Apu

Valtiopäivien avajaiskonsertti Musiikkitalossa



Valtiopäivien avajaiskonsertti Musiikkitalossa

Valtiopäivien avajaiset huipentuivat konserttiin, jossa eduskunta, yhteistyökumppanit ja media kuuntelivat suomalaista musiikkia ja tapasivat toisiaan.
Teksti Tuula Nieminen

Apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen tuli konserttiin miltei suoraan juoksulenkiltä puolisonsa Janne Metsämäen kanssa. Uusi työpaikka Kuntaliitossa innostaa.  – Työmatka lyhenee yhdellä metropysäkillä, tuore varatoimitusjohtaja vitsaili.

Pekka Haavisto ja Antonio Flores ottivat vastaan onnitteluja myös ranskaksi.

Ex-kansanedustajat Tuija Maaret Pykäläinen ja Kaarina Dromberg tulivat konserttiin yhdessä. Kaarinan kaulakoru on Muranosta.

– Jatkan työtäni nuorison syrjäytymistä vastaan, Jaana Pelkonen julisti ja näytti Niina Kurkiselta hankitussa raitahameessa mittaansa pidemmältä.

Kuvat Atte Kajova

Julkaistu: 14.2.2012