyy suvaitsemattomuuden lisääntymiseen.

– Vierastetaan kaikkea erilaista, olipa kyse maahanmuuttajista, pakolaisista tai jopa ruotsinkielisistä suomalaisista. Tälläinen on jyrkentynyt.

Carl Haglundin johtama Rkp aikoo jatkossakin ajaa ruotsinkielisten asioita, mutta samaan aikaan pitää keskittyä myös muihin kysymyksiin.

– Rkp:llä on erittäin vahvat perinteet ulkopolitiikassa. Sitä voisi parantaa.

Myös yrittäjyysasioissa ja ympäristökysymyksissä hän lupaa olla ärhäkämpi kuin edeltäjänsä.●