On kesäkuun ensimmäinen päivä, Äänekoskella sataa lunta. Ollaan vuonna 1985 valmistuneen sellutehtaan kuudennen kerroksen tasanteella, josta on erinomainen näkyvyys Sarvelantien toiselle puolelle nousevan uuden tehtaan työmaalle. Metsä Fibren projektijohtaja Timo Merikallio selittää tehtaan toimintalogiikkaa. – Puu tulee kuorma-autojen ja junien kyydissä tuonne reilun kilometrin päähän, kulkeutuu kuorimon kautta hakkeeksi, joka siirtyy massatehtaalle. Siellä haketta keitetään korkeassa lämpötilassa niin, että kuidut vapautuvat. Sitten massa pestään ja valkaistaan, ja lopputuloksena saadaan pumpulimaista massaa. Se kuivataan ja paalataan 2 000 kilon paketeiksi, jotka ovat valmiita lähtemään maailmalle. Merikallio tuntee prosessin kuin omat taskunsa. Hän tuli Äänekosken sellutehtaalle töihin vuonna 1986 ja vietti eri tehtävissä 11 vuotta. Sitten hän on työskennellyt työnantajansa Metsä Groupin pääkonttorilla ja johtanut sekä Rauman että Joutsenon sellutehtaita.
Merikallio vaikuttaa jämptiltä ja rauhalliselta mieheltä; juuri sellaiselta, jolle Metsä Fibren toimitusjohtaja Ilkka Hämälä saattoi eräällä Etelä-Amerikkaan suuntautuneella työmatkalla keväällä 2013 ryhtyä kertomaan luottamuksellisesti hankkeesta, jota yhtiössä suunniteltiin. Tarkoituksena oli rakentaa uusi, valtava sellutehdas, jossa merkittävä osuus olisi myös biotuotteilla. Kun konsepti tarkentui ja sai pääjohtaja Kari Jordanin hyväksynnän, Merikalliosta leivottiin uuden projektin ensimmäinen työntekijä, projektijohtaja. Siitä hetkestä on nyt nelisen vuotta. Merikallion edessä levittäytyy työn tulos: 1,2 miljardia euroa maksava tehdas, joka tuottaa 1,3 miljoona tonnia sellua vuodessa ja jonka Metsä Group laskee luovan Suomeen vähintään 1 500 uutta työpaikka. Yhtiö on laskenut selluntuotannon lisäyksen nostavan Suomen viennin arvoa puolella miljardilla eurolla vuosittain. Tehtaan suunnitelmat ovat Merikallion mukaan muuttuneet hämmästyttävän vähän siitä, mitä Kari Jordanille aikanaan esiteltiin. – Kun ihmiset sanovat, että projekti on ollut tylsä, se on ollut myös hyvä. Vauhti ja vaaralliset tilanteet eivät tällaiseen isoon projektiin sovi, hän tiivistää.
Biotuotetehtaan avauduttua vanha tehdas ajetaan alas – ja myöhemmin puretaan.
Äänekoski valikoitui uuden tehtaan rakennuspaikaksi hyvän sijaintinsa ansiosta. Keski-Suomessa raaka-ainetta on yllin kyllin saatavilla. Sitä paitsi Äänekosken vanha tehdas oli tulossa tiensä päähän täysin palvelleena. Kun biotuotetehdas piakkoin avataan, vanha tehdas ajetaan alas – ja myöhemmin puretaan. Metsä Groupilla on tehtaan yhteydessä myös iso kartonkikone, ja samalla alueella toimii muitakin yrityksiä, joiden kanssa se tekee yhteistyötä. Edes se ei haittaa, että Äänekoskelta on satamaan satoja kilometreja. – Rakentamamme logistinen ketju on hyvin tehokas. Sellu viedään junalla suoraan Vuosaaren satamaan, Merikallio sanoo. Uusi tehdas avataan tämän vuoden elokuun puolivälissä. Niin lähellä avaaminen jo on, että mediaa ei uudelle tehdasalueelle enää päästetä. Siellä tehdään jo koeajoja ja viimeisiä vimmattuja rakennustöitä.
Metsäteollisuudesta on puhuttu auringonlaskun alana, kun paperikoneita on suljettu eri puolella Suomea. Samaan aikaan sellu on – hieman yllättäen – porskuttanut ja löytänyt uusia markkinoita. Äänekosken tehdas valmistaa havu- ja lehtipuusellua. Havusellusta edelleen jopa 35 prosenttia menee paino- ja kirjoituspapereiden valmistukseen, mutta kaiken aikaa kasvava osa menee pakkauskartonkeihin ja niin sanottuihin tissue-tuotteisiin, eli esimerkiksi nenäliinoihin ja kasvopapereihin. Metsä Group on arvioinut havusellun kysynnän kasvavan vuoden 2014 noin 24 miljoonasta tonnista 26 miljoonaan tonniin vuoteen 2025 mennessä. Erityisen paljon kysyntä kasvaa Aasiassa, jossa monin paikoin vasta opetellaan wc- ja talouspaperin käyttöä. Sellun käyttötarkoituksetkin ovat laajenemassa. Merikallio kertoo Aqvacomp Oy:n kanssa tehtävästä yhteistyöhankkeesta, jossa elektroniikkayhtiö LG alkaa vahvistaa Metsä Groupin sellulla kaiuttimiensa muoviosia, näin syntyy uutta biokomposiittia. Toinen mielenkiintoinen avaus ovat tekstiilikuidut. Sellukuidulla saatetaan tulevaisuudessa pystyä korvaamaan esimerkiksi puuvillaa. – Silloin volyymit olisivat valtavia, ja kasvukerroin voi olla todella iso ja nopea.
Tehtaan raaka-aine tulee pääosin Keski-Suomen metsistä.
Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäekonomisti Matleena Kniivilä sanoo, että paperin kysynnän laskusta huolimatta metsäteollisuus on edelleen tärkeä sektori Suomen viennille. Vaikka sen työllistävä vaikutus ei ole enää takavuosien huippuluokkaa, Suomen vientituloista edelleen noin viidesosa tulee metsästä. – Sellun ja kartongin osuus kasvaa koko ajan ja vähitellen kompensoi paperin puolella menetettyä. Sellu on halvempaa kuin paperi, joten puunkäyttö painottuu enemmän alemman jalostusasteen tuotteisiin. – Siksi on jatkon kannalta tärkeää kehittää myös korkeamman jalostusasteen tuotteita, Kniivilä sanoo. Havusellun valmistuksessa suomalaiset kilpailevat lähinnä Skandinaviassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa sijaitsevien sellutehtaiden kanssa. – Pohjoismaisten yhteiskuntien etu on, että täällä toimintaympäristö on ennakoitavissa. Työvoima on osaavaa, ja yhteiskunta pelaa. Metsä Group ei suinkaan ole ainut sellun kysyntään uskova taho Suomessa. Finnpulp suunnittelee parhaillaan Kuopioon Äänekosken tehdastakin suurempaa sellutehdasta. Investoinnin arvo olisi 1,4 miljardia euroa. Tehtaan lopullinen toteuttamispäätös tehdään yhtiön mukaan ensi vuoden lopulla. Merikallion mukaan Metsä Group ei vilkuile kilpailijoiden hankkeita. – Kun tehdasta suunniteltiin, katsottiin, miltä markkinatilanne näyttää 5–10 vuotta eteenpäin. Sen pitemmälle luotettavien ennusteiden tekeminen on mahdotonta, hän tiivistää.
Äänekosken uusi tehdas on nimetty biotuotetehtaaksi, vaikka biotuotteiden arvo on alkuvaiheessa vain noin 20 prosenttia tehtaalla valmistuvista tuotteista. Biotuotteet ovat kuitenkin tulevaisuutta, ja poliittisistakin päätöksistä johtuen niiden kehittämiseen kannustetaan. – Biotuotekonseptin johtava ajatus on, että porttien sisäpuolelle tulevan puun kaikki osat pyritään hyödyntämään, että saadaan mahdollisimman korkea lisäarvo, Merikallio tiivistää. Hän puhuu tehtaasta kiertotalouden äitinä, sillä se ei esimerkiksi tuota tavoitetilassa ollenkaan kaatopaikkajätettä. Ensinnäkin tehtaalla valmistetaan puun kuorta hyväksi käyttäen niin sanottua tuotekaasua. Sitä käytetään tehtaan sisäisesti polttoaineena. Fossiilisia polttoaineita biotuotetehdas ei käytä lainkaan. Tehtaan hajukaasuista puolestaan saadaan rikkihappoa, jota ei näin tarvitse ostaa ulkopuolelta. Kolmantena Metsä Groupin yhteistyökumppani EcoEnergy SF Oy rakentaa tehtaan viereen biokaasulaitoksen, joka hyödyntää jätevedenpuhdistuksessa syntyvää lietettä ja tekee siitä mädättämällä biokaasua. Ja sitten on vielä ligniini, jota irtoaa puusta sellun keittämisprosessissa. Biotuotetehtaalla siitäkin on tarkoitus kehittää uusia jalosteita markkinoille. Juuri tätä Kniiviläkin tarkoittaa puhuessaan korkeamman jalostusasteen tuotteista. Kniivilä kuitenkin arvioi kuluvan vielä useita vuosia ennen kuin biotuotteista saadaan merkittävää taloudellista hyötyä Suomen kansantaloudelle. Jotta biotalous voisi toden teolla edetä, pitäisi Kniivilän mukaan julkisen sektorin sekä yritysten panostaa reippaammin tutkimukseen ja tuotekehitykseen.
Äänekosken biotuotetehdas käynnistetään tämän vuoden elokuun puolivälissä.
Äänekosken vanhan sellutehtaan tuotantotiloissa on kuuma eikä työntekijöitä juuri näy. Prosessi on pitkälti automatisoitu, ja Merikallion mukaan ihmisiä tarvitaan lähinnä valvonta- ja kunnossapitotöihin. Vaikka uusi tehdas tuottaa yli 2,5-kertaisesti sellua vanhaan verrattuna, se pyörii samalla, noin 170 työntekijän joukolla kuin nykyinenkin. Metsä Groupin arvio 1 500 uudesta työpaikasta perustuu siihen, että niin sanotussa arvoketjussa, metsätaloudessa ja kuljetuksissa, työtä tulisi reippaasti lisää. Vanhan tehtaan suurissa rumpupesureissa pestään ja valkaistaan sellumassaa. Pesureiden kyljessä lukee Rauma-Repola. Se on vanha suomalaisen suurteollisuuden yritys ja Merikallion entinen työnantaja. Siltäkin osin hänen ympyränsä sulkeutuu nyt Äänekoskella. Merikallio on nyt 61-vuotias. Uuden tehtaan avautumisen jälkeen projektissa riittää töitä pitkäksi aikaa. – Mutta kun se on loppuun saakka taputeltu, jätän normaalin päivätyön. Sitten pitää miettiä, olisiko jossain vielä mielenkiintoisia töitä tarjolla.
Teksti Janne Arola, kuvat Mikko Vähäniitty
