Apu

Vallankumouksen jälkeen

Vallankumouksen jälkeen

Libyassa pidettiin ensimmäiset vapaat vaalit 42 vuoteen. Pitkän linjan poliittinen vaikuttaja Farida Allaghi muistuttaa, että länsimaatkaan eivät rakentaneet demokratioitaan vuodessa tai kahdessa.
Teksti Susanna Luikku
Kuvat Kari Kaipainen
Mainos

Arabikevään jälkeiset uutiset ovat herättäneet lännessä ristiriitaisia tunteita. Islamistien nousu epäilyttää, Egyptissä taistellaan yhä vallasta ja Syyrian sisällissota pahenee viikko viikolta.

Libyankaan tilanne ei ole ongelmaton, mutta maa onnistui järjestämään vapaat vaalit Muammar Gaddafin 42 vuoden diktatuurin jälkeen. Suomessa vieraillut sosiologian tohtori Farida Allaghi on pitkän linjan aktivisti ja kansainvälinen toimija, joka oli mukana ajamassa naisehdokkaita Libyan parlamenttiin.

– Saimme läpi 31 naisedustajaa, mikä on hyvä alku. Gaddafi sorti yhtä lailla miehiä ja naisia, ja vallankumous oli kaikkien ansiota, myös nuorten ja lasten, hän korostaa.

Allaghi on 1970-luvulta asti toiminut Unicefin, Unifemin ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n merkittävissä ihmisoikeustehtävissä. Gaddafin joukot tappoivat hänen miehensä, ja myös hänet itsensä yritettiin murhata.

Hän joutui pakenemaan Libyasta Yhdysvaltoihin ja elämään vuosikaudet erossa perheestään, muun muassa tyttärestään.

Tätä taustaa vasten kysymys Gaddafin teloituksen oikeutuksesta on hankala – mutta se täytyy silti kysyä.

– Mikä minä olen tekijöitä tuomitsemaan? Totta kai Gaddafi olisi pitänyt saattaa vastuuseen oikeudessa, mutta hänen rikoksensa olivat niin suuria ja viha niin valtava, ettei sitä voinut hallita.

– Samaa tapahtuu nyt Syyriassa. Ja ihmiset tappavat vihoissaan toisiaan myös Suomessa, Allaghi sanoo tyynesti.

Hän korostaa silti, että Libyalla on tapahtuneen vuoksi entistä suurempi vastuu maailman edessä. Rauhanomaisen kehityksen esimerkin tarve on huutava.

– Puolet suvustani ja lukemattomia ystäviäni on kuollut, ja olen elänyt vuosikymmeniä maanpaossa. Gaddafi on vastuussa kymmenientuhansien libyalaisten kuolemasta, kidutuksista ja raiskauksista. Kuinka kukaan voi kuvitella, että haluaisimme korvata hänen hallintonsa toisella samanlaisella?

– Vapautta ja tasa-arvoa ei silti saavuteta hetkessä. Naisten oikeuksien saamiseen meni länsimaissakin sata vuotta. Pyydän, antakaa meille aikaa. Libya ja arabimaailma voivat saavuttaa demokratian, mutta se on pitkä ja hidas prosessi.

teksti Susanna Luikku kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 26.7.2012