Vanderhall on amerikkalainen brändi, joka on perustettu vuonna 2010 USA:ssa Utahin osavaltiossa. Merkin isä on Steve Hall, jolla oli itse asiassa hyvin vähän kokemusta autoteollisuudesta. Hän kuitenkin rakasti ajamista. Niinpä hän halusi valmistaa hauskan ja riittävän simppelin auton, jolla ajaminen olisi niin ikään yksinkertaisen hauskaa.

Ensin tähtäimessä oli brittiläinen urheiluauto, mutta sellaisen valmistaminen osoittautui liian monimutkaiseksi. Oikean auton valmistukseen liittyi yksinkertaisesti liikaa lakipykäliä, mikä tarkoitti suuria investointeja. Niinpä Steve laittoi ajatusmyssyn päähän. Syntyi idea kevyestä kolmipyörästä, joka ei olisi auto eikä moottoripyörä vaan jotain näiden väliltä.

Ensimmäinen vuonna 2016 myyntiin tullut malli oli Laguna. Se oli 3,91 metriä pitkä, ja sitä vauhditti 1,4-litrainen bensaturbo. Sen pariksi sai joko 6-vaihteisen automaatin tai 6-lovisen manuaalilaatikon. Hinnat alkoivat 50 000 dollarista, millä rahalla sai rapakon takana aika paljon kaikkea muutakin kivaa. Pahan päivän varalla Lagunaan sai myös katon, eli se ei ollut pelkkä aurinkoisten päivien leikkikalu. Myöhemmin moottori vaihtui 1,5-litraiseksi.

Vanderhallin kolmipyöräinen ajoneuvo ei ole ideana tietenkään uusi, mutta esimerkiksi Morgan 3 Wheeler -mallista poiketen Vanderhall Laguna oli etuvetoinen ja siten myös astetta turvallisempi. Tämä tosin teki siitä myös hieman kömpelömmän.

Vanderhallissa oli silti selvästi oma jujunsa. Se oli hieman yli 700 kilon painoisena suhteellisen kevyt, mikä heijastuu tunnetusti suoraan ajettavuuteen. Painossa oli säästetty sijoittamalla kevyisiin materiaaleihin; monokokki oli alumiinia, ja korissa oli käytetty runsaasti hiilikuitua.

Kaiken tämän summana Steve Hallin luomus oli erikoinen sekoitus moottoripyörää ja autoa. Se oli omanlaisensa. Varmasti juuri siksi se herätti kiinnostusta heti alusta alkaen. Potentiaalisten ostajien lisäksi merkki keräsi myös oikeita ostajia. Myynti ylitti nopeasti pienen tehtaan tuotantokapasiteetin, joten sitä voitiin ryhtyä laajentamaan asteittain.

Vuonna 2017 esiteltiin sitten Venice, hieman lyhyempi, 3,58 metriä pitkä roadster. Mallia myytiin myös Eurooppaan, ja EU-sääntöjen mukaan se on täällä L5e-luokan ajoneuvo. Ajamiseen riittää siis pelkkä moottoripyöräkortti.

Vuonna 2019 tuotantoon tuli ylellisempi ja ovilla varustettu malli Carmel. Samoihin aikoihin tähtäimessä oli kuitenkin myös jo uusi aluevaltaus.

Steve Hallille oli selvää jo varhain, että autoileva maailma siirtyy nopeasti kohti sähköä. Niinpä Utahissa alkoi Vanderhallin valjastaminen sähkökäyttöön. Ratkaisun oli oltava riittävän yksinkertainen, jotta tuotteen hinta pysyisi kurissa. Tuloksena oli Edison2.

Siinä kummallakin etupyörällä on oma 52 kW:n tehoinen sähkömoottori. Alhainen paino auttaa tässäkin. Suorituskyky on riittävä kohtuullisella voimallakin. Akku on sijoitettu pyörien väliin etuakselille. Kuulostaa kovin etupainotteiselta, mutta Vanderhall ei puske mutkissa silti liikaa – keveys auttaa. Kevyt massa tarkoittaa myös sitä, ettei pysähtymiseen tarvita ylitehokkaita jarruja.

Myös muu tekniikka on pidetty simppelinä. Akku kerää esimerkiksi talteen jarrutusenergiaa, mutta sen tasoa ei voi säädellä. Kuljettaja oppii kuitenkin nopeasti siihen, kuinka tehokkaasti vauhti hiljenee pelkästään jalkaa kaasupolkimelta nostettaessa.

Turvavöiden, turvakaarien ja erittäin viiston tuulilasin ansiosta Vanderhallia voi myös ajaa ilman kypärää. Tämä on oleellista ajonautinnon vuoksi. Kokemus on selvästi erilainen kuin esimerkiksi Can Amin puikoissa.

Ohjaamo - kuten myös kojelauta - on varsin karsittu, juuri mitään ylimääräistä ei ole. Ratissa ei ole esimerkiksi yhtään nappulaa. Radiota ei myöskään ole, mutta kaiuttimet löytyvät, eli kännykän soittolistaa voi nauttia Bluetoothin välityksellä.

Koeajolla Edison2 imaisee kuskin nopeasti omaan ja hauskalla tavalla erilaiseen maailmaansa. Istuma-asento on varsin automainen, hieman kuin vanhoissa brittiroadstereissa. Penkissä on pituussäätö, mutta ”auton” mataluuden, ohjaamon kapeuden ja erittäin viiston tuulilasin takia kookkaat kuskit eivät välttämättä tunne oloaan kovin mukavaksi.

Ratin takana Vanderhall tuntuu myös yllättäen enemmän autolta kuin kolmipyörältä. Kulku on hämmentävän vakaata. Myös jousitus yllättää positiivisesti. Työntötangoin toteutetun jousituksen kannettavaksi tuleva paino ylittää kuljettajan kera nippa nappa 700 kiloa. Edison2 ei ole kivireki, joskin tien pinnan epätasaisuudet iskevätkin selvästi kuskin peffaan. Mutta hei, tämähän on sitä aitoa ajamisen iloa…

Ja vaikka tehoa ei ole kuin 140 heppaa, huima 314 Nm maksimivääntö takaa ylettömän hauskuuden. Mutkista voi ampua ulos kuin lingosta. Satasen vauhtiin kirmaistaan 4,4 sekunnissa. Ja mikä parasta – vauhti tuntuu kiehtovalta jo ihan laillisissa nopeuksissa.

Lisäksi matala avokori lisää nopeasti ajamisen hurmaa. Tukka hulmuaa vapaasti. Näkyvyys ulos on erinomainen. Ja on fiiliksessä jotain samaa kuin prätkällä ajossa. Ovia ei ole, eli Vanderhallin kylkilinja on vain aavistuksen korkeammalla kuin kuljettajan lantio.

Sähköisesti tehostettu ohjaus on ryömintänopeuksissa yllättävän raskas, mutta kevenee vauhdin kasvaessa. Tämäkin luo sitä aitoa ajamisen fiilistä.

Koeajo oli noin tunnin lenkki normaalin liikenteen seassa ja pääasiassa maantiellä, mutta kokemuksen perusteella Edison2 soveltuu erinomaisesti myös hauskanpitoon ratapäivillä. Kovin tiukoista mutkista Edison2 ei tosin pidä liikaa, meno muuttuu nopeasti sen verran aliohjaavaksi. Jouhevat linjat ovat kaiken a ja o.

Eikä Edison2 ole pelkkä kesäkelien menopeli, sillä voi ajaa hieman viileämmälläkin säällä. Istuimissa on peffanlämmitys, ja pipo sekä lentäjäntakki päällä myöskään yläkroppaa ei palella.

Edison2:n hinta USA:ssa oli sen myyntiin tullessa pari vuotta sitten 34 950 dollaria. Se on tavallaan paljon mutta kuitenkaan ei. Ei ainakaan asiakkaiden mielestä, sillä koko tuotanto myytiin varsin nopeasti loppuun.

Edison2 on myös riittävän käytännöllinen toimiakseen arjessa. Vanderhall ilmoittaa toimintamatkaksi 320 kilometriä, mutta edes hieman hauskaa pidettäessä realistinen ajomatka on enimmillään noin 200 kilometriä. Se riittää hyvin pienille huviajeluille. Sunnuntairetkiä varten eväskori on tosin tungettava matkustajan jalkoihin, sillä erillistä tavaratilaa ei ole. Pienemmille tavaroille on sentään muutama säilytyslokero, ja hanskalokero on lukittava. Kaikkea ei tarvitse siis ottaa mukaan, kun jättää Edison2:n parkkiin. Ja kannattaa muistaa käsijarru… P-asentoa ei vaihteistossa ole.

Pikalatausta ei luonnollisesti ole tarjolla sitäkään, joten 6 kW:n teholla akun lataaminen täyteen vaatii nelisen tuntia. Normaalista pistokkeesta latausaika venyy jo reilun puolen päivän mittaiseksi.

Ja loppuun vielä pieni kertaus historiasta, niille, jotka eivät aina kaikkea muista. Thomas Edison oli amerikkalainen keksijä, jonka nimissä on lukuisia sähköön liittyviä keksintöjä ja patentteja. Hänen pahin kilpailijansa oli Nikola Tesla.

Herrojen suurin eripura koski tasa- ja vaihtovirran käyttöä. Edison uskoi tasavirtaan, ja parempana bisnesmiehenä sai oman teknologiansa yleistymään. Nykyisellä tietämyksellä Teslan vaihtovirta olisi kuitenkin ollut heti alusta kaikkien kannalta parempi ratkaisu.

No, nykyään Tesla on brändännyt itsensä sähköautoilun uranuurtajana, ja Edison on piensarjana tehty sähköajokki, joka haastaa isompiaan ennen kaikkea kekseliäisyydellään. Ja onhan Edison2 hauska. Pitää myös muistaa, että kaikki Vanderhallit kootaan yhä käsin. Mutta tehdas kasvaa nopeasti.

Laajennusten ohessa kehitteillä on uusi ja parannettu versio Edisonista. Vanderhall on esitellyt myös nelipyöräisen prototyypin. Lisäksi tekeillä on kokonaan uusi ja hieman rantakirppua muistuttava malli. Siinä on neljä sähkömoottoria, eli yksi joka nurkkaan. Se on siis luonnollisesti nelivetoinen. Tehoa on luvassa 400 heppaa, vääntöä 1355 Nm, ja 60 kWh:n akuston pitäisi riittää yli 300 kilometrin ajomatkoihin.

Toivotamme Vanderhallille kaikkea hyvää. Kaikki tämä pitää yllä toivoa siitä, ettei autoilun tulevaisuus ole pelkkiä isoja sähkö-SUVeja.