Tuulilasi

Utopiasta totta - Denveriin supernopea hyperloop jo parin vuoden päästä



Utopiasta totta - Denveriin supernopea hyperloop jo parin vuoden päästä

Losangelesilainen Arrivo niminen yritys on tehnyt Coloradon osavaltion kanssa sopimuksen Elon Muskin aikanaan ideoiman hyperloopin rakentamisesta Denverin alueelle.
Kuvat Arrivo

Kyseessä on putki, jonka sisällä olevat kuljetusmodulit etenevät todella lujalla vauhdilla elektromagneettista pintaa pitkin.

Ideana on, että kulkuväline leijuu magneettisen kentän yläpuolella, voima tuotetaan sähköllä. Kuulostaa kaukaiselta utopialta, mutta Arrivon mukaan he tulevat avaamaan ensimmäiset reitit Denverissä jo 4-5 vuoden sisällä.

Arrivon “City Zipper” kulkisi muutamassa minuutissa matkan, johon autoilija käyttäisi liikenneruuhkassa helposti tunninkin. Esimerkiksi tunnin ja viisi minuuttia autolla vievä noin 45 kilometrin mittainen matka Boulderista Denverin keskustaan veisi vain kahdeksan minuuttia. Coloradon liikenneviraston mukaan matkan varrella olisi myös pysäkkejä, missä matkustajat voivat jäädä pois. Modulilla voi kuljettaa sekä ihmisiä että lastia.

Arrivo rakentaa testiradan lähelle E-470-valtatietä ennen kuin huippunopea kuljetusverkosto tullaan kaupallistamaan. Ensimmäinen käyttöön avattava reitti tulee suunnitelmien mukaan juuri samaan paikkaan.

Jos ollaan aivan tarkkoja, Arrivon systeemi ei ole ihan sama kuin Muskin visioima hyperloop, joka kulkisi tunneleissa. Arrivon ajatuksena on liikuttaa ihmisiä paikallisesti verrattain pienillä alueilla, kun taas Muskin ideana on rakentaa erittäin laajamittainen maanalainen verkosto pitkienkin välimatkojen taittamiseksi.

(Lähde: Motortrend)

Julkaistu: 17.11.2017