Uutta romaania kirjoittava Raakel Lignell: "Karsea ikävä lapsenlapsia ja omaa äitiä"
Puheenaiheet
Uutta romaania kirjoittava Raakel Lignell: "Karsea ikävä lapsenlapsia ja omaa äitiä"
Kulttuuriammattilaiset yrittävät sopeutua korona-aikaan. Tankotanssitaiteilija Henriikka Roo opettaa etänä. Yrittäjä Niina Kuhdan liike hiljeni. Sanna Saarijärvi harmittelee, että Tatu ja Patu -musikaalin harjoitukset ja Pienen Merenneidon näytökset jouduttiin perumaan.

Raakel Lignell kirjoittaa parhaillaan uutta romaania.

– Sikäli tilanne on minulle aika kivuton, toki on karsea ikävä lapsenlapsia ja omaa äitiä. Mutta onneksi videopuhelut ovat kovassa käytössä.

Lignellin edellinen kirja Älä sano että rakastat oli omaelämäkerrallinen.

– Uusi on fiktiivinen. Vähän hirvittää, mutta toisaalta jokainen homma on aina sukellus avantoon. Jos ei yhtään pelota, tulee huonoa tekstiä.

Henriikka Roo: Opetusvideoita nettiin

Henriikka Roo.

Tankotanssitaiteilija Henriikka Roon oppilas Aino, 7, kisasi Talent Suomessa.

– Lisäjännitystä lähetyksiin saapumiseen toivat Uudenmaan sulut, koska saavuimme Pirkanmaalta.

Muiden esiintyvien taiteilijoiden tavoin myös Henriikan keikat on toistaiseksi peruttu.

– Tilanne on pakottanut keksimään uusia tulonlähteitä, ja olenkin tehnyt uutena juttuna tankotanssin opetusvideoita nettiin. Lisäksi opetan Skypen kautta.

Niina Kuhta: Etäopintoja

Niina Kuhta.

Yrittäjä Niina Kuhdan Niinatar-liike hiljeni äkillisesti rajojen sulkeuduttua.

– Teen kaikkeni, että ketään ei tarvitsisi lomauttaa. Nyt siis pidetään lomia, ja järjestän vain yksityisiä pukusovituksia.

Niina myös aloitti etäopinnot tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa varten.

– Korona sekoitti kaikki kuviot, ja muut suunnitelmat ovat aika lailla jäissä. Nyt on korostunut terveydestä huolehtiminen.

Sanna Saarijärvi: Syksyä odotellen

Sanna Saarijärvi.

Sanna Saarijärven piti lomailla pääsiäinen Filippiineillä perheensä kanssa, mutta pyhät kuluivatkin kotona.

– Koronan takia Helsingin Kaupunginteatterin Tatu ja Patu -lastenmusikaalin harjoitukset keskeytyivät, mutta musikaali tulee ensi-iltaan sitten syksyllä. Harmillisinta on, että 33 loppuunmyytyä Pieni Merenneito -näytöstä jouduttiin perumaan keväältä.

Huippusuosittu musikaali jatkuu onneksi elokuussa.

Kommentoi »