Autot ja liikenne
Tuulilasi

Uusi teknologia ehkäissyt liikennekuolemia jo nyt

Uusi teknologia ehkäissyt liikennekuolemia jo nyt

Uusi turvateknologia on jo nyt vähentänyt auto-onnettomuuksien määrää. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ne ovat laskeneet viidessä vuodessa 10 %.
Kuvat All Over Press
Mainos

Jo nyt lähes 70 % uusista autoista on automaattista turvallisuustekniikkaa, kehityksen uskotaan pelastavan kymmeniä tuhansia henkiä lähivuosina.

SMMT:n ja JATO Dynamicsin ennusteiden mukaan kehittyvä turvallisuusteknologia tulee säästämään pelkästään Britanniassa vuosittain 2500 henkeä vuoteen 2030 mennessä. Vakavien onnettomuuksien määrän arvellaan laskevan 25 000:lla.

”Turvallisuus on tällä hetkellä autonvalmistajille ykkösprioriteetti. Teknologian kehitys on nyt kovempaa kuin koskaan ennen, koko ajan näemme uusissa autoissa uutta turvallisuutta parantavaa tekniikkaa”, sanoo SMMT:n johtaja Mike Hawes.

”Autonomiset autot eivät ole vielä ihan näköpiirissä, mutta jo nyt miljoonat ihmiset voivat nauttia yhä turvallisemmasta ajamisesta.”

Paitsi ihmishenkiä, uusi teknologia säästää myös rahaa. Autonvalmistajien ja -kauppiaiden yhdistyksen SMMT:n mukaan Iso-Britanniassa säästöjä tulee jopa 40 miljardia puntaa mm. vakuutuskorvauksissa.

(Lähde: Autocar)

Julkaistu: 22.1.2018