Tuulilasi

Uutta tieliikennelakia ei kannata lukea liian tarkasti: ”Satanen voi olla kärryn kanssa liikaa, vaikka laki sen nyt sallii”

Uutta tieliikennelakia ei kannata lukea liian tarkasti: ”Satanen voi olla kärryn kanssa liikaa, vaikka laki sen nyt sallii”
Kuun vaihde on monella muuttoaikaa, ja syksyn tullen asuntojen vaihto yhä vilkastuu. Uusi tieliikennelaki sallii muuttokuorman vetämisen aiempaa kovempaa, mutta asiantuntija varoittaa riskeistä raskaan ajoneuvon kanssa.

Vaikka moni valitsee nykyisin muuttofirman, tuhannet suomalaiset hoitavat edelleen muuton itse pakkaamisesta purkuun. Muuttomatkalle vuokrataan pakettiauto tai kaivetaan esiin perheen kuomukärry pihan perältä. Muutossa on paljon muistettavaa ja liikkuvia osia, joten kokosimme vinkkilistan, joka auttaa siirtämään tavarat turvallisesti vanhasta uuteen kotiin.

1. Pakkaa huolella ja varo varkaita

Muuttaminen helpottuu molemmissa päissä, kun miettii ensin huolella, mitä mihinkin laatikkoon pakkaa ja merkitsee sitten sisällön paketin päälle. Helposti särkyviä tavaroita voi pehmustaa kuplamuovilla tai esimerkiksi pyyhkeillä. Pienet mutta arvokkaat esineet, kuten tietokoneet ja kamerat, kannattaa ottaa suosiolla käsimatkatavaraksi.

Ennen liikkeellelähtöä muista tarkistaa, ettei mitään unohdu vintille tai kellaritiloihin. Tavaroita ei kuitenkaan kannata jättää ulos vahtimatta, sillä ne voivat lähteä myös jonkun toisen matkaan. Varkauksien ennaltaehkäisemiksi kannattaa aina lukita kärryn kuomu tai pakettiauton ovi, jos kukaan ei ole lastia vahtimassa.

2. Tee kuorma huolella – takaat itsellesi mukavamman ajon

Raskas kuorma lisää aina riskejä liikenteessä, joten matkaa kannattaa valmistella huolella. Muuttokuorman lastaus alkaa painavimmilla tavaroilla pohjalta. Jos tavaroita ei riitä tasaisesti koko pohjatilaan, kannattaa ne asettaa mahdollisimman keskelle – ja kiinnittää lopuksi kuormaliinoilla ja tarvittaessa tavaraverkolla.

"Ajoturvallisuuden kannalta on erittäin tärkeää, että tavara pysyy paikallaan kuljetuksen aikana. Jos kärryn tai pakettiauton painopiste yhtäkkiä muuttuu, voi auto lähteä heittelehtimään ja sitä on vaikea ohjata. Kuormaliinat voivat myös löystyä ajon aikana, joten niitä kannattaa pysähtyä kiristämään etenkin pitkän muuttomatkan aikana", sanoo liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta.

Jos kuorman paino kohdistuu liiaksi kärryn takaosaan, vetoaisa pyrkii nostamaan auton perää. Tällöin ajaminen muuttuu vaaralliseksi.

3. Täysiä moottoritiellä? Ajansäästö voi käydä kalliiksi

Kesäkuun alussa voimaan tulleen uuden tieliikennelain myötä henkilö- ja pakettiautolla saa vetää luokittelumassaltaan enintään 750-kiloista kevytperävaunua enintään 100 kilometrin tuntivauhtia. Aiempi nopeusrajoitus kevytperäkärryillä oli 80 km/h. Myös pakettiautoilta poistui ajoneuvokohtainen rajoitus, eli moottoritiellä niillä saa nyt ajaa jopa 120 km/h. Arvokkaan muuttokuorman kanssa ei kuitenkaan kannata hosua.

"Painava kärry perässä muuttaa huomattavasti vetoauton ajo-ominaisuuksia. Hallitseminen vaikeutuu mutkissa ja käännöksissä, ja lisämassa tarkoittaa myös pidempää jarrutusmatkaa kovassa vauhdissa. Harkitsisin tarkkaan, ennen kuin lisää vauhtia sataseen, koska onnettomuusriskin lisäksi samalla kasvavat myös polttoaineenkulutus ja päästöt", sanoo Nieminen.

Peräkärryn kunto saattaa matkalla myös yllättää, jos se on ollut käyttämättömänä pitkän aikaa. Ennen muuttoa kannattaakin tarkistaa, että kärryn rakenteet ja renkaat ovat kunnossa. Tarkista vielä muuttopäivänä kärryn valot ja renkaiden ilmanpaineet.

Julkaistu: 30.6.2020
1 kommentti