Sataa ropisee. Pilviverhosta huolimatta taivas näyttää lempeältä ja järven pinta hohtaa hopeisena. Sateenvarjon alta kurkistelee koko Suomen kansalle tuttu, rakastettu artisti Arja Koriseva. Ollaan hänen kotirannassaan Toivakassa, laulajan lempipaikassa koko maailmassa.  – Olen asunut täällä 24 vuotta, mutta en ole kyllästynyt tähän maisemaan. Se on kuin elävä taulu, hän kertoo rantaviivaa pitkin kulkien. Arjan hymy on säteilevä, vaikka yöunet ovat jääneet pitkäksi venähtäneen työkeikan takia lyhyiksi. Väsymyksen merkkejä ei näy. Ei myöskään sairauden, rintasyövän, joka pysäytti hänen elämänsä vajaat kaksi vuotta sitten. Päinvastoin, Arja näyttää terveyden perikuvalta, hyvinvoivalta ja seesteiseltä. Ainoastaan lyhyt tukka kertoo, että takana on perusteellinen mullistus. Aiemmin kutrit olivat pitkät, ja olisivat sitä todennäköisesti vieläkin, jos sytostaattihoidot eivät olisi vieneet hiuksia. – En usko, että minulla olisi ollut rohkeutta leikkauttaa tukkaani, mutta nyt olen ihastunut tähän lyhyeen malliin. Ehkä me naiset ajattelemme liiankin hanakasti, että pitkä tukka on naisen kruunu. Kuitenkin monien mielestä lyhyt tukka on hyvin naisellinen, ja nainen voi näyttää naiselliselta myös kaljuna. 

Arjaa harmittaa, että naisen kaljuuntumiseen liittyy yhä häpeää. Harvalla on rohkeutta kulkea syöpähoitojenkaan aikana ilman peruukkia. Kaljuja miehiä sen sijaan pidetään komeina ja seksikkäinä. – Minäkin hankin peruukin, mutta en käyttänyt sitä. Kuljin ulkona ja sisälläkin pipo päässä. Arja ei osaa sanoa, onko tulevaisuuden hiusmalli lyhyt vai pitkä. Pääasia – konkreettisesti – on, että tukka kasvaa taas, ja hän voi itse päättää, mitä sille tapahtuu. Vielä paljon tärkeämpää on, että hän voi elää aivan normaalia elämää, jossa liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla on suuri rooli. Syövästä ei ole jäänyt mitään haittaa. Edessä oleva toinen vuositarkastus jännittää, mutta hän yrittää olla ajattelematta sitä liiaksi. – Se tulee, mikä on tullakseen. Ei hyödytä murehtia asioita etukäteen. Kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo.

Kotikoivikossa kulkeminen kirkastaa ajatukset. – Minusta on tullut itseäni kohtaan armollisempi. Mikään ei kaadu, vaikka en tekisi jotain koko ajan. 

”Syksyn lehdet ovat pudonneet, haravoin niitä varoen ja toivon sydämestäni voivani laulaa teille, kun kesän lämmön saapuessa puiden uudet silmut puhkeavat”, Arja viesti Facebook-sivullaan marraskuussa 2015 ilmoittaessaan sairastuneensa rintasyöpään. Postaus poiki saman tien liki 200 000 myötäelämisen ilmaisua.  Se toi tunteen, että hänen tekemisillään oli ollut merkitystä ja olisi edelleen, jos hän selviäisi syövästä. – Minulle oli selvää, että tiedottaisin suuresta, mullistavasta ja mykistävästä asiasta rehellisesti ja avoimesti. Jos olisin kertonut vain olevani sairas, siitä olisi noussut spekulaatiomyrsky. Mutta enempää en halunnut silloin sanoa. Näin tein myös äitiyslomille jäädessäni. Kerroin, mistä oli kyse, ja sitten olin hiljaa. Arjan toive siitä, että hän palaisi seuraavana kesänä yleisön eteen, toteutui juhannusaattona Syvälahden tanssilavalla Kangasniemellä. Paikalla oli toista tuhatta ihmistä, jotka kaikki iloitsivat suosikkilaulajan tervehtymisestä. Arja kertoi, että hänestä tuntui kuin tapahtunut olisi ollut pahaa unta, josta herättyä oli ihanaa katsoa eteenpäin.  – Ihmiset ottavat syövän kanssani rohkeasti puheeksi. He kyselevät, miten voin, ja kertovat toivoneensa ja rukoilleensa parantumiseni puolesta. Sitten he kertovat oman tarinansa, miten syöpä liittyy heidän elämäänsä. Pidän tätä suurena luottamuksen osoituksena. Syövästä puhuminen tuo sairauden vahvemmin mieleen, mutta muulloin Arja ei mieti sitä aktiivisesti. Hän elää ihan tavallisesti eikä vilkuile peruutuspeiliin turhan takia. Aivan sama nainen kuin ennen syöpää hän ei kuitenkaan ole.  – Aika jonglööri saisi olla, jos ei muuttuisi järisyttävien elämäntilanteiden myötä millään tavalla. Sairastumisestani on tosin vasta niin vähän aikaa, etten osaa vielä analysoida asiaa tarkemmin. Mutta kyllä se, että elää ensin 50 vuotta niin terveenä, ettei tarvitse edes särkylääkkeitä ja sitten saa kuulla sairastavansa sairautta, josta ei koskaan parane täysin, ja lääkkeitä tulee lapiokaupalla, muuttaa elämän realiteetit. Olin juuri kirjoittanut elämäkertani ja todennut, että nyt käännän uuden sivun, mutta en tarkoittanut tällaista sivua.

Vaikeinta oli hyväksyä sairaus. Siinä auttoi se, että Arja puhui pahanlaatuisesta kasvaimesta syövän sijaan – koska kasvaimen voisi leikata pois. Hän myös järkeili, että todennäköisyys sairastua rintasyöpään kasvoi koko ajan, kun ikää tuli lisää. Miksei siis hänkin voisi sairastua?  – Jokaiselle tulee jotakin voitettavaksi, ja minulle tuli tämä. Rakkaat ihmiset ympärilläni, perhe ja ystävät, auttoivat minua jaksamaan. Olin myös onnekas, koska kestin hoidot hyvin. En riutunut, enkä ollut heikko eikä kuntoni romahtanut missään vaiheessa. Pian hoitojen päätyttyä viime vuoden maaliskuussa Arja sai yllättävän puhelun. Häntä pyydettiin mukaan TV5-kanavalla syksyllä nähtävään Atlantin yli -ohjelmaan. Se tarkoitti, että hän ylittäisi Atlantin valtameren Hjallis Harkimon kipparoimassa purjeveneessä neljän muun julkkiksen kanssa. Matkaan lähdettäisiin seuraavan vuoden tammikuussa St. Lucian saarelta Karibialta.  Päätesatama olisi 3 000 merimailin päässä Kanariansaarilla. Merenkäynti olisi vastatuulen takia hurjaa, minkä takia tämä reitti kuljetaan tavallisesti alkuvuodesta toisinpäin. Reissuun saattaisi sisältyä hengenvaarallisia tilanteita. – Ajattelin, että älyttömintä, mihin kaiken koetun jälkeen voisin heittäytyä, olisi tarttua tähän tarjoukseen, Arja nauraa.  Hänestä tuntui kuitenkin mahtavalta, että häntä pyydettiin mukaan. Oli ilman muuta selvää, että hän suostuisi.  – Olisin lähtenyt matkaan ilman sairastumistakin, mutta nyt lupauduin projektiin vielä voimallisemmin. Toki juttelin asiasta ensin perheen ja lääkärin kanssa. Lääkäri sanoi, että anna palaa, ja myös mieheni kannusti minua. Minä itse tuuletin, että ihanaa, kun elämä jatkuu näin väkevästi, uusin kuvioin. Olen aina uskonut, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu – ja taas tapahtui jotain upeaa synkän ajan jälkeen.

Arja on alkanut ajatella, että tämä oli matka, joka hänen piti tehdä. Se auttoi häntä eteenpäin syöpäprosessissakin, sillä kyseessä ei ollut pelkästään suuri seikkailu meren armoilla, vaan myös matka omaan sisimpään. Reissu todisti, että hän on rohkea, sitkeä ja pitkäpinnainen eikä valita pienistä. Hän sopeutui ongelmitta niukkoihin oloihin ja tuli hyvin toimeen tuntemattomien ihmisten kanssa. Hän myös pystyi ja jaksoi, ihan kuten ennenkin. Uuden kokeminen tervehdytti sekä mieltä että kehoa. – Atlantilla syöpä jäi taka-alalle. Puhuimme siitä miehistön kanssa silloin, kun jokainen kertoi toisille elämästään, mutta sen jälkeen asiaan ei kajottu. En tarvinnut erikoiskohtelua, vaan minulla oli samat velvollisuudet kuin muilla. 

Kotirannasta käsin kelpaa nautiskella järven muuttuvasta pinnasta. – Koti on minulle rauhan paikka, oma maailmansa, jossa vahvistun ja voimaannun.

Horisontissa siinsi pelkkää sinistä. Tai mustaa ja harmaata, säätilan mukaan. Niin tai näin, siitä, mihin meri loppui, alkoi taivas. Mitään muuta ei ollut näkyvissä. – Välillä aallot hakkasivat niin, että tuntui kuin vene katkeaisi. Mutta Lintumme oli rakennettu kestämään juuri tällaisia olosuhteita. Usein se kulki hurjasti vinossa niin, että liikkuessa oli pidettävä koko ajan toisella kädellä jostain kiinni. En silti varsinaisesti pelännyt, sillä minulla oli järjettömän suuri luottamus Hjallikseen ja miehistöön, Arja sanoo. Kurjimmalta tuntui herääminen kello kahdelta ”koiravahtiin” kannelle yön pimeään ja matkan edetessä yhä kylmempiin olosuhteisiin. Yhtäjaksoista yöunta ei tullut koskaan viittä tuntia enempää. Vahtivuorojen aikana edettiin pilkkopimeässä pelkästään mittareiden avulla. Kovimmillaan Arjan vuorossa tuulta oli 47 solmua. Silloin hän ei halunnut tarttua ruoriin, ja vahdin miehet hoitivat homman. Pari kertaa hän lensi selälleen sellaisella voimalla, että siinä olisi voinut käydä todella pahasti. Hän selvisi onneksi mustelmilla, joita koko miehistöllä oli kiitettävä määrä. – Ihaninta reissussa oli luonnon kauneus, aava meri, joka jatkui silmänkantamattomiin. Se kosketti ja puhutteli. Nautin myös kohtaamisista erilaisten persoonallisuuksien kanssa. Olen aidosti kiinnostunut ihmisistä ja siitä, miten he asiat näkevät ja kokevat. Joskus sitä oli tosin niin väsynyt, ettei jaksanut puhua mitään.  Arja piti matkalla päiväkirjaa, johon hän kirjasi päivän tapahtumat ja ajatukset, joita hänen päässään pyöri. Kirjoittaminen herätti hänessä innon alkaa tehdä laulun tekstejä. Tämä ajatus on muhinut hänen takaraivossaan pitkään, mutta vasta nyt tuntuu siltä, että on oikea aika tarttua toimeen. Kaiken kokemansa jälkeen Arjalla olisi paljonkin sanottavaa. – Nyt minulla olisi myös mahdollisuus elää itsekkäämmin ja kirjoittaa lasten ollessa koulussa ja harrastuksissaan. Levy-yhtiölläkin on ihanasti uskoa ja luottoa siihen, että teemme vielä jotain suurta yhdessä. Atlantin ylityksen aikana Arja ei voinut olla yhteydessä perheeseensä, koska kännykät eivät merellä toimineet. Ikävä riipi rintaa ja hän toivoi, etteivät mies ja lapset olisi hänestä kovasti huolissaan. – Kun saavuimme viimein 23 päivän purjehduksen jälkeen Las Palmasiin, itku oli kaikilla herkässä. Soitin heti kotiin ja seuraavana päivänä lensin Suomeen. Sitä seuraavana päivänä olinkin jo esiintymässä, arvatkaa missä – ruotsinlaivalla. Ei voi olla totta, ajattelin, kun tarkistin työkuviot.

Ensi vuonna Arja viettää juhlavuotta: hän on tuolloin tanssittanut kansaa 40 vuoden ajan. Hän aikoo palkita itsensä neljän viikon kesälomalla. Silloin pääosassa on perhe, joka on hänelle rakkainta maailmassa. – Touhuamme paljon yhdessä, ja nautin siitä suunnattomasti. Nautin myös kodin hiljaisuudesta, jota tarvitsen vastapainoksi työn äänimaailmalle. Arja sai tangokuningatarvuonnaan osan kotitontista lahjaksi kunnalta. Silloin paikka oli pelkkää metsää, mutta nyt tontille on rakentunut kodikas miljöö saunamökkeineen ja kesäkeittiöineen. Pihan toisella puolella aukeaa upea järvimaisema, ja toista puolta kehystää komea koivikko.  – Parasta täällä on järven muuttuva pinta auringonnousuineen ja -laskuineen. Vesi on minulle tärkeä elementti. Se rauhoittaa ja tyynnyttää. Kuten tulikin. Kodissani lepattaa aina liekki.

Järvi hohtaa yhä hopeisena, mutta enää pisarat eivät rummuta sitä yhtä kiivaasti kuin muutama tunti sitten. Pilviharson läpi kajastaa valkeus. Arja nakkaa sateenvarjon rantahiekalle ja kahlaa veteen. Katse tähyää kaukaisuuteen, kohti uusia seikkailuja. – Seuraavaksi haluaisin tehdä jonkin pitkän vaelluksen, joko jalkaisin tai pyörällä. Tututkin paikat avautuvat silloin uudesta näkökulmasta. Mutta kyllä minulle arkikin kelpaa. Se, että olen selvinnyt syövästä näin hyvin, on tehnyt joka hetkestä entistä merkityksellisemmän. Keskityn siihen, mikä on minulle tärkeää ja arvokasta, ja karsin vähemmän tärkeät asiat pois. Sanon kiitos ei työtarjouksille, jotka eivät kiinnosta minua, sillä mieluummin voimaannun kotona. Täällä olen aidosti korvaamaton, äiti, vaimo ja tämän talon emäntä. 

Teksti Maarit Vuoristo, kuvat Petri Mulari