Eeva

Vanhenemisen riemut ja pelot

Vanhenemisen riemut ja pelot

Mieli kaipaa rokkia ja rakkautta, mutta peilistä tuijottavat valahtaneet kasvot. Minne katosi se nuori nainen, jonka piti muuttaa maailma?
Teksti Eeva toimitus
Mainos

Karjalainen äitini ja ranskalainen anoppini olivat perin erilaisia ihmisiä. Kaksi oli heille yhteistä: kokemus sotavuosista ja toinen epätoivoinen sota, ikääntymisen sietämätön muutos.

”Kuka vanhana vaappua tahtoiskaan”, äiti siteerasi usein Eino Leinon runoa.

Anoppi tuskitteli: ”Kun sitä joskus on ollut kuitenkin aika hyvännäköinen.”

Äiti taivasteli leikeltyjä julkkisnaisia, venytteli peilin ääressä leukahelttojaan ja totesi realistisesti: ”Vanha mikä vanha, vaikka kuinka leikkais.”

Oman peilikuvan tuijottelu tai sivuuttaminen ei merkitse pelkkää pintaa. Fyysiset muutokset muistuttavat iän kertymisestä. Vaikka mieli yrittäisi tanssia ripaskaa tai vääntää twistiä, ympäristö ei suostu näkemään sitä nuorta naista, joka yhä haluaisi lepattaa, ottaa kantaa, rakastua ja rakastaa.

Tarvitseeko enää miellyttää?

Tasa-arvosta puhuminen hyväksytään, kun nainen on työikäinen ja hedelmällinen. Ikääntyneen naisen pää on kokenut ja terävä, mutta sen lähelle tuodaan harvoin lasikattoja murrettaviksi. Hoivatyö sen sijaan lankeaa hänelle luonnostaan. Yhä useammin hän on miehensä omaishoitaja, lastenlastensa päivähoitaja tai suvun perhejuhlien järjestäjä.

Toki nekin roolit tuottavat tyydytystä, mutta eivät aina riitä älylliseksi virikkeeksi.

Eeva Joenpellon Lohja-sarjassa suomalaisen naisen perikuvaksi nousee Salme Hänninen. Hänen paikkansa on hellan äärellä. Joskus Salme yrittää puhella omia aatoksiaan: ”Et kaikkiitten näitten ryppyitten alla o juur se yks ja sama ihmine.”

Mies vastaa siihen pyytämällä, että saisi nukkua rauhassa.

”Kun naisihmiset tulee vanhoiks…. jolloin viisiin pettyny, ajatuksis vaa yks asja. Et muut saa jotain, mitä itte on jääny paitti.”

Eeva Joenpelto on myöntänyt itsekin pelänneensä vanhenemista ja heikkoutta. Romaanisarjan edetessä Salme kuitenkin emansipoituu, kirjoittaa Helena Ruuska kirjailijaelämäkerrassa. Salme haluaa omat silmälasit ja hampaat ja ryhtyy hoitamaan mehiläisiä rahoittaakseen menonsa.

Voisihan vanhenemisen kokea myös vapauttavana: minun ei enää tarvitse miellyttää, esittää tai päteä. Voisi tutustua viimeinkin omaan itseensä.

Harva kaipaa nuoruuttaan

”On harmillista, jos ihmiset pelkäävät ikääntymistä. Sehän on elämää, kiinnostavaa ja antoisaa”, dosentti Ilka Haarni Ikäinstituutista sanoo.

”Voisi olla helpottavaa, jos elämän sijasta uskaltaisi pelätä vain kuolemaa, tuota suurta tuntematonta.”

Ilka Haarnin mukaan pelon taustalla vaikuttaa osittain kulttuurinen, tarpeettoman kielteinen käsitys ikääntymisestä. Esimerkiksi uutisissa keskitytään pääasiassa siihen pieneen osuuteen vanhusväestöstä, joka tarvitsee paljon apua, ja kuva vanhuudesta vääristyy.

Kun lisäksi kiinnitämme luonnostaan huomiota kielteisiin asioihin, ikääntymisen myönteiset piirteet jäävät helposti varjoon.

”Elämänkokemuksen lisääntyminen ja siitä kumpuavat elämäntaidot tekevät ikääntymisestä kuitenkin monin tavoin miellyttävää. Harva varttunut ihminen kaipaa takaisin nuoruuden epävarmuutta tai ehdottomuutta tai keski-iän kriisejä.”

Psyykkinen ja emotionaalinen kehitys ja kypsyminen jatkuvat läpi elämän, joten ikääntymistä voisi halutessaan odottaa myös tyytyväisyyden, uteliaisuuden tai rauhallisuuden tuntein.

Yksilöllisiä eroja toki ilmenee, mutta esimerkiksi tunteiden säätelyn taidot paranevat ja kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja asioiden välisiä suhteita kehittyy ikääntyessä. Viisauskin käy mahdolliseksi vasta elämänkokemuksen karttumisen myötä.

Jokin uusi voi alkaa

Ilka Haarni ei ole naisten vaihdevuosikäsityksiä tutkiessaan törmännyt siihen, että kuukautisten päättyminen olisi naiselle psyykkisesti raskasta.

”Vaihdevuodet ovat tietysti muutoksena yksi elämän virstanpylväistä, mutta jokainen suhtautuu niihin omalla tavallaan ja useimmat rauhallisesti. Vaihdevuosien kautta voi kohdata muitakin asioita, jotka ovat elämässä ajankohtaisia. Virstanpylväs tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan elämänkulkua kokonaisuudessaan.”

Muutoksiin, kuten vaihdevuosiin, liittyy luopumisen rinnalla aina myös mahdollisuus johonkin uuteen: kun jokin päättyy, voi jokin muu alkaa, jotain muuta tulla tilalle.

Oman näköinen elämä

Ikäsyrjintään ei ole aina helppo käydä käsiksi. Työpaikoilla se saattaa piiloutua katseisiin, mikroilmeisiin tai siihen, että naisen kommentit ja mielipiteet sivuutetaan. Kun nuoremmat intoilevat uusista asioista, kokenut uskaltaa mutista vain mielessään, että aha, taas keksitään pyörää uudelleen.

”Naisiin kohdistuva ikäsyrjintä olisi tärkeä tehdä yhä uudestaan näkyväksi”, Ilka Haarni rohkaisee.

”Kannustusta siihen voi hakea vaikka nuoremmilta feministeiltä, jotka perustelevat jatkuvaa seksismistä puhumisen tärkeyttä huomauttamalla, että asian toistuva puheeksi ottaminen on uhrin asemasta kieltäytymistä. Tai sukupuolivähemmistöjen kamppailusta ja aikaansaamasta asenteiden avartumisesta, jonka tuloksena yhdenvertaisuus on edennyt.”

Suhtautuminen ja toiminta muuttuvat vähitellen ja vain, jos ihmiset tulevat yhä uudestaan tietoisiksi syrjinnästä.

Ilka Haarni kannustaa aloittamaan eläkeiän elämän pohtimisen hyvissä ajoin, tietoisena siitä, että elämällä voi yhä olla yllätyksiä tarjolla.

Jokainen sukupolvi tuo eläkeikään oman elämänhistoriansa, omat tapansa ja tyylinsä elää. Yhteiskunta ympärillämme muuttuu vauhdilla. Isoäiti rokkaa aikuisdiskossa nahkatakki yllään ja maskarat valuen.

”Nykyinen vanhuus ei kerro vielä kaikkea keski-ikäisen omasta vanhuudesta. Omalla elämäntavalla, valinnoilla ja suhtautumisella on paljonkin merkitystä myöhemmän hyvinvoinnin kannalta. Toisaalta hyvän elämän voi löytää myös myöhempinä vuosina.”

Peilille nauraminen vapauttaa

Ilka Haarni näkee eläkeiän – sitä monesta näkökulmasta tutkittuaan – monin tavoin valoisana ja monipuolisena elämänvaiheena.

”Ihmiset uskaltavat elää itsensä näköistä elämää ja nauttia siitä. Kun omaa aikaa on enemmän, sitä voi myös käyttää moneen: löytää uusia tovereita ja tekemistä, huolehtia omasta ja läheisten hyvinvoinnista tai syventää omaa osaamista ja ymmärrystä.”

Itsestä saattaa myös kääntyä esiin puolia, jotka työelämän aikana ovat jääneet syrjään tai joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan.

”Ja vanhat naiset: millaista huumoria he saavat yhdessä irti nuoruuden ja kauneuden ihannoimisesta! Peilille nauraminen on vapauttavaa ja voimaannuttavaa keski-ikäisellekin, samoin huolten jakaminen kohtalotovereiden, siis samanikäisten naisten kanssa.”

Naisen ei tarvitse missään iässä alistua ulkonäkövaatimuksille. Nuoremman sukupolven valokuvataiteilija Iiu Susiluodon kaunistelemattomat omakuvat voivat tässä kannustaa myös ikääntyviä.

”Vanheneva keho pitää hereillä. Se kutiaa, lähettää särkyviestejä ja kolotuksia. Se on rempallaan ja mustelmilla. Se paisuu, kangistuu, turpoaa ja rähmii”, kirjoittaa Tiina Pystynen kuvateoksessaan Jos ei lintu laula sinulle, laula sinä linnulle.

Silti hän muistuttaa, että kaikki on vielä mahdollista: ”Myös Proust kirjoitti suurteoksensa valvoessaan ja sairastaessaan.”

Tuoreehkossa ranskalaiselokuvassa Tämän jälkeen filosofian opettaja Nathalien eli
Isabelle Huppertin elämä mullistuu, kun mies jättää, äiti kuolee ja lapset aikuistuvat.
Yksinäisyys on odottamatonta ja riipaisevaa, mutta toisaalta Nathalie löytää ensimmäistä kertaa elämässään vapauden:

”Luovalle ihmiselle äly ja mielikuvitus täyttävät lihallisten halujen paikan.”

Ota oppia roolimalleilta

Fanittaminen ei ole vain nuorten etuoikeus. Aikuinenkin voi kadehtimisen sijaan ihailla ja ottaa oppia itseään vanhemmilta ja kokeneemmilta.

Mitä opittavaa olisi esimerkiksi Angela Merkeliltä, Theresa Maylta, Merete Mazzarellalta, Meryl Streepiltä, Seela Sellalta tai omalta isoäidiltäsi?

Vai ärsyttävätkö vahvat, vanhat naiset? Silloin kannattaa kuulostella, mitä sen tunteen takana piilee.

Kuten Hillary Clinton sanoi hävittyään vaalit: ”Jatkakaa taistelua tärkeinä pitämienne asioiden puolesta. Älkää koskaan katuko tekemäänne työtä. Muistakaa, että te ansaitsette jokaisen mahdollisuuden tavoitella ja saavuttaa unelmanne.”

Kääntäen: Vahvan, kokeneenkin naisen sisällä värjöttelee pieni tyttö, joka tarvitsee arvostusta ja haluaa haaveilla.

Teksti: Ulla-Maija Paavilainen

Kuvitus: Anu Ikävalko

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 01/2017.

Julkaistu: 30.1.2017