Suomessa on jo pitkään osattu ratkaista ympäristöhaasteita. Siksi meistä on tullut maailman johtavia maita energiatehokkuudessa, vedenkäytön taloudellisuudessa ja bioenergiassa. Suomen cleantech-osaamista viedään maailmalle. Cleantech on tulevaisuuden toimiala, jonka tuotteet, palvelut ja prosessit ehkäisevät ja vähentävät liiketoiminnan kielteisiä ympäristövaikutuksia.
Suomalainen metsäteollisuus on tehnyt vuosikymmeniä hyvää työtä veden käytön vähentämiseksi ja puhdistamiseksi. Samaan aikaan kun tuotanto on moninkertaistunut, päästöt ovat vähentyneet murto-osaan.
Mahtaa suomalaisilla vienninedistäjillä olla nyt maailmalla selittämistä siinä, miten huipputeknologiamaassa voi tapahtua Talvivaaran kaltainen ympäristökatastrofi. Skandaali syö koko alan uskottavuutta.
Talvivaaran on laitettava asiansa kuntoon, lakattava tuhoamasta kainuulaista luontoa ja siivottava jälkensä. Viranomaisten on alettava valvoa ympäristölupien ehtojen täyttymistä jämäkämmin. Sääntöjen rikkojille pitää olla kunnon pelotteita ja seuraamuksia.
Talvivaaran päämääränä on olla ympäristöasioissa kansainvälisesti alan kärkiyritysten joukossa. Siihen yhtiöllä on totisesti matkaa. Maabrändityöryhmän tavoitteena puolestaan on saada Suomen vesistöt juomakelpoisiksi vuoteen 2030 mennessä. Talvivaaran katastrofi ei tätä edistä, mutta tavoitteista kannattaa pitää kiinni.