Apu

Vaali-illan trilleri – Unto Hämäläinen analysoi

Vaali-illan trilleri – Unto Hämäläinen analysoi
Timo Soini on Juha Sipilän sekä Paavo Väyrysen ohella vaalien suurin häviäjä, kirjoittaa politiikan toimittaja Unto Hämäläinen. Politiikassa tärkeä momentum, oikea hetki toimia, meni Paavo Väyryseltä ohi, mutta Jussi Halla-aho osasi tarttua oikeisiin teemoihin.

Ensimmäiseksi tunnistin miehen mustan karvalakin, sillä olin nähnyt lakin kymmeniä kertoja. Sitten varmistin tutun hahmon.

Seisoin Ala-Malmin torin reunassa Pohjois-Helsingissä. Pienen torin keskelle oli ajettu musta pakettiauto, jonka vieressä käveli ympyrää kansanedustaja Paavo Väyrynen, 72 vuotta.

Muutamia ihmisiä kulki torin laitaa, mutta he eivät edes vilkaisseet Väyrystä.

Tiesin, mitä minun olisi pitänyt tehdä: kävellä torin poikki, puristaa Väyrysen kättä ja rupatella hetki.

En pystynyt siihen. Jänistin ja lähdin pois. Ajattelin, että kohtaaminen olisi ollut liian kiusallinen meille molemmille.

Olen toimittajana seurannut Paavo Väyrysen uraa 1980-luvun alusta alkaen ja nähnyt sen nousut ja laskut.

Ala-Malmin torilla minun oli pakko uskoa, että nyt ura oli ohi. Väyrynen ei kiinnostanut ketään, ja se on pahinta, mitä poliitikolle voi sattua. Painoin mieleeni hetken: perjantai 12. huhtikuuta 2019 kello 13, vain kaksi päivää ennen eduskuntavaaleja.

Väyrysen ennustus kävi toteen

Vuosi sitten Paavo Väyrynen erosi keskustasta, perusti yhden miehen eduskuntaryhmän ja puolueen nimeltä Tähtiliike.

Keskustan sisällä Väyrynen oli ollut kovin puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilän arvostelija koko hallituskauden. Väyrynen ennusti jo aikoja sitten, että vuonna 2019 keskusta kärsisi kaikkien aikojen rökäletappion.

Ennustus kävi toteen. Keskusta menetti 18 paikkaa, enemmän kuin koskaan ennen. Edellisen eduskunnan ylivoimaisesti suurin puolue on nyt 31 paikalla neljänneksi suurin, kaukana SDP:n, perussuomalaisten ja kokoomuksen takana.

Kaksi päivää vaalien jälkeen Juha Sipilä ilmoitti eroavansa keskustan johdosta.

”Vaalitulos ei jätä minulle muita mahdollisuuksia”, keskustaa vuodesta 2012 johtanut Sipilä sanoi. Uusi puheenjohtaja valitaan syyskuussa.

Mutta hyvin ei käynyt Väyrysellekään. Hän sai Uudellamaalla runsaat tuhat ääntä ja putosi eduskunnasta, jonne hänet oli Lapista valittu ensimmäisen kerran 23-vuotiaana vuonna 1970. Hänen uusi puolueensa sai koko maassa vain 11 000 ääntä, eikä yhtään paikkaa.

Vielä tammikuussa 2018 Paavo Väyrynen keräsi 185 000 ääntä villinä presidenttiehdokkaana, ja hän kukisti selvästi keskustan virallisen ehdokkaan Matti Vanhasen.

Väyrysellä oli siis vuosi sitten voiton avaimet myös eduskuntavaaleissa. Hän olisi voinut asettua protestiaallon kellokkaaksi, mutta siihen hän ei kyennyt. Oman puolueen perustamisessa tuli sekavia riitoja ja oikeudenkäyntejä.

Politiikassa niin tärkeä momentum, oikea hetki toimia, meni Väyryseltä niissä kahinoissa ohi.

Perussuomalaiset ottivat hyödyn protestiaallosta

Protestiaallon käänsi voitokseen perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Hän osasi tarttua oikeisiin teemoihin. Perussuomalaiset jatkoivat puhumista entiseen tapaansa turvapaikanhakijoista ja maahanmuuton ongelmista. Varsinkin Oulun seudulla mieliä kuohuttaneet lasten raiskaukset muuttuivat poliittiseksi valuutaksi perussuomalaisten vaalityössä.

Uutena teemana keskusteluun tuli ilmastonmuutos. Perussuomalaiset jättäytyivät pois eduskuntapuolueiden ilmastosopimuksesta ja julistautuivat vihreiden vastavoimaksi ilmastokeskustelussa.

Puhuminen ”vihreiden ilmastovouhotuksesta”, jota muut puolueet muka myötäilivät, tuotti perussuomalaisille protestiääniä. Lihansyöjät, autoilijat ja metsänomistajat pelkäsivät, että kunnianhimoiset ilmastotavoitteet uhkaisivat heidän elämänmuotoaan ja elinkeinoaan.

Protestihenki näkyi ja kuului varsinkin viimeisinä viikkoina. Vaalisunnuntaina perussuomalaiset saivat äänistä lähes 20 prosenttia, kun ennakkoon puoluetta äänesti 15,5 prosenttia. SDP:lle kävi toisinpäin: puolue sai ennakkoäänistä yli 19 prosenttia ja varsinaisena vaalipäivänä 16 prosenttia.

Kilpailusta suurimman puolueen asemasta tuli vaali-illan trilleri, joka lopulta päättyi demarien voittoon yhdellä ainoalla paikalla perussuomalaisista luvuin 40–39.

Halla-aho johdatti puolueensa kaksinkertaiseen vaalivoittoon.

Ensimmäinen voitto oli, että perussuomalaiset sai nuo 39 paikkaa ja puolue on toiseksi suurin. Halla-aho oli koko maan ääniharava, hän sai Helsingissä yli 30 000 ääntä.

Toinen voitto oli, että kaksi vuotta sitten perussuomalaisista lohjennut sininen tulevaisuus ei saanut yhtään paikkaa. Halla-aho kokosi yksinään enemmän ääniä kuin sininen tulevaisuus, kahdenkymmenen kansanedustajan ja viiden ministerin puolue, sai koko maassa.

Ministerit Sampo Terho, Jussi Niinistö, Jari Lindström ja Pirkko Mattila jäivät valitsematta. Ulkoministeri Timo Soini ei asettunut ehdolle, ja siinä hän teki viisaasti. Entisellä moninkertaisella ääniharavalla ei olisi ollut mahdollisuuksia päästä läpi.

Timo Soini on Juha Sipilän sekä Paavo Väyrysen ohella vaalien suuri häviäjä.

Kaikki muuttui neljässä vuodessa

Kuka olisi uskonut neljä vuotta sitten, kun Sipilä ja Soini paistattelivat vaalivoittajina ja kokosivat yhteistä hallitusta ja Väyrynen saattoi arpoa, jatkaako hän Euroopan parlamentissa vai ottaako paikan eduskunnassa.

Keväällä 2015 Juha Sipilä kilpailutti hallituksensa kolmannesta paikasta kokoomuksen Alexander Stubbia ja SDP:n Antti Rinnettä. Aikansa kisattuaan Sipilä valitsi Stubbin ja työnsi katkeran Rinteen oppositioon.

Nyt osat ovat vaihtuneet. Antti Rinteestä tuli vaaleissa maan suurimman puolueen puheenjohtaja, ja kohta hän kokoaa hallitusta. Rinteen hallituksen rungon muodostaa todennäköisesti punavihreä blokki, johon kuuluvat SDP, vasemmistoliitto ja vihreät. Nämä puolueet saivat yhteensä 15 lisäpaikkaa, mutta niillä ei ole läheskään enemmistöä eduskunnassa, joten hallitukseen tarvitaan joko kokoomus tai keskusta.

Rinne pääsee vuorostaan kilpailuttamaan Juha Sipilää ja Stubbin seuraajaa kokoomuksen Petteri Orpoa. Kahdesta porvaripuolueesta sopuisampi kelpuutetaan Rinteen johtamaan hallitukseen.

Keskustassa on kahta ilmaa: osa haluaa oppositioon kasvamaan neljäksi vuodeksi, osa tahtoo hallitukseen, koska sieltä voi vaikuttaa.

Kokoomus pyrkii hallitukseen tosissaan, vaikka tilanne on sille nöyryyttävä. Puolue ilmoitti tavoitteeksi nousun suurimmaksi puolueeksi ja pääministerin paikan saamisen Petteri Orpolle. Kumpikaan tavoite ei toteutunut.

Kokoomuksen kohtaloksi koitui luku 0,7.

Vanhustenhoidosta käydyssä keskustelussa kokoomus vastusti hoitajamitoitusta, jolla 0,7 hoitajaa yhtä vanhusta kohden olisi kirjattu lakiin.

”Ihminen ei ole desimaali”, Petteri Orpo tokaisi – ja kokoomuksen kannatus kääntyi laskuun.

Lopulta kävi niin, että tuo samainen 0,7 erotti kokoomuksen ja demarien kannatusprosentit vaalituloksissa. Kokoomuksessa tulos tulkittiin sentään torjuntavoitoksi.

Kokoomusta söi myös Hjallis Harkimo, joka erosi vuosi sitten puolueesta ja perusti oman eduskuntaryhmän. Vaaleissa Harkimo oli puolueita voimakkaasti kritisoineen Liike Nytin keulahahmo. Harkimo itse pääsi läpi Uudeltamaalta, mutta muut ehdokkaat, kuten Joel Harkimo ja Mikael Jungner Helsingissä, jäivät ilman paikkaa.

Suomi nousi tasa-arvoeliittiin

Tulipa maahan millainen hallitus tahansa, yksi asia on selvää. Hallitukseen tulee vähintään puolet naisministereitä.

Se olisi selvä muutos, sillä Sipilän hallituksessa on naisia vain kuusi seitsemästätoista ministeristä.

Uuteen eduskuntaan valittiin peräti 94 naista. Suomalaisten naisten osuus parlamenttipaikoista on nyt kansainvälisesti huippuluokkaa, maailman parlamenteista vain viidessä naisia on enemmän kuin Suomessa.

Naisten määrä on selvästi suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Vielä 1970-luvun alussa eduskunnassa oli vain kolmekymmentä naista ja hallituksessa yksi naisministeri.

SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmissä on vankka naisenemmistö.

Vihreiden ryhmässä voimasuhteet ovat 17–3 naisten hyväksi. Kun Pekka Haavisto luopuu kesäkuussa puheenjohtajan paikasta, seuraajaksi valitaan nainen, todennäköisesti varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, joka sai yli 11 000 ääntä Helsingissä.

Ohisalolla on jo puheenjohtajakokemusta. Hän tuurasi viime syksynä sairastunutta Touko Aaltoa puoluejohtajana.

Samaa kokemusta on myös Sanna Marinilla, joka vuoden alussa oli SDP:n johdossa Antti Rinteen sairausloman aikana. Vaaleissa Marin sai lähes 20 000 ääntä Pirkanmaalta ja hän istuu todennäköisesti seuraavassa hallituksessa.

Kun vaaliyönä Marinilta kysyttiin ministerihaaveista, tämä vastasi: ”Uskon, että puolueen puheenjohtaja Antti Rinne haluaa valita oikeat ministerit.”

Kyllä Rinne ymmärtää yskän. Sanna Marinia pidetään Antti Lindtmanin ohella vahvimpana Rinteen seuraajaehdokkaana.

Myös vasemmistoliiton nuori puheenjohtaja Li Andersson vahvisti lopullisesti asemansa puolueensa johdossa.

Vasemmistoliitto sai ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1995 vaalivoiton, ja siitä on kiittäminen Anderssonia, joka keräsi Varsinais-Suomessa yli 24 000 ääntä.

Ääniharavien listalta kiinnitettiin huomiota myös oikeusministeri Antti Häkkäsen rakettimaiseen nousuun Kaakkois-Suomen vaalipiirissä, jossa kokoomus ei yleensä ole vahvoilla. Nuori Häkkänen keräsi yli 20 000 ääntä ja veti mukanaan eduskuntaan Ville Kauniston, takavuosien koripallotähden.

Häkkänen oli koko maassa kokoomuksen ääniharava ja voitti niukasti Elina Lepomäen, joka sai Uudellamaalla yli 19 000 ääntä.

Kolmikymppisiä ja vieläkin nuorempia valittiin 11 ja eduskunnan keski-ikä laski edelliskerrasta. Tämä on merkityksellistä, koska äänestäjien keski-ikä on korkeampi kuin aikaisemmin.

Yksi vaalien iloisimmista asioista oli äänestysprosentin nousu. Ääntä käytti yli kolme miljoonaa suomalaista, mikä on 72 prosenttia kotimaan äänioikeutetuista. Luku on parempi kuin aikoihin.

Seuraavan kerran äänestäjiä hätistellään uurnille jo kuukauden päästä, sillä Euroopan unionissa järjestetään parlamenttivaalit. Suomessa vaalipäivä on 26. toukokuuta.

Eurovaalien kampanjat ja hallitusneuvottelut joudutaan käymään yhtä aikaa. Se ei helpota muutenkin mutkikasta hallitustilannetta.

On todennäköistä, ettei uutta hallitusta pystytä muodostamaan ennen eurovaalipäivää. Sen jälkeen tulee kiire, sillä Suomi ottaa Euroopan unionin puheenjohtajuuden vastaan 1. heinäkuuta.

Suomen pääministeristä tulee Euroopan unionin toimitusjohtaja. Todennäköisesti sille paikalle nousee SDP:n puheenjohtaja kansanedustaja Antti Rinne, 56-vuotias juristi ja entinen ammattiyhdistysjohtaja, Mäntsälän mies.

Julkaistu: 17.4.2019
Kommentoi »