Ensimmäinen heinäkuuta 2013 Nokia lähetti tiedotteen. Se oli ostanut Siemensin 50 prosentin osuuden Nokia Siemens Networksista.

Kolmas syyskuuta tuli seuraava tiedote: Microsoft ostaa olennaisilta osin Nokian Devices & Services -liiketoiminnan. Toisin sanoen matkapuhelimet.

Musta päivä, kaikki meni. Koko Suomi tuntui horjahtaneen. Suomen Kuvalehden kannessa oli hiekkaan tehty hauta kivenään vanha 3310-puhelin.

Oliko Stephen Elop vain Microsoftin myyrä? kysyi Helsingin Sanomat analyysissään.

Ei. Ei ollut. Hyödyllinen idiootti hän oli. Nokian siirtyminen Windowsin käyttöjärjestelmiin keväällä 2011 oli ollut riskiliike, koska takeita järjestelmän menestyksestä ei ollut. Yhtä synkkä ratkaisu olisi ollut lähteä myöhässä Android-kelkkaan. Windows kuitenkin takasi, että Nokian puhelimille oli ostaja.

Puolitoista vuotta myöhemmin, 15. huhtikuuta 2015 tuli jälleen tiedote: Nokia ja Alcatel-Lucent yhdistyvät ja ”luovat innovaatiojohtajan uuden sukupolven teknologioissa ja palveluissa ip-yhteyksiä hyödyntävään maailmaan”.

Nokia oli ostanut 15 miljardilla verkkoja ja legendaarisen Bell Labsin tutkimusorganisaation. Ei kovin kiinnostavaa, sillä kuka nyt kiinnostuisi verkkoteknologiasta tai nostalgioisi tukiasemamalleja.

Kyseessä oli kuitenkin todellinen miljardi-ilmaveivi vuosia jatkuneen harhauttelun jälkeen. Enää oli turha väittää, ettei Suomessa muka osata johtaa yrityksiä.

Verkot Siemensiltä alihintaan, puhelimet Microsoftille ylihintaan ja Alcatel-Lucent Suomen historian suurimmassa yrityskaupassa.

Nyt Suomelta maton jalkojen alta vetänyt Nokia on lähes 20-kertaistanut arvonsa suhteessa vuoden 2012 pohjalukuihin. Se on maailman suurin 4g-verkkojen valmistaja, toiseksi suurin verkkovalmistaja parin prosenttiyksikön erolla Ericssonin jälkeen, mutta mikä tärkeintä: Uusi Nokia on uusi Nokia.

Tammikuun lopussa kuultiin uutinen, jota kaikki osasivat odottaa.

Apple ilmoitti, että viime vuoden neljännellä kvartaalilla iPhone-myynnin kasvu taittui ensimmäistä kertaa ikinä. Silti iPhoneista saatu liikevoitto on yli 15-kertainen seuraavaan kilpailijaan, Samsungiin, verrattuna. Älypuhelimesta oli siis tullut esine muiden joukossa – niin kuin kaikelle mullistavalle teknologialle aina käy.

Kun uusi tuote, oli se sitten televisio tai matkapuhelin, saapuu markkinoille, kaikilla niitä valmistaneilla yhtiöillä on ollut oma, vähän erilainen näkemyksensä samasta laitteesta. Mutta kun ensimmäinen lyö läpi, muut alkavat muuttua samanlaisiksi kuin se, katteet putoavat, eikä lopulta enää merkitse, onko television merkki Philips, Samsung vai LG, vaan se, mitä sieltä katsoo.

Nokian matkapuhelimista tuli aikoinaan standardi kännyköille. Älypuhelimet alkoivat taas kaikki nopeasti muistuttaa iPhonea. Nyt kaikki puhelimet ovat aika samanlaisia ja kilpailu käydään siitä, käytetäänkö niillä Facebookia, WhatsAppia vai Snapchatia.

Se ei silti tarkoita, etteivätkö laitteet olisi yhä tärkeitä. Laitepuolella on vain edessä paljon suurempi kilpailu.

Nokian nykyinen toimitusjohtaja Rajeev Suri on Suomessa edelleen mitä satunnaisin pukumies, joka saa varmasti kävellä rauhassa kadulla. Pian nimi ja naama olisi silti parempi tunnistaa.

”Tänä vuonna aiomme dramaattisesti lisätä investointeja 5g:hen ja vapauttaa massiivisen innovaatiokoneemme voimat”, Suri maalaili helmikuussa Mobile World Congressissa Barcelonassa.

”Olemme jo nyt etulinjassa tekemässä 5g:stä todellisuutta ja mahdollistamassa valtavan kapasiteetit ja valtavat yhdistettävyydet. Se on keskeinen osa visiotamme.”

Suomeksi käännettynä businessjargon tarkoittaa, että Nokia oli edelläkävijä luopuessaan puhelimista, sillä kohta ne eivät kiinnosta enää muitakaan. Sen sijaan Nokian johdolla voidaan luoda maailma, jossa connecting people saa aivan uuden merkityksen.

Sillä koko internetin tulevaisuus on Nokian tulevaisuus ja päinvastoin.

Vuosi olkoon 2020-jotain, aivan lähellä siis.Silloin elämä voi olla yhtä minorityreportia, tai oikeastaan jokin sellainen on jopa todennäköistä, sillä tällä hetkellä kaikki maailman teknologiayhtiöt pyrkivät kohti maailmaa, jossa teknologia ratkoo yhä mitättömämpiä ongelmia, eikä internet ole enää neljän tuuman älypuhelinruudulla, vaan levittäytyneenä koko asuntoon ja julkiseen tilaan.

Tekesin rahoittamassa, neljän suomalaisen yliopiston, VTT:n ja Demos Helsingin tutkimuskonsortiossa puhutaan hyperkytkeytyneestä yhteiskunnasta ja naked approachista. Lontoon Kings Collegen langattoman kommunikaation professori Mischa Dohler taas puhuu tactile internetistä. Ajatus on sama: Digitaalisuus on paljasta ja käsinkosketeltavaa. Kaikkialla on verkkoon kytkeytyneitä sensoreita, eikä ihminen tarvitse enää päätelaitetta hukkuakseen internetiin. Visio vaatii vain sen, ettei räjähdysmäisesti kasvaneesta energiankulutuksesta tarvitse huolehtia. Sensorit toimivat kuin kasvit: keräävät itse energiansa radioaalloista, valosta, lämpötilanvaihteluista ja liikkeestä. (Ehkä jo ennen Olkiluoto kolmosen valmistumista!)

Sitten voikin luetella kaikki villeimmät scifi-unelmansa ja pitää niitä aivan mahdollisina, joskaan ei varmoina.

Suomessa voisi olla vaikka sellaista, että se, mikä on nyt ”biohakkerointia” on uusi normi. Kun kävelee portaat ylös ja osoittaa älymaalattuun seinään, siihen ilmestyy pulssi ja askeleiden määrä. Virtuaalilaseihin voi tilata kyllästymiseen asti idyllisiä Instagram-kokemuksia, ja viinipullon voi nauttia digiauringonlaskussa. Facebook varoittaa tulevasta sydänkohtauksesta.

Kun soitat ystävällesi, hänen hologramminsa ilmestyy eteesi. (Nokia julkisti loppuvuodesta kameran virtuaalitodellisuuden kuvaamista varten. Hinta tässä vaiheessa 60 000 dollaria.)

Tai mennään vielä pidemmälle.

Kaikki on tehostettu äärimmilleen, omistaminen on ihan menneisyyden juttu. Yksikään auto ei seiso tarpeettomana vaan ajaa itsestään kyytejä pitkin kaupunkia ja maata. (Rohkeat voivat laittaa auton tilalle vieläkin henkilökohtaisempia laitteita.)

Äänestää ei tarvitse, sillä data tuntee sinut niin hyvin, että osaa valita sinulle parhaan mahdollisen ehdokkaan.

Kaikki työ tehdään alustatalouden oppien mukaisesti, erilaisten kysyntää ja tarjontaa mittaavien sovellusten välityksellä.

Kun haluat majoittua, päädyt johonkin tyhjään asuntoon, sillä varsinkin kaupunkialueilla Airbnb yhdessä kaltaistensa kanssa on optimoinut asuntojen hukkakäytön minimiin.

Ikeasta saa 50 sentillä itse energiansa kerääviä sensoritarroja, joiden avulla mikä tahansa ”vanhan ajan” laite saadaan liitetyksi verkkoon. (Samalla tavalla kuin rahtikontteja seurataan nyt.)

Ruuan ja ravintolan voit valita Tinderin kaltaisesta järjestelmästä: valintamahdollisuuksia on niin paljon, että ne on pakko tinderisöidä kyllä- ja ei-vaihtoehdoiksi. Toinen vaihtoehto on valita sopiva ihmisstereotyyppi, jonka kulutusdatan pohjalta kaikki valinnat ohjelmoidaan etukäteen.

Kaikki teknologia yhdistyy toisiinsa, ja suuryritykset seuraavat perässä. Rakennusfirmat menevät energiabisnekseen täyttämällä työmaansa aurinkopaneeleilla. Teknologiafirmat käyttävät jättimäisten datakeskustensa hukkalämmön samaan tarkoitukseen.

Ei älypuhelinta, ei älyseiniä, ei älykotia, vaan älykaikki, jossa lopulta esineet ja internet lakkaavat olemasta ja tulevat osaksi aistimuksia.

Esineiden internetistä tulee esineettömyyden internet, maailma, jossa digitaalinen ja fyysinen vaikuttavat toisiinsa niin paljon, ettei minkäänlaista rajaa enää ole. Se vaatii syntyäkseen sen, että arkisimmatkin esineet ja materiaalit muuttuvat digitaalisiksi. Jossain pisteessä se tapahtuukin, kunhan prosessorit muuttuvat 3d-tulostettaviksi ja jatkuvasti pienemmiksi niin, että lopulta jäljellä on älypölyä.

Kaiken tämän lähtökohta on 5g-verkko, siksi Nokian Surikin siitä puhui. Kuten myös Nokian pääkilpailijat Ericsson ja Huawei.

Ja Microsoft, Google, Facebook, Apple ja Amazon. Koko teknologian Big Five, jotka kaikki haluavat jokaisen maailman ihmisen juuri omaan ekosysteemiinsä.

Siihen on vain yksi syy: data.

Nyt aika lailla kaikkialle länsimaihin on levinnyt 4g-verkko, joka mahdollistaa noin sadan megabitin siirtonopeudet sekuntia kohti ja jonka suurin valmistaja Nokia on.

5g-maailmassa, tai ohjelmoitavassa maailmassa, kuten Nokia sitä kutsuu, dataa kulkee ilmassa jopa kymmenentuhatta kertaa nykyistä enemmän, kun sekä laitteita että tukiasemia on moninkertainen määrä. Tukiasemia tarvitaan paljon jo siitäkin syystä, että korkeat nopeudet tarvitsevat nykyistä korkeammat taajuudet, jotka eivät välttämättä aina läpäise seiniä tai ihmisiä.

Toisaalta verkkojen pitäisi olla aina päällä ja valtavan luotettavia: muuten itsestäänajavista autoista saati digitaalisesti siirretyn kosketuksen avulla suoritetuista aivoleikkauksista ei tulisi mitään.

Etelä-Korea on ilmoittanut haluavansa 5g-verkon käyttöön vuoden 2018 talviolympialaisiinsa, ja verkkojen on arvioitu yleistyvän länsimaissa ensi vuosikymmenen vaihteessa. Pelkästään tällä vuosikymmenellä verkkojen rakentamiseen on arvioitu käytettävän 1,7 biljoonaa eli 1 700 miljardia dollaria. Tällaiseen rakennusurakkaan pääseminen on suurvoitto jo sinänsä, mutta myös rahasampo vuosiksi tai vuosikymmeniksi, sillä kerran valmistunutta verkkoa ei heti vaihdeta.

 Verkkoyhtiö Cisco on arvioinut, että 5g-maailmassa ainakin 50 miljardia laitetta on yhteydessä internetiin. Se tekee seitsemän maailman jokaista asukasta kohti.

Mutta toisin kuin digikonsultit tapaavat esittää, esineiden internet ei ole älykäs jääkaappi juttelemassa älykkäälle leivänpaahtimelle, vaan satoja ja satoja tietoja kerääviä sensoreita, joiden varaan levitetty järjestelmä kahmii kaiken datan, jonka suinkin pystyy, ja tarjoaa sitä tai rahaa vastaan ihmisille kaikenlaisia palveluita.

”Oikea esineiden internet haluaa valloittaa tämän jääkaapin, mitata sen, instrumentoida sen ja monitoroida kaikkea, mitä sillä teet; mikä taas voi olla riittävä korvaus koko jääkaapista. Jo nyt Amazon dominoi kauppaa myymällä lähes ilman voittoa, mutta omimalla näppärästi kaiken digitaalisen logistiikan”, kirjoittaa scifikirjailija ja tulevaisuudentutkija Bruce Sterling e-kirjassaan The Epic Struggle for the Internet of Things.

5g:n tulo on varmaa, mutta yhteiskuntahahmotelmat tietenkin futurismia. Teorian tasolla aika lailla kaiken pitäisi olla mahdollista. Prosessorivalmistaja Intelin perustajan Gordon E. Mooren vuonna 1965 tekemän havainnon eli Mooren lain mukaan prosessorien transistoritiheys tuplaantuu kahdessa vuodessa. Tänä vuonna tietokoneet ovat siis 256 kertaa tehokkaampia kuin vuonna 2000.

Tähän asti laki on suunnilleen pitänyt paikkansa, ja voisi pitää jatkossakin, ellei eteen tulisi tärkeämpi asia.

”Kun esineiden internet tulee, fokus siirtyy nopeudesta energiankulutuksen merkittävään vähentämiseen”, sanoi Intelin teknologiajohtaja William Holt helmikuussa ja on aivan oikeassa.

Nyt akkuteknologia on valtavasti Mooren lakia jäljessä: vaikka laite olisi kuinka futuristinen, järkeviä toiminta-aikoja sille ei saa.

Siksi laitteiden on huolehdittava itse omasta energianhankinnastaan. Mutta kun tämä ongelma on ratkaistu, ongelmat vasta alkavat.

Jos ja kun hyperkytkeytynyt yhteiskunta etenee niin pitkälle kuin on maalailtu, on pakko painottaa myös sanaparin jälkimmäistä osaa, yhteiskuntaa.

Jo nyt on ilmiselvää, että digitalisaatio siivoaa kaikkialta ensin byrokratian, sitten sen suojissa olevan tehottomuuden ja lopulta optimoi yhteiskunnasta kaiken hukkakäytön pois.

Vallankumouksellista? Ei, paitsi hyvin perinteisessä mielessä.

”Sellaisessa Neuvostoliittoa käsittelevässä kirjassa kuin Mathematics and Computers in Soviet Economic Planning, joka on julkaistu vuonna 1967, on ihan samat jutut, mitä nykypäivänä esitetään siitä, kuinka voidaan tietokoneiden ja datan avulla optimoida kaikki”, sanoo Vili Lehdonvirta. Hän on alustataloutta tutkiva taloussosiologi Oxfordin yliopistosta.

Keskiluokalle ja työväelle digitalisaatio on tietenkin kauhun aihe.

Jos pohjoismaisen työn malli yleissitovine sopimuksineen on ennen ollut varsin sosialistinen, alustataloudessa siitä tulee väistämättä oikeistolaisempi, sillä transaktiokustannusten laskiessa työn hinta on koko ajan nopeampi, helpompi ja halvempi kilpailuttaa. Siksi startupit haluavat olla eri alojen ubereita ja ravistella työmarkkinoita ala kerrallaan. Mutta tällainen alustatalous, sovellusten hoitama pätkätyö, sopii lähinnä kasvottomaan työhön. Kynnys siihen, että palkkaisi sattumanvaraisen, hyvät arvosanat saaneen lasten- tai sairaanhoitajan, robotista puhumattakaan, on suuri.

”Alustatalous ei tehoa niissä palveluissa, joissa verkostot ja pitkään jatkuvat suhteet on tärkeitä. Jenkeissä Homejoy-siivousstartup joutui lopettamaan, kun kaikki palkkasivat itselleen sen kautta löytämänsä siivoojat”, Lehdonvirta sanoo.

Hänestä painavin muutos on se, että työelämä irtoaa valtioiden maantieteellisistä rajoista. Lehdonvirtaakin auttaa jo nyt filippiiniläinen virtuaaliassistentti.

”Minä en tunne Filippiinien työlainsäädäntöä, eikä hän Suomen, joten ongelmia olisi vaikea viedä oikeuteen. On helpompi, että jos olen ikävä tyyppi enkä maksa, hän voi antaa huonon palautteen.”

Mobiiliurbaanille eliitille, joka muuttaisi muutenkin työn perässä pitkin maailmaa, tämä on mahdollisuus, paikallistalouteen sidotulle, kielitaidottomalle populaatiolle uhka. Varsinkin, kun ei ole takeita, miten reilusti uberisoitunut yhteiskunta aikoo jäseniään kohdella tai millä aikataululla onnistutaan luomaan edes jonkinlainen perustulojärjestelmä.

Yhdysvalloissa tämä uhka näkyy jo sosialistiksi julistautuneen Bernie Sandersin suosiossa presidenttikilpailussa, eikä se koske vain demokraatteja. Kyselyiden mukaan myös alle 30-vuotiaista republikaaneista puolet arvioi yritysten voittojen olevan liian suuria.

Toinen vaihtoehto on, että tuottavuuden kasvu menee niin pitkälle, että työtä ei yksinkertaisesti riitä kaikille nykyisissä määrin. Se tietenkin on pitkään unelmoitu utopia. Jo vuonna 1930 John Maynard Keynes arveli työviikon lyhenevän sadassa vuodessa 15-tuntiseksi. Taloustieteilijä Jeremy Rifkin maalaili työn loppua puolestaan vuonna 1995 samannimisessä teoksessaan.

”Ei kukaan, mukaan lukien taloustieteilijät ja bisnesväki, olisi edes villeimmissä kuvitelmissaan uskonut, että teknologinen vallankumous olisi niin hurja, että tuotantokulut putoaisivat lähes nollaan. Se taas tekisi tuotteiden valmistamisesta ilmaista, yltäkylläistä, eikä enää missään nimessä markkinavoimien alaista”, lausui Rifkin syksyllä 2014 Guardianissa.

Kun esineiden internetiin liitetään talous, futurismin lähtökohdat ovat 1800-luvulta: tuotantokustannusten romahtaminen toteuttaisi marxilaisen unelman. Kun kaikki data on kopioitavissa ja työtehtävät automatisoituja, työn luomasta valtasuhteesta vapauduttaisiin. Tai ainakin jäisi valtion tehtäväksi järjestää ihmisille työnkaltaista tekemistä. Kapitalismi korvautuisi useilla uusilla järjestelmillä, ihmisten itse sovellusten läpi organisoimalla vaihdannalla.

Kun futurismista poistaa utopiaromantiikan, teknologia tekee ihan tavallisia asioita, toki vähän helpommin kuin menneisyydessä. Niin kauan, kun ihmismassat pysyvät tyytyväisinä, markkinatalous ei romahda, eikä kaikki uberisoidu. Sillä vaikka teknologia mahdollistaisi vaikka mitä, ihmiset eivät välttämättä sitä halua.

Espoon Karakalliossa keskellä ei mitään oleva Nokian kampus on tällä hetkellä varsin suomalainen versio Googlen kampuksesta: karuudessaan lähempänä ysäriä kuin tulevaisuutta. Kuin tunnelman korostamiseksi taivaalta vihmoo valtavia alijäähtyneitä vesipisaroita kuin styroksia sataisi. Piilaaksot valtion mukaan.

Turha silti irviä. Vuonna 2014 Nokia vaikutti Suomen bruttokansantuotteeseen 0,5 prosentin verran, mutta viidessä vuodessa kaikki voi olla toisin ja vuoden 2000 ennätysluku, 2,4 prosenttia, realismia.

Nokian hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan luokse ei saateta, vaan hän tulee hakemaan aulasta yhdessä yhteiskuntasuhdejohtaja Minna Ailan kanssa. Jo Siilasmaan olemus sotii dynaamista johtajastereotyyppiä vastaan. Hän ei etene käytävillä kuin keilapallo vaan kävelee perusfarkuissaan kuin hidastellen. Diplomi-insinöörin nörttiyttä ei tapa edes asema yhtenä Suomen johtavista yritysjohtajista. Että sellainen stevejobs.

Siilasmaa ja yhteiskuntasuhdejohtaja Aila laskevat iPadit ja iPhonet pöydälle. Yksi suomalainen tabu on murtunut.

Sitten Siilasmaa kertoo yltiörauhalliseen sävyyn internet of thingsin kolme vaihetta. Katsoo välillä silmiin, tuijottaa välillä lattiaan.

Ensimmäisessä vaiheessa on valtavasti laitteita, jotka keräävät dataa, mutta data on erillään. Seuraavassa vaiheessa tätä tietoa voidaan yhdistää. Kolmannessa vaiheessa tämä tieto vaikuttaa yhä enemmän ympäröivään maailmaan.

”Se analyysi, joka tehdään tällä hetkellä yksittäisissä erillisissä pilvisaarekkeissa, tuottaa sirpaletietoa. Kun eri palveluiden keräämästä datasta saadaan yhteensopivaa keskenään, voidaan saavuttaa aivan uusi taso. Se tarjoaa mahdollisuuden ihmisille omistaa itse oma tietonsa, toisin kuin tällä hetkellä.”

Se taas vaatii valtavasti uutta lainsäädäntöä ja säätelyä, jota pitäisi tehdä etunojassa, jos oikein järkeviä halutaan olla.

”Jos lähtisit ajamaan tällaista asiaa, voisin äänestää sua vaikka eduskuntaan! Se olisi valtava mullistus ja vallankumous, jos lainsäätäjän mieli kääntyisi estävästä mahdollistavaan.”

Jos ja kun kaikki menee, miten pitää, lopulta ihmisten perusvapaudet laajenevat, Siilasmaa sanoo.

”Oikeus turvallisuuteen, oikeus terveyteen, oikeus oppimiseen. Kaikki nämä kolme muuttuu fundamentaalisti teknologiapalveluiden kautta.”

Se taas on kuin mikäkin uusi hyvinvointivaltiolupaus. Tälläkin hetkellä googlet ja facebookit tietävät käyttäjistään vaikka mitä, mutta pitävät hyödyn itsellään. Miksi siis pitäisi uskoa siihen, että voisimme saada vallan omasta datastamme, kun sitä ei ole nytkään?

”Jos on sata pilvipalvelua, joissa kaikissa on snippettejä suhun liittyvää dataa, niin ainoa yhdistävä tekijä olet sinä. Siksi on todennäköisempää, että sä omistat itse kaiken tiedon, jota voit sitten luovuttaa kolmansille osapuolille ja saada vastineeksi palveluita vaikka terveydentilaasi liittyen”, Siilasmaa sanoo.

”Ja sitten maksat palveluista rahalla tai datalla. Jos pelkästään rahalla, se on paljon kalliimpaa, jos molemmilla, annat jonkinlaisen käyttöoikeuden, ja jos maksat pelkällä datalla, annat laajan käyttöoikeuden. Ilmaispalvelut ottavat laajat käyttöoikeudet maksuksi, ja sitten on toisentyyppisiä palvelutoimittajia, jotka eivät periaatteesta halua accessia dataan ja laskuttavat siksi.”

Siilasmaan rivien väleistä löytää aivan uudenlaisen palveluntarjoajan: tahon, joka auttaa ihmisiä hallitsemaan dataansa. Kun 5g-maailmassa puhelinten rooli pienenee, verkoista tulee tärkeämpiä kuin päätelaitteista ja mikäs yhtiö niitä verkkoja valmistaakaan.

Ja kun tarjolla on ilmaisverkkoja ja maksullisia verkkoja, F-Secure-menneisyytensä vuoksi Siilasmaa näkee, että Nokia voisi nimenomaan myydä premium-tuotteita ihmisille, joita kiinnostaa heidän datansa turvallisuus – ja jotka siitä haluaisivat maksaa.

Puhdas Pohjola, puhdas vesi, puhdas ilma, puhdas data, hän visioi.

”En haluaisi maalailla uhkakuvia, mutta jos mietitään verkkorikollisuutta, sitä mitä Snowden on paljastanut ja mitä maailmassa tapahtuu, silloin voisi ajatella, että jokin operaattori markkinoisi, että siirry meidän asiakkaaksemme, meidän verkkomme perustuu Nokiaan. Silloin se olisi sama kuin Intel Inside, mutta muodossa Nokia Inside.”

Uuden Nokian voi kuitenkin kaataa se, joka siitä hyötyisi eniten: Suomi.

Datayhteiskunnassa voisi olla turha omistaa mitään muuta kuin oma datansa. Henkilökohtainen data taas olisi valtavan arvokasta mutta niin monimutkainen mittayksikkö, ettei se taipuisi rahaksi.

Silloin luotettava, oikeudenmukainen ja suomalainen Nokia voisi auttaa kuluttajaa hallinnoimaan kaikkea dataansa.

Se voisi tehdä 5g-tukiasemia, johon kuuluisi henkilökohtainen datanhallinta, MyData-palvelu, F-Securen kanssa yhteistyössä tehty VPN-suojaus ja lähipilvi tiedostoja ja varmuuskopioita varten.

Ja jos tämä datanhallinta olisi riittävän turvallista, siitä voisi ottaa kuukausimaksun. Silloin Nokia nousisi arvoketjussa rautatoimittajasta vielä enemmän palvelutoimittajaksi, kuten Ericssonkin.

Ongelma on vain, ettei yrityksillä ole paljoa sanomista, jos valtion turvallisuuskoneisto haluaa massatiedustella, sanoo Jaakko Lindgren it-oikeuteen erikoistuneesta Dottir-asianajotoimistosta.

”Kun verkko-operaattori aloittaa toimintansa valtiossa, sotilas- ja siviilitiedustelu tulee ja ottaa datakeskuksen valvontaansa, eikä siihen ole silloin sanomista.”

Suomen tämänhetkiset kyberlait ovat tiukat, mikä houkuttelee tänne yhtiöitä esimerkiksi Yhdysvalloista. Juuri tästä syystä Saloon ilmoitti tulevansa puhelinyhtiö Turing Robotic Industries, joka valmistaa huippusuojattuja ja -kestäviä älypuhelimia.

Tilanne kiristyy jatkuvasti. Hallitus vääntää juuri laista, annetaanko puolustusvoimien lisäksi suojelupoliisille laajamittainen oikeus verkkovakoiluun ilman etsintälupaa. Britanniassa taas ollaan kieltämässä lailla salausjärjestelmien käyttö yksityishenkilöiltä.

”Euroopassa on ollut holokaustin takia tiukka perussuhtautuminen yksityisyyteen, mutta nyt tilanne on paradoksaalinen. Eurooppa sanoo toisella kädellä, että pitää olla yksityisyys, ja toisella, että kun tänne tulee nää muslimiterroristit, niin me tarvitaan massatiedustelu whatsappeihin.”

Sitä vastaan teknologiayhtiöt taistelevat kiivaasti. Helmikuussa FBI on yrittänyt vaatia Applea avaamaan San Bernardinossa 14 ihmistä tappaneen terroristin lukitun iPhonen – turhaan.

”Uskon, että heti kun kv-tilanne rauhoittuu, yritetään saada samanlainen sopimus henkilökohtaisesta datasta kuin tekijänoikeuksista. Onhan se vähän koomista, että kirjojen oikeuksista on pystytty sopimaan, mutta henkilötiedoista ei oo”, Lindgren sanoo.

Ellei maailmanlaajuista digiyksityisyyssopimusta saada, lopputulos voi olla mitä vain. Datalle voi syntyä keskuspankkijärjestelmä. Tai jättiyhtiöt, Nokia mukaan lukien, rakentavat omat dataekosysteeminsä, joissa jokainen voi valita ja maksaa rahalla haluamastaan yksityisyydestä.

Tai sitten luottamus on maantieteellistä: eurooppalaisesta internetistä tulee tiukasti säädelty mutta turvallinen, amerikkalaisesta vapaa mutta herkkä oikeusjutuille – ja venäläisestä ja kiinalaisesta mitä hyvänsä.

Läheinen tulevaisuus aliarvioidaan, kaukainen yliarvioidaan, kuuluvat viestinnäntutkija Osmo A. Wiion kaksi ensimmäistä tulevaisuuslakia vuosilta 1970–1973.

1920-luvulta lähtien uskottiin, että tulevaisuus on autojen ja eri tasoihin rakennettujen kaupunkien, asumiskoneiden, kuten sveitsiläisarkkitehti Le Corbusier kuvasi. Sitten rakennettiin merihakoja ja itäpasiloita.

Kuvitelma pysyi lentävinä autoina ja megapilvenpiirtäjinä, vaikka maailma kehittyi eri suuntaan; Le Corbusierin visiosta tuli kadonnut tulevaisuus.

Usein futurismin kanssa käsi kädessä kulkee myös teknokratia. Teknologian sijaan kehityksen este on ihmisissä, jotka kroonisesti liittävät teknologiaan mitä hurjempia uhkakuvia. Siitäkin huolimatta, että Osmo A. Wiion neljäs tulevaisuuslaki kuuluu näin: kuvitellaan, että tekniikka muuttaa ihmisen perusluonnetta.

Enää megapilvenpiirtäjistä ei puhuta kuin Dubaissa. Tämän ajan tulevaisuushype on hyperverkottuneita älykaupunkeja viimeiseen asti optimoidussa maailmassa, joka on syrjäyttänyt fossiiliset polttoaineet ja ilmastonmuutoksen.

”Mutta on kaikki syy uskoa, että se tapahtuu, mutta koska: your guess is as good as mine”, Risto Siilasmaa sanoo.

Alcatel-Lucent-kaupassa Nokia sai maineikkaan Bell Labsin tutkimusorganisaation, joka oli aiemmin kehittänyt muun muassa maailman ensimmäisen transistorin, laserin ja telesatelliitin. Nyt Nokia tekee siellä piilaaksomaisinta mahdollista tuotekehitystä: kymmenkertainen mullistus on ainoa, jota kannattaa edes tavoitella.

Kuten vanhan Nokian, nykyisten jättien monopolia hipova asema tuskin on ikuinen, vaikka se siltä tuntuukin.

”Se riski ja haitta, jota me nyt ollaan koettu siitä, että yksittäiset yhtiöt ovat kasvaneet valtavan suuriksi, voidaan kokea huomattavasti pienempänä. Voi olla, että tulee palveluita, jotka yhdistävät Facebookin, Applen, Googlen ja Alibaban palveluita uudella tavalla”, Siilasmaa sanoo.

”Se toimintakenttä, jonka me nyt ajattelemme ikuisena, tulee varmasti muuttumaan viiden vuoden kuluessa. Nyt haavoittumattomilta vaikuttavat toimijat tulevat näyttäytymään kuolevaisina. Siksi pitäisi ajatella avarakatseisemmin ja pitkäjänteisemmin mahdollisista tulevaisuuksista.”

Älypuhelimissa ei ole välttämättä montaakaan vuotta huippubisnestä jäljellä, minkä Applen tulos jo osoitti. Laitteesta tulee arkinen, ja katteet laskevat, kuten on aina tapahtunut.

Eikö Nokia siis ole mitä herkullisimmassa asemassa?

”Arvo muodostuu usein asiakas- ja kuluttajarajapinnassa sen kautta, minkä brändin palveluita halutaan käyttää. Palveluntarjoajat, kovimmat pelurit eli googlet, facebookit ja amazonit ovat juuri siellä. Kun katsot markkina-arvoa, kannattavuutta, se on tyypillisesti erittäin hyvä”, Siilasmaa sanoo.

”Ennen ne olivat kännykkävalmistajia, joilla oli erittäin korkeat katteet. Nyt ne on tulleet alas, mitä mä ennustan seuraavaksi näille nykyisten palveluiden tarjoajille.”

Sitä taas ei tarvitse ennustaa, mikä yhtiö Siilasmaan suunnitelmissa päätyy lähimmäs ihmistä, eli sinne missä data on.

”Se, että joku yhtiö sattuu olemaan oikeassa paikassa oikealla hetkellä, on enemmän sattumusten summa kuin sitä, että se yhtiö olisi hakeutunut siihen paikkaan. Kutsun tätä lottovoittajan syndroomaksi”, Siilasmaa sanoo.

”Ajatellaan, että sä voittaisit lotossa ja me kehuttaisiin, että sun on oltava maailman viisain ihminen, kun tiesit ne oikeat numerot.”

Mutta kuten tiedetään: mikään ei ole niin viisas kuin insinööri. ■

Artikkeliin on haastateltu myös Tukholman yliopiston Mobile Life Centren tutkijaa Airi Lampista, joka toimii Demos Helsingin ulkojäsenenä.