Yöllä on ollut parikymmentä astetta pakkasta. Sitä on yhä 16 astetta, kun lähden hiihtämään kohti Kurkkiovaaran lakea. Olen pannut villapaidan reppuun enkä päälleni. Hiki tulee silti melkein heti, kuten osaan odottaakin. Maasto alkaa nousta heti mökiltäni. Ensimmäisen kilometrin jälkeen olen jo niin korkealla, että Miekojärven lavea ulappa sädehtii kevätauringon valossa kaukana alapuolellani.
Keli on mainio. Pinnalla on kymmenkunta senttiä kevyttä pakkaslunta ja sen alla kantava hanki. Hyvä on pitkillä ja leveillä metsäsuksilla hiihdellä!
Suora ja leveä linja kulkee yli vaaranharjan lännestä itään. Siihenkö on jo merkitty uuden sote-alueen raja, joista aamun radiouutisissa puhuttiin? Ei kai sentään, kun kuuluu olevan yhä epäselvää, pitikö niiden alueiden määrän olla lähempänä kahta- kuin kolmeakymmentä vai eikö pitänyt. Miten niitä silloin osaisi rajalinjoja hakata? Taitaa sittenkin olla linja, joka kertoo, että tällä kohtaa Pajuniemen suvun metsät vaihtuvat valtion metsiksi.
Jäljet kertovat
Yhtään eläintä ei näy, ei edes pikkulintua. Mihin lienevät kaikki menneet? Kyprokselle lomailemaan?
Jälkiä on sitäkin enemmän. Tuoreet jäniksen pakolaukan jäljet kertovat, että pitkäkorva on juuri säikähtänyt uniltaan sarkapukuista outoa hiihtelijää. Luullut varmaan EU:n komissaariksi, joka tulee ja vie säästöt ja sulkee pankit?
Vankat jäniksen polut risteilevät hangella kuin valtatiet. Siellä, missä on kulkenut jänis, on aina kulkenut myös kettu. Kettu seuraa jänistä kuin Venäjän uusrikkaiden miljardit korkeita korkoja ja heikkoa pankkivalvontaa – ja syö suihinsa, kun kiinni saa.
Reiät hangessa kertovat, että tässä on yöpynyt kiepissä lintuja, teeriä varmaan. Riekot ovat peuhanneet länsirinteellä. Niiden jäljet ovat kuin helminauhoja lumella. Orava on vaihtanut maajalassa puuta. Myyrä on piipertänyt pikkuruiset jälkensä lumelle. Hänen vähäiset talletuksensa kai sentään jätetään rauhaan suuressa pankkisaneerauksessa?
Todella isojen tekijöiden jälkiä ei näy. Hirvet ovat muualla talvehtimisalueillaan – ne, joita nyt vielä on. Karhu on juuri kääntänyt kylkeä pesänsä lämmössä. Se näkee unta tulevista suursaaliista, kunhan kevät koittaa markkinoilla ja omaisuudet pannaan jakoon.
Elämän kehykset
Rinne nousee yhä jyrkemmin, metsä käy harvemmaksi, petäjät matalammiksi. Monet on salama halkaissut ja osittain polttanut. Monien tasalatvoilla lepää isoja lumikuormia. Paksut oksat kiertyvät kuin kummitusten käsivarret.
Rinne jyrkkenee. Huippu avautuu edessäni lähes puuttomana. Ponnistelen haarakäyntiä, sivuttainkin askeltaen. Määrittelin oman virallisen vanhuusikärajani jo vuosia sitten: silloin olen tullut vanhaksi, kun en jaksa enää kavuta Kurkkiovaaran laelle. Siitä saattaisi olla uudeksi yleiseksi eläkerajaksikin?
Maisemat avautuvat. Vaaran takaa siintää toinen vaara, järven takaa toinen järvi. Taivaan sinessä on keväistä syvyyttä. Hanget hehkuvat auringonkiloa. Lounainen tuulenhenki ravistaa puista lumikiteitä. Ne leijuvat ilmassa kuin tuhansin timantein koristetut haltiahunnut.
Hallitus on tyytyväinen budjettikehyksiinsä. Minä päätän olla tyytyväinen näihin oman elämäni kehyksiin.
Teen tulet. Puen villapaidan, keitän kahvit, paistan makkaraa. Katselen auringon leikkiä hangella. Istun tervastulien lämmössä kunnes puut palavat loppuun ja vilu hiipii takaisin paidan alle.
****
Heittolaukauksia
1 Kehysriihi sujui kuin tanssi. Sen selvittäminen, mitä tuli päätetyksi, on vaikeaa kuin saatolle pääsy.
2 Ei kestä nykyisin mikään suhde. Valtion velkasuhdekin kääntyy laskuun jo vuonna 2017.
3 Tämä on liian tärkeä soppa, jotta lähtisin sitä sote-uudistukseksi moittimaan.
4 Taisteleva työväenliike alensi yritysverot 20:een. Voitto on lopullinen, kun päästään nollaan.
5 Tämä talvi on kuin eurokriisi – ei lopu koskaan.
6 Ikuinen talvi on pelkkä ilo, kunhan aina välillä on edes lyhyt kelirikkokausi.
