Sirittäjä laulaa suuren ­koivun oksalla, punarinta helkyttelee ja mustarastas lavertelee. Kevät on hyvässä vauhdissa. Kuljeskelen sekametsässä kevään merkkejä tarkkaillen. Konserttiin osallistuu korkea, hiukan pajulintumainen laulu. Ryhdyn tarkkailemaan kiikareilla puunrunkoja. Käy ilmi, että kiikarit ovat tällä kertaa turhaan mukana. Äänen lähde, pikkuinen puu­kiipijä, laskeutuu viereisen kuusen ­rungolle kolmen metrin päähän.

Peloton lintu ei kiinnitä minuun lainkaan huomiota, vaan alkaa väristellä siipiään. Sillä se kutsuu paikalle koiraan, joka on kerännyt hyönteisiä nokkaansa annettavaksi kosinnan kohteelle. Koiras tarjoaa lahjaa naaraalle, joka ottaa sen vastaan. Pari ­lennähtää yhdessä pois.

Muutaman päivän päästä minulla käy jälleen tuuri. Näen puukiipijän laskeutuvan koivupökkelölle kuiva karvatuppo nokassaan. Se katoaa rungon huomaamattomaan halkeamaan. Hetken päästä lintu lennähtää hakemaan uusia kuituja ja höyheniä.

Kun pesä on valmis, naaras munii ja alkaa hautoa. Se hautoo yksin, eikä munia voi jättää pitkäksi aikaa ilman lämpöä. Koiras hoitaa ravintopuolen. Se vierailee pökkelöllä minuutilleen kahdenkymmenen minuutin välein, nokka täynnä hyönteisiä ja hämähäkkejä. Koiras ilmoittaa tulostaan korkealla äänellä ja puikahtaa vasta sitten pesään.

Kevään lopulla käyn tarkastamassa tilanteen: pesällä on ­täysin hiljaista. Poikaset ovat jättäneet pesän. Ajattelen, että se oli sitten siinä, linnut ovat levinneet ympäristöön.

Istun puunrungolla, kun kuulen ­korkeata sirinää. Katson kiikareilla ­lähistön puita ja löydän suuren haavan rungolta neljä pörröhöyhenistä poikasta. Siritys voimistuu, kun emo tulee ruokkimaan niitä. Pesintä on ilahduttavasti onnistunut.

Puukiipijä asustaa vanhoissa ­metsissä, joissa kasvaa suuria kuusia. Keväällä pari etsii vanhan kuusen, josta paksu kuori on osin irti. Puukiipijät rakentavat pesänsä sen suojaan. Pienelle ja hoikalle puu­kiipijälle riittää yllättävän kapea rako.

Laji tarvitsee reviirilleen suuria puita. Se kuuluu talousmetsien uhreihin monen muun lintulajin kanssa. Talousmetsissä pystyyn kuolleita puita ja pökkelöitä on sangen vähän. Siksi puukiipijän asuntopula on ankara. Palkaksi asumisestaan puu­kiipijät hävittävät tehokkaasti metsän tuhohyönteisiä.

Lintu liikkuu puunrungoilla kuin kotonaan, tikkojen tapaan. Se ei ole tikoille sukua, mutta sen elintavat ovat kehittäneet sille samankaltaisia piirteitä. Jäykkä pyrstö tukee kiipeilyä. Pitkät varpaat saavat hyvän otteen puusta, kun lintu kiipeää sitä pitkin ylöspäin.

Talvella puukiipijät ovat oppineet hyödyntämään lintulautojen antia. Pieneksi murskattu pähkinä maistuu sille. Rasvaa voi tarjota sille hieromalla rasvaa suoraan puun kyljestä nautittavaksi.