
Miro Honkanen esittää Uuno Turhapuroa Musiikkiteatteri Palatsin musikaalissa.
Tamperelainen Musiikkiteatteri Palatsi piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa kertoi yllättävästä projektista. Kesällä 2015 teatteri aikoo esittää musikaalin Uuno Turhapuro – Viimeinen tuomio, joka on nimensä mukaisesti puhdas Turhapuro-seikkailu. Musikaalia on arveltu Spede Pasasen kirjoittamaksi, ehkä jopa hylätyksi elokuvakäsikirjoitukseksi. Tarinan todelliset juuret juontavat kuitenkin toisaalle.
55-sivuinen näytelmäkäsikirjoitus Uuno Turhapuro ja viimeinen tuomio on talletettu Suomen Näytelmäkirjailijaliiton tietokantaan vuonna 1995. Tekijänä mainitaan Pertti Pasanen ja sovittajana Hannu Reunamäki. Todellisuudessa Reunamäki on teoksen varsinainen kirjoittaja.
Apu tavoitti torstaina Reunamäen, joka ei ollut vielä Musiikkiteatteri Palatsin hankkeesta ehtinyt kuullakaan.
- Ai siitä tehdään musikaali? Tämäpä oli uutinen!
Yleensä tekijänoikeuksien haltijaan ollaan yhteydessä ennen näytelmän julkistamista, mutta koska näytelmää on luultu Spede Pasasen kirjoittamaksi, Reunamäkeä ei ole osattu tavoitella.
- Ilman muuta olisin luvan antanut näytelmän esittämiselle.
Musiikkiteatteri Palatsin johtaja Petri Lairikko kertoo, että käsikirjoituksessa tekijänä mainitaan vain Spede-tuotanto Oy.
- Löysin netistä tiedon, että Turhapuro-näytelmää on esitetty harrastajateattereissa. Ihmettelin, miksei sitä ole ennen ammattilaisvoimin missään tehty. Oikeudet näytelmän esittämiseen olemme hoitaneet Suomen Näytelmäkirjailijaliiton kautta.
UUNO TURHAPURO -NÄYTELMÄN synnystä on aikaa lähes 20 vuotta, mutta Reunamäki muistaa vielä lähtökohdat.
- Kuopiolainen Vehmasmäen nuorisoseura tilasi minulta näytelmän ja hetken pohdittuani ehdotin heille näytelmää Uuno Turhapurosta. Halusin nähdä, millainen lopputulos syntyisi aivan muun porukan kuin Turhapurojen alkuperäisten esittäjien tekemänä.
Reunamäki otti yhteyttä Spede-yhtiöihin selvittääkseen ajatuksensa luvallisuutta. Spede Pasanen antoi näytelmälle luvan, kunhan saisi tarkistaa lopputuloksen. Spede-elokuvien oikeudet omistava MTV Oy lähetti Reunamäelle parikymmenen vhs-kasetin verran Turhapuro-elokuvia.
Reunamäki katsoi elokuvat ja dramatisoi niiden pohjalta käsikirjoituksen. Hän kirjoitti myös kehyskertomuksen, jossa Uuno luulee kuolleensa ja joutuneensa Pyhän Pietarin porteille. Hänen elämäänsä muistellaan näytelmässä takautumina, jotka ovat suoria lainauksia Speden käsikirjoittamista elokuvista.
- Nimenomaan Pasasen kirjoittamista. Hänellä ja Ere Kokkosella oli siihen aikaan vähän sukset ristissä, joten Pasanen antoi luvan käyttää vain otteita itsensä kirjoittamista elokuvista.
Spede Pasanen on käsikirjoittanut Turhapuro-elokuvista kaksitoista, Ere Kokkonen seitsemän.
Käsikirjoituksen valmistuessa Pasanen ei nähnyt lopputuloksessa moittimista. Noin viisi minuuttia kestäneen puhelinkeskustelun aikana hän mainitsi muutamia kohtia, jotka olisi itse tehnyt toisin.
- Hän sanoi, että antaa mennä vaan, Reunamäki muistaa.
Aivan täysin Uuno Turhapuro –näytelmä ei ole ollut unohduksissa. 10-15 harrastajateatteria on esittänyt sitä kesäteatterinäytelmänä ympäri Suomen. Koirakiven kesäteatterissa se oli kaikkien aikojen katsotuin näytelmä yli 5000 katsojalla.
Musiikkiteatteri Palatsin Uuno Turhapuro – Viimeinen tuomio –musikaalissa Uunoa esittää Miro Honkanen, Elisabeth-vaimoa Saija-Reetta Kotirinta, appiukko Tuuraa Ari Myllyselkä, anoppia Meiju Suvas ja Härski Hartikaista teatterinjohtaja Lairikko. Näytelmä on sovitettu musikaaliksi vanhojen Suomi-iskelmien avulla.