Olen hakeutunut vapaaehtoistyöntekijäksi vanhusten palvelutaloon lukemaan asukkaille. Hoitajat ovat valikoineet kuulijakuntaani kolme rouvaa. Airi sanoo olevansa 85-vuotias. Eila ei muista ikäänsä, mutta arvelee, ettei ole enää kovin nuori, mutta ei niin kauhean vanhakaan. Sopivassa iässä, päätämme. Nelly ei puhu iästään, hymyilee vain ujosti.

Olen valinnut luettavaksi Michael Capuzzon ja Teresa Banik Capuzzon kokoelman Koiramainen juttu, jonka tarinat ovat tarkoitukseemme sopivan lyhyitä. Minulla ei ole mahdollisuutta käydä lukemassa kuulijoillemme joka päivä, parin viikon välein vain. Siinä ajassa pidemmät juonet ehtisivät unohtua, oli muistisairautta tai ei.

"Minä pelkään koiria", Eila sanoo ja kertoo, että koira on purrut häntä kahdesti. Juttelemme koirista. Airi on kanssani samaa mieltä siitä, että jos koira on terve ja sitä on kohdeltu hyvin, se ei hevillä ihmistä pure. Eilalla on ollut huono tuuri.

Kirjassa koiranomistajat muistelevat rakkaita lemmikkejään ja niiden tempauksia. Tarina toisensa jälkeen päättyy siihen, että rakas lemmiksi tulee sairaaksi ja kuolee. Hiki nousee otsalleni. Olikohan kirja sittenkään hyvä valinta iäkkäälle kuulijakunnalleni. Huoleni on turha, sillä tarinatuokion lopuksi koiria pelkäävä Eila sanoo: "Mukavia tarinoita. Ja kilttejä koiria."

Tunti kuluu nopeasti. Hoitaja tulee hakemaan kirjallisuuspiiriäni iltaruoalle. Lupaan palata parin viikon päästä. "Täytyy merkitä aika almanakkaan", Airi sanoo. Saattelen hänet ruokalaan. Olen saanut uuden ystävän.

P.S. Otan mielelläni vastaan vinkkejä kirjoista, joissa on lyhyitä hyvän mielen tarinoita.