Apu

Välipaloja välipalojen välissä

Välipaloja välipalojen välissä

Syömishäiriöstä tulee yleensä mieleen langanlaiha teinityttö, mutta siihen voi sairastua vaikkapa keski-ikäinen perheenisä. Myllyhoitoyhdistyksen Ruoka ja riippuvuus -projektin tarkoitus on lisätä tietoisuutta syömiseen liittyvästä riippuvuudesta.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Tässä arkisessa maailmassa voitonhetkiin ei aina tarvita kultamitaleja: eräänä päivänä autonpesun kylkiäisenä annettiin ilmainen suklaalevy. Mikko pyöritteli hetken levyä käsissään ja vippasi sen sitten ajomatkalla auton ikkunasta ojaan, avaamattomana. – Oli kaksi vaihtoehtoa: hävittää tai syödä. Pari vuotta sitten sen hävittäminen ei olisi onnistunut, Mikko kertoo. Noin vuosi sitten tämä nelikymppinen perheenisä alkoi myöntää itselleen, että suhde ruokaan on epänormaali. Määrätynlainen ruoka laukaisi ahmimisen ja ylensyömisen. Lehdissä oli puhuttu syömishäiriöistä ja sokeririippuvuudesta, mutta Mikko ei pystynyt samastumaan. – Minähän ahmin perusruokaa, perunamuusia ja mureketta, en karkkia. Eihän se sitä paitsi voi olla ongelma, jos ruoka maistuu. Ruoasta tuli vain huono olo. Mikko kärsi ahmimishäiriöstä (engl. binge eating disorder, BED), joka ilmenee 2–3 prosentilla aikuisista. Se on enimmäkseen keski-ikäisten ongelma, miehiä on arveltu ryhmässä olevan noin kolmannes. 

Myllyhoidollinen työote on Yhdysvalloista lähtöisin olevan 12 askeleen mukaisen päihdetyön malli, jota voi käyttää myös muista riippuvuuksista toipumiseen. Tämän ajan uusia riippuvuuksia ovat muuan muassa pelaaminen, seksi, ostaminen ja syöminen. – Kun ruoka alkaa hallita elämää, myös addiktiokriteerit alkavat täyttyä. Moni onkin tullut sanomaan: ”Kuulin eräässä ohjelmassa päihderiippuvuudesta ja se oli kuin minä, mutta minulla on alkoholin tilalla ruoka”, kertoo projektipäällikkö Sanna Runsala Myllyhoitoyhdistyksestä.

Myllyhoitoyhdistys on nyt aloittanut nelivuotisen, RAY:n rahoittaman Ruoka ja riippuvuus- projektin, jolla halutaan lisätä tietoisuutta ja keskustelua ruokariippuvuudesta. Terveysalan ammattilaisille pidettyjen luentojen lisäksi ympäri maan järjestetään yleisölle matalan kynnyksen maksuttomia keskusteluiltoja, joihin voi tulla pohtimaan syömistään ja hakemaan vertaistukea. Ajat ja paikkakunnat löytyvät yhdistyksen nettisivuilta www.myllyhoito.fi.

Ongelmasyöjä saattaa kuvata ruokaa parhaaksi ystäväksi tai rakastajaksi.

Syömisen katsotaan olevan hallitsematonta silloin, kun siitä tulee eräänlaista itselääkintää, ahdistuksen lieventämistä. – Kun ihmisiltä kysytään  millainen suhde sinulla on ruokaan, useimmiten vastataan, että mikä ihmeen suhde? Ongelmasyöjä alkaa kuvata ruokaa turvaksi, parhaaksi ystäväksi, rakastajaksi. Se kertoo myös tämän päivän yksinäisyydestä, Sanna Runsala kertoo. Kun syöminen muuttuu pakonomaiseksi, koko elämä voi alkaa pyöriä ruoan ympärillä. Vaarana on saada lisäriippuvuuksia: ostosriippuvuutta, riippuvuutta ihmissuhteissa, pakonomaista liikuntaa, pakenemista työhön tai nettiin tai jopa televisioon. Tulee vaikeuksia kestää tätä hetkeä ja tätä elämää. – Riippuvuuksissa on aina myös eri vaiheita, tasoja ja vakavuusasteita. Se on luonteeltaan aaltoileva – tulee elämäntilanteita, jolloin ruoka kiinnostaa vähemmän ja sitten taas enemmän. 

Joku syö vain yhden aterian päivässä, tosin ateria alkaa aamulla ja loppuu illalla. Toinen sinnittelee viikot terveellisesti ja ahmii viikonloppuisin älyttömät määrät. On myös olemassa yksi riippuvuuden muoto, jossa syö ihan mitä tahansa saadakseen mielihyvää tuovan täysinäisen olon. – Syöminen ei loppunut edes täyteen oloon. Olen aina ollut hyvä perustelemaan itselleni, miksi voin syödä enemmän kuin tarvitsen. Olen myös tehokas syömään seisoviltaan keittiössä – kun nappaa jääkaapista pari voileipää, sitä ei lasketa syömiseksi. Lopulta käy haukkaamassa välipaloja välipalojen välissä, Mikko kertoo.

Kun ylensyömisen tarve iski, Mikko teki herkkupaloja yksin, salaa muilta ja joskus myös itseltään. Pahimpia olivat viikonloput, sillä sohvalle lysähtäminen vei nopeasti jääkaapille.

– Joskus oli noloa mennä muiden kanssa buffetpöytään, kun ei voinut kontrolloida omaa ruokalastiaan, vaikka toisaalta en kantanut asiasta kauheasti huolta. Tuli sellainen hälläväliä fiilis. Olen aina syönyt liikaa, lapsesta lähtien eli olin joko laihiksella tai tinttasin ruokaa koko ajan. Ei ollut olemassakaan normaalia keskitietä.

Ja mitä seuraa, jos syö liikaa? – Olo ei ole kovinkaan kaksinen, jos on koko ajan ylitäynnä, Mikko jatkaa.

Nuorilla syömishäiriöön liittyy paljolti ulkonäköpaineet ja nuoret myös puhuvat asiasta, jakavat netissä laihdutusvinkkejä ja jumppaavat donitsit pois. Harvemmin aikuinen yrittää kompensoida ruokariippuvuuttaan saati puhua siitä jollekin toiselle. – Riippuvaisen on vaikeaa ottaa asiaa puheeksi, mutta väittäisin, että miehillä se on erittäin vaikeaa. Siitä ryhmästä olen eniten huolissani, Runsala sanoo. 

Hän miettii, että ympäri maata on taatusti ihmisiä, jotka syövät itseään kipeiksi mutta eivät pysty samastumaan syömishäiriöisiksi. Lähellä ei ole ketään, kelle puhua, eikä terveyskeskuksessa nähdä taustalla riippuvuutta, vaan ohjataan laihdutusryhmään. Mutta siellä siivotaan vain jälkiä, itse ongelmaa ei koskaan korjata.

Vertaistuen voima voi auttaa syömisriippuvaista.

Kun ihmisen sosiaalinen elämä alkaa kaventua syömisen takia, ongelma on jo vakava.

– Ihminen valitsee mielummin kotona odottavat suklaalevyt kuin sosiaaliset tilanteet, Sanna Runsala selventää. Syöminen muiden kanssa voi alkaa tuntua kiusalliselta, joten mieluiten syö – tai ahmii – yksin, sillä kukaan ei ole vieressä tuomitsemassa ruoan määrää tai sen laatua. Paino-ongelmien lisääntyessä alkaa tulla eristäytymistä, häpeää, huonommuuden tunteita, syyllisyyttä ja itsetunto-ongelmia. Ihminen voi myös kokea alakuloa ja masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, mielialan aaltoilua ja haavoittuvaisuutta. Ahmimiskohtauksen jälkeen podetaan yleensä henkistä krapulaa, itsensä halveksuntaa. – Erilaiset dieetit, paastot, ylenmääräinen liikunta ja muut yritykset hallita painoa seuraavat mässäily- ja ahmintajaksoja. Tämä noidankehä heikentää merkittävästi elämänlaatua ja vie valtavasti voimavaroja, Runsala jatkaa. – Olen tavannut terveydenhoitajia ja osaan kyllä lautasmallit. Kokeilin kuureista kaiken aina kaalikeitoista rasvansieppareihin. Mistään ei ollut apua. Kun sai kymmenen kiloa pudotettua ja palasi arkeen, kilot tulivat takaisin, Mikko kertoo.

Pahimmillaan Mikko painoi 130 kiloa. Hän ei ole enää lihava.

Mikon kohdalla muutos alkoi noin vuosi sitten. 

– Vaimo alkoi käydä OA:ssa ja kertoi siitä minulle. Suhtauduin asiaan ensin skeptisesti: miksi se hänen kohdallaan toimisi, kun muukaan ei ole toiminut? Anonyymit Ylensyöjät (engl. Overeaters Anonymous, OA) on maanlaajuisesti toimiva vertaistukiryhmä syömishäiriöistä kärsiville.  Sen ohjelma perustuu AA:n 12 askeleeseen ja tapaamisissa käyvät voivat pysyä anonyymeinä. – Päätös ryhmään menosta oli monen asian summa. Puvun takkia testailee, nappi tekee tiukkaa ja äkkiä huomaa ajattelevansa, että nyt voisi tehdä jotain. Ei siis enää ”olisi tehtävä jotain”. Vapaaehtoisuus syntyi omassa päässä, Mikko kertoo.

– Ensimmäisen käyntikerran jälkeen tuli sisäinen rauha, joka potkaisi jatkamaan. Ihmiset kertoivat siellä omia kokemuksiaan samasta asiasta. Se oli paketti, joka minun kohdallani toimi: vertaistuen voima. 

Kovinta oli tiedostaa ja myöntää olevansa ongelmasyöjä. OA:n avulla Mikon suhtautuminen syömiseen on kuitenkin muuttunut järkevämmäksi, tosin lipsahduksia sattuu. – Olen 40 vuotta tehnyt asioita väärin eikä se ihan äkkiä korjaannu. Suunta on kuitenkin hyvä. Ohjelma pysäyttää miettimään jääkaapin edessä, onko oikeasti nälkä vai seisooko siinä vain tottumuksen voimasta? Mikko myös pyrkii rauhoittamaan ruokailutilanteet ja syömään järkevästi, lounaan yli ei kannata hyppiä, sillä se näkyy heti iltarepsahduksena. 

– Jos ei muuta, niin pakenen tilanteesta: keksin tekemistä, lähden koirien kanssa ulos. Puhumme OA:ssa paljon pidättäytymisestä ja ajattelemisesta eteenpäin, tilanteen yli. Tehokkainta on välttää kiusauksen paikkoja ja etenkin niitä ruoka-aineita, jotka laukaisevat ahmimisen. Tilalle tulee hyvää oloa, kun pystyy hillitsemään ja ylittämään itsensä. – En tiedä, oliko viisasta viskata se suklaalevy auton ikkunasta ulos, mutta ainakin minulle siitä tuli voittajan olo!

Mutta miksei ihminen saisi vain pötkötellä sohvalla ja syödä puputtaa kaiket illat? 

– Olisiko riippuvuutta, jos ei olisi kauneusihanteita ja jos ihmiset eivät kärsisi ulkonäköasioista? Olisiko se silloin paha, jos vain istuisi illat pitkät sohvalla mässyttämässä loputtomiin? Sanna Runsala kysyy. 

– Jos ei itse kärsi tilanteesta, eihän se sitten paha ole.

Toiminnallinen riippuvuus

Jaottelu. Riippuvuudet jaetaan kemiallisiin ja toiminnallisiin, joista jälkimmäiseen kuuluvat esimerkiksi peliriippuvuus ja ruokariippuvuus. Toiminnallisiin riippuvuuksiin liittyy voimakasta halua tai pakkoa, hallinnan heikkenemistä ja lopettamisen vaikeutta. Tyypillistä on mielihyvän hakeminen, toleranssin kasvu, vieroitusoireiden ilmeneminen toiminnan estyessä ja toiminnan jatkaminen sen tuottamista suuristakin haitoista huolimatta. Toiminta tuottaa myös nopeaa tyydytystä.

Toiminnalliset riippuvuudet eivät yleensä näy päällepäin, mutta hävettävinä ja salattavina käyttäytymismalleina ne saattavat eristää ihmistä niistä, joilla kyseistä ongelmaa ei ole.

– Kukaan ei valitse sairastumista riippuvuuteen, mutta siitä toipuminen on omalla vastuulla. Se taas on mahdollista oikean avun ja tuen keinoin. Toivottomia tapauksia ei ole olemassakaan, painottaa Sanna Runsala Myllyhoitoyhdistyksestä.

– Kyseessä on sairaus, joten voi lakata syyttämästä itseään: tällä on nimi, tämä on ilmiö ja tämä on ihan totta. Lisätietoa saa esimerkiksi nettisivuiltamme. ●

Apua syömishäiriöön

Myllyhoitoyhdistyksen Ruoka ja Riippuvuus -projekti: www.ruokariippuvuus.fi

Overeaters Ano­nymous eli Anonyymit Ylensyöjät: www.oafinland.fi

Syömishäiriöliitto SYLI ry: www.syomishairioliitto.fi

Naistenkartano ry:n NOVAT-vertaistukiryhmät ja verkkokurssit erilaisista riippuvuuksista kärsiville nai-

sille: www.naisten­kartano.com

Syömishäiriökeskus on Suomen ensimmäinen yksityinen syömishäiriöihin erikoistunut hoitopaikka. www.

syomishairiokeskus.fi

Teksti Eve Hietamies, kuvitus Esa-Pekka Niemi

Julkaistu: 23.9.2015