Tuulilasi

Vaarallinen ohitus pelottaa ammattikuskia – "ohittamalla ei nopeammin perillä "

Vaarallinen ohitus pelottaa ammattikuskia – "ohittamalla ei nopeammin perillä "

Raskaan kaluston ammattikuljettajia pelottaa liikenteessä muiden kuljettajien piittaamattomuus ja rattijuopot, kertoo Liikenneturvan ja Rahtarit ry:n kysely.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Juha Juntto
Mainos

Neljä viidestä kokee, että esimerkiksi vaarallisia ohitustilanteita tulee tien päällä vastaan usein tai erittäin usein. Talvirenkaita ammattikuljettajat toivovat myös raskaaseen kalustoon.

Muita merkittäviä huolenaiheita raskaan liikenteen ammattikuljettajille ovat puutteet tiestön kunnossa ja rekan eteen tahallisesti ajavat kuljettajat. Vaarallisia ohituksia kuljettajat näkevät usein. Neljä viidestä kyselyyn vastanneesta kuljettajasta koki, että tilanteita, joissa heitä ohittavat tulevat liian lähelle eteen, tapahtuu ajossa usein tai jopa erittäin usein.

”Mielikuva siitä, että yhdistelmän perässä ajaminen jollain tavalla hidastaa omaa matkantekoa, elää sitkeässä”, toteaa Liikenneturvan turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara.

"Käytännössä erot matkan kestossa ovat kuitenkin marginaalisia, eikä ohittamalla juuri olla perillä nopeammin. Etenkin talvinopeusrajoitusten aikaan ja huonolla kelillä kannattaa ohitusintoa suitsia."

Elovaara muistuttaa, että ennen ohittamista on aina punnittava ohituksen tarpeellisuus. Jos ohitukseen lähdetään, on se tehtävä turvallisessa paikassa ja riittävän ajan ja tilan kanssa.

Liikenteen pelisäännöt ja huomaavaisuus toisia tiellä kulkijoita kohtaan korostuvat ohitustilanteessa – jossa usein joudutaan vierailemaan vastaantulevien kaistalla.

Rahtareiden kyselyyn vastasi 1914 henkilöä ympäri Suomen, joista yli 70 prosenttia toimii ammattikuljettajana.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 10.11.2014