
Elastinen eli Kimmo Laiho järjesti kavereilleen ja yhteistyökumppaneille eilen Vain elämää -jaksonsa katselutilaisuuden Tampereella. Perjantaina sarjassa vietettiin Elastisen päivää, jonka jälkeen artisti on saanut kasapäin positiivista palautetta.
- En ole vielä ehtinyt kunnolla syventymään palautteisiin, mutta teen sen, kun pääsen sunnuntai-iltana kotiin, Elastinen kertoi Musiikki & media 2014 Industry Awards -gaalassa Tampereella eilen.
Artisti kertoi jaksossaan perhesuhteistaan. Illallisen päätteeksi koko laulajakatras soitti Elastisen äidille. Perhesuhteiden avaaminen ohjelmassa ei ahdistanut positiivista laulajaa.
- Oli kiva avata perhesuhteita, se tuntui pelkästään hyvältä. Itselläni on ollut aika tiukat linjat siitä, mitä puhun julkisuudessa, mutta ohjelmassa puhuminen ei ahdistanut yhtään.
Elastinen oli eilenkin jutellut puhelimessa äitinsä kanssa, joka oli katsonut poikansa Vain elämää -jakson vasta lauantai-aamuna.
- Kotona ollaan iloisia ja onnellisia. Minulla on ollut onni kasvaa ehjässä perheessä. Meillä on ollut aika perinteinen, tiukka ja oikeudenmukainen kotikasvatus. Koti on aina ollut turvapaikka ja rakkauden tyyssija. Koen, että haluaisin kasvattaa joskus omat lapseni samalla tavalla.
Elastisen kotona kannustettiin aina harrastamaan. Ainoastaan kun nuori mies kertoi aikovansa rap-muusikoksi, käytiin kotona asiasta äidin kanssa kädenvääntöä.
- Äiti olisi halunnut, että menen opiskelemaan. Kun menestystä alkoi tulla, äiti ymmärsi, että minulla on poikkeuksellinen lahja. Mutta oli minulla vuosia yhteishakupaperit pöydällä odottamassa.
Vain elämää -sarja on tuonut Elastiselle uutta kuulijakuntaa. Tällä viikolla hänen ohjelmassa esittämänsä Naurava kulkuri -kappale nousi Suomen virallisen listan ladatuimmaksi kappaleeksi. Ykköspaikka oli Elastiselle ensimmäinen soolouralla. Fintelligensin kanssa hän on ollut listaykkösenä useita kertoja.
- Uskon, että ensi kesänä on tiedossa ainakin hienoja festarikeikkoja. En ole saanut urallani kaikkea kerralla. Nyt, kaikkien vuosien jälkeen, nämä palkinnot tuntuvat isommilta.