
”Veljeni Ville asui tässä talossa vuokrayksiössä opiskeluaikanaan. Vuokrasin häneltä vapautuneen asunnon itselleni työhuoneeksi, kun aloitin vuonna 1985 uuden elämän vapaana kirjailijana. Ensimmäisen kerran talon ostamisesta oli puhetta 1991, kun minut valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan. Silloin taloa ei myytykään.
Asiaan palattiin 15 vuotta myöhemmin. Vuosia tyhjillään ollut talo oli ankea, kaikkialla oli pimeää ja hirveästi pölyä. Ovesta sisään astuessa jalka meni lattiasta läpi. Mieheni Jukka kuitenkin tajusi, että tästä saa korjaamalla hyvän.
Ajoitus oli talon pelastamisen kannalta täpärä. Jos tämä olisi ollut vielä vuoden tyhjillään, alakerran lattiasieni olisi luultavasti ehtinyt levitä kantaviin rakenteisiin. Kolme vuotta asuimme remontin ja sahanpurun keskellä. Teimme paljon myös itse, minä maalasin ja kunnostin kaikki ikkunat. Niitä on melkoinen määrä, joten kolmisen vuotta menin joka maanantaiaamu Brysseliin tai Strasbourgiin kynsinauhat maalissa.
Halu puolustaa vanhaa Pispalaa purkamiselta oli aikanaan iso syy siihen, että lähdin Tampereen kunnallispolitiikkaan. Tämä talo, pihasauna ja puutarha on kaikki luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi, eli nykyisen kaavan mukaan tätä ei saa enää purkaa.
Myös sisätiloissa olemme pyrkineet kunnioittamaan kulttuurihistoriaa. Osa lattialankuista on alkuperäisiä, uusitut ovat samaa leveyttä. Kaikki listat ovat joko alkuperäisiä tai saman mallin mukaan teetettyjä.
Jukan kuoltua jäin leskeksi kaksi vuotta sitten. Talo on yhdelle hengelle iso, eikä minua sido Tampereelle enää muu kuin Pispala ja kaverit. Mutta ei tällaista paikkaa mihin tahansa vaihda, ja onhan tässä talossa myös hitosti meidän omaa duuniamme.”
Poliittinen koti -palstalla kurkistetaan tuttujen poliitikkojen koteihin.