Saksalainen sauna ei toimi. On tuskastuttavaa istua ylälauteella nahkeassa puolilämmössä ja katsella huoneen nurkassa tyhjän panttina kököttävää kiuasta. Jostain kummasta saksalaiset ovat saaneet päähänsä ajatuksen, että kosteus saunassa on pahasta – uimahallin saunan oven suussa on jopa kyltti, jossa ihmisiä kehotetaan kuivaamaan itsensä huolellisesti ennen sisään astumista.

Kerran tunnissa uimahallin saunassa on sentään mahdollisuus jonkinlaisiin löylyihin. Valtuutetun löylynheittäjän suorittama Aufguss on tosin niin juhlallinen rituaali, ettei suomalainen vieras oikein tiedä itkeäkö vai nauraa.

Löylynheittäjä, todennäköisesti nuori lihaksikas mies, astuu saunaan ja tervehtii lauteilla istujia. Miehen ilme on haudanvakava, hänen piirteensä veistokselliset, hänen olemuksensa ylevä. Mies ottaa kulhosta kauhallisen vettä ja ripottelee siihen eteerisiä öljyjä. Sen jälkeen hän kaataa niukan annoksensa hitaasti kiukaalle niin kuin kyse olisi äärimmäisen kallisarvoisesta tai kenties herkästi syttyvästä nesteestä. Näytös voi alkaa.

Ensin mies nappaa pyyhkeen olaltaan ja heiluttaa sitä katonrajassa päänsä päällä. Ajatus on periaatteessa järkevä, löylyveden puutteessa pitkään seisonut ilma lähtee kiertämään. Seuraavaksi mies levittää pyyhkeen täyteen laajuuteensa ja siirtyy yksilöllisiin huomionosoituksiin. Hän kiertää saunan laidasta laitaan ja räväyttää pyyhkeen vuorotellen jokaisen saunojan kasvojen edessä täydellä voimalla ylhäältä alas. Näin syntyy tietenkin kuuman ilman löyhähdys, mutta lämpöä tärkeämpi tuntuu olevan pyyhkeenheilautuksista lähtevä pauke.

Saksalaiset ovat syvästi kiitollisia miehen palveluksista. He istuvat lauteilla selkä suorana ja silmät suljettuina ja huokaavat syvään, kun mies saapuu heidän kohdalleen. Wunderbar, he saattavat sanoa. Wunderbar, danke!

Mies on palveluntarjoaja, he ovat asiakkaita. Mies on näyttelijä, he ovat katsojia. Yleisön suosionosoitusten innoittamana mies lietsoo itsensä yhä suurempaan vimmaan, hän kiertää koko ringin uudestaan, paukuttaa pyyhettä entistä lujemmin. Esityksensä loppupuolella mies äityy jopa hakkaamaan pyyhkeellään kiuasta, mikä tuntuu jo jonkinlaiselta mielenhäiriöltä. On vaikea kuvitella löylyjen millään tavalla parantuvan siitä, että kiuasta tällä tavalla kiusaa.

Ehkä mies on saavuttanut transsin, pyhän ajatuksettoman tilan. Ehkä hän haluaa tällä punkmaisella otteellaan erottua muista Saksan epäilemättä tuhansista valtuutetuista löylynheittäjistä. Oli miten oli, hän saa valtavat suosionosoitukset. Kaikkensa antaneena tämä moderni gladiaattori haukkoo henkeään yleisön edessä, pyyhkäisee kerran hikeä otsaltaan ja poistuu sitten saunasta sanaakaan sanomatta.

Tällainen pelleily on tietenkin naurettavaa. Tuntuu lähinnä loukkaukselta, että saksalaiset kutsuvat moista teatteria suomalaiseksi saunaksi. Ikävä kyllä he ovat ymmärtäneet saunomisen perusajatuksen täydellisen väärin.

Saksalainen sauna on kontrolloitu, ylhäältä päin ohjattu toimenpide, vaikka saunan perimmäinen filosofia on vapaus. Eikä kyse ole nyt siitä, että suomalainen aina saunoisi yksin; yleinen sauna tarjoaa itse asiassa niitä harvoja sosiaalisia tilanteita, joissa toisilleen vieraat suomalaiset tulevat luontevasti toimeen keskenään.

Jokainen saunatilanne on omanlaisensa elävä hetki, eräänlainen improvisaatio. Joskus puhutaan, joskus ei. Joku aina tarttuu löylykauhaan. Mitään valtuutettua löylynheittäjää ei todellakaan tarvita, sillä saunominen ei ole salatiedettä. Se ei ole hengenvaarallista. Eikä vettä tarvitse säännöstellä, vesi on ilmaista.

On sanomattakin selvää, että saksalaisessa saunassa suomalainen tuntee itsensä suomalaiseksi. Vähän villiksi ja kurittomaksi ja yksilölliseksi, sellaiseksi kuin saksalaiset ehkä haluaisivat olla mutta eivät osaa. Heitä on liian paljon. He asuvat liian keskellä Eurooppaa. Saunominen on metsäläisten puuhaa, he eivät hallitse sitä. Mutta yrittäkäämme yhdessä antaa se saksalaisille anteeksi, sillä he osaavat monia sellaisia asioita, joita me metsäläiset emme.