Tuulilasi

Uusi Opel Insignia esitellään ensi keväänä – myös nimi muuttuu

Uusi Opel Insignia esitellään ensi keväänä – myös nimi muuttuu

Opel on paljastanut, että merkin tuleva keskiluokan sedan on nimeltään Insignia Grand Sport. Auton esittely tapahtuu Geneven autonäyttelyssä keväällä 2017.
Teksti Max Lange
Kuvat Opel
Mainos

Opelin mukaan uusi Insignia on kehitystyönsä loppuvaiheilla. Auto perustuu täysin uudelle pohjarakenteelle, jonka myötä myös Insignian akseliväli kasvaa tuntuvasti nykyisestä – peräti 9 cm. Myös kokonaispituutta tulee lisää, mutta vain 5,5 cm. Tämä tarkoittaa aiempaa lyhyempiä etu- ja takaylityksiä.

Opel kertoo myös, että Insignia madaltuu ja levenee edeltäjäänsä verrattuna, mikä luo merkin omin sanojen mukaan autolle erittäin vaikuttavan ja atleettisen ulkoilmeen. Jotta lisääntynyt urheilullisuus tuntuisi myös ajettaessa, on edeltäjäsukupolven malliin verrattuna auton painoa pudotettu huomattavasti – peräti 175 kilolla.

Auton sisätilat on kuitenkin pakattu aiempaa paremmin, mikä tarkoittaa myös parantuneita tiloja. Muotoilullisesti tuleva Insignia on saanut vaikutteita pari vuotta sitten esitellystä Monza-konseptiautosta. Opelin omien ”salakuvien” perusteella auton kattolinjasta tulee kuitenkin erittäin coupémainen. Miten käy Insignian takapäätilan?

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Julkaistu: 27.10.2016