Tuulilasi

USA:n tullitariffi puree - BMW kiihdyttää autotuotantoaan Kiinassa

USA:n tullitariffi puree - BMW kiihdyttää autotuotantoaan Kiinassa

BMW on julkistanut suunnitelmansa kiihdyttää autojen tuotantoaan Kiinan kahdella tehtaallaan. Ilmoitus tuli vain muutama päivä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sääti Kiinalle uudet tullitariffit.
Teksti Tuulilasin toimitus
Kuvat BMW
Mainos

BMW ja sen kiinalainen yhteistyökumppani Brilliance Automotive Group Holdings allekirjoittivat maanantaina sopimuksen, jonka mukaan tuotantoa kiihdytetään vuodesta 2019 alkaen 520 000 autoon vuodessa. BMW:n tavoite Kiinassa viime vuonna oli 450 000 autoa. BMW ei ole kertonut, kuinka paljon autotuotannon lisääminen tulee maksamaan.

Kiinasta on tulossa yhä mielenkiintoisempi autonvalmistajille, sillä Kiinan automarkkinat kasvavat koko ajan rajusti. Lisäksi Kiinan hallitus teki keväällä päätöksen, joka helpottaa ulkomaisten autonvalmistajien asemaa massa; aiemmin niiden on ollut pakko etsiä kiinalainen yhteistyökumppani, jatkossa niillä on edelleen sellainen oltava, mutta niille tulee myös mahdollisuus ostaa jossakin vaiheessa paikallinen yhteistyöyrityksensä.

”Tämä sopimuksemme asettaa pitkän tähtäimen raamit tulevaisuudellemme Kiinassa. Tulemme investoimaan ja kasvamaan siellä lähivuosina, tämä tarkoittaa myös selkeää sitoutumistamme sähköautojen tuotantoon”, kertoo BMW:n pääjohtaja Harald Krüger.

BMW tekee jo nyt kiinalaisen partnerinsa kanssa kaikkia niitä malleja, mitä Kiinassa myydään, 1-sarjaa, 3-sarjaa, 5-sarjaa, 3-sarjan Active Tourer -minivania sekä X1 crossoveria. X3 crossoverin valmistus aloitettiin Kiinassa toukokuussa, vuodesta 2020 alkaen siellä olisi tarkoitus aloittaa myös täyssähköisen iX3:n valmistus. Sitä on tarkoitus kaupata Kiinan lisäksi myös maailmanlaajuisesti.

Julkaistu: 10.7.2018