Jos et itse tee maaleja paikoistasi, toinen kyllä tekee. Jääkiekko on pohjimmiltaan niin yksinkertainen peli, että vanhat totuudet ja kliseetkin pitävät paikkansa vuosikymmenestä toiseen.
USA:n nuori maalivahti John Gibson venyi komeisiin torjuntoihin, mutta Suomen helmasynti tehottomuus ja laukausten laatu olivat iso osatekijä tappioon. Ainoan maalin iski avauserässä Janne Pesosen pystysyötöstä peliään pikkuhiljaa parantava Jarno Koskiranta, jonka yleispelaajan vahvuudet tulivat hyvin esiin USA:aa vastaan.
Ylivarovaisuudesta muun muassa tv-studioissa kritisoitu Jukka Jalonen oli rukannut hyökkäysketjuja, mikä näytti tehneen hyvää etenkin Sakari Salmiselle ja Veli-Matti Savinaiselle.
Taitava, mutta kaksinkamppailussa ja kulmaväännöissä kevyt Salminen pääsi väläyttelemään nopeuttaan ja kikkojaan Juha-Pekka Haatajan ja Koskirannan hoitaessa puolustusvelvoitetta ja onnistuessa myös pelinrakennuksessa aiempaa paremmin. Kakkoskenttä olikin keskiviikkona joukkueen selvästi ehjin osa.
Savinainen taas uskalsi ajoittain mellastaa omilla fyysisillä vahvuuksillaan ja harrastaa rohkeampaa karvaus-, taklaus- ja riistopeliä. Vuosia Ässissä tahkonneet hyökkääjät löysivät toisensa myös kakkosylivoimassa, joka toimi ensimmäistä kertaa koko turnauksen aikana – mutta maalit jäivät puuttumaan siltäkin.
– Hyvä matsi, paska lopputulos. Tai ei niin oikein voi sanoa, kun hävitään… mutta oli se meidän ketjulta sekä henkilökohtaisesti paras esitys tähän asti, Sakari Salminen hymähti.
– Päästiin nopeammin liikkeelle, vauhdilla keskialueen yli ja useampaan kunnon maalipaikkaan. Mutta kun tehot jäävät puuttumaan, ei voi olla tyytyväinen.
Kaksi kolmasosaa ottelusta Leijonien pelissä ilahduttikin aivan eri vauhti, aloitteellisuus ja suoraviivaisuus kuin Ranskaa vastaan. Useammalle puolustajalle ja parille hyökkääjälle kansainvälinen tempotaso tuntuu kuitenkin yksinkertaisesti olevan liikaa, mikä näkyy sekä henkilökohtaisina virheinä että turhina koukku- ja kamppijäähyinä.
Vika ei toki ole yksinomaan pakkien. Kun ajoitukset tökkivät, hyökkääjienkään taito ei aina riitä kiekotteluun ja avauspeli menee liian usein hautovaksi miettimiseksi, missä piti olla, vaarallisia merkkausvirheitä ja harhasyöttöjä oman sinisen ympäristössä tulee väkisin.
Maalivahti Antti Raantaa ei voi tappiosta syyttää, mutta yhtä maagisessa vireessä kuin Slovakiaa vastaan hän ei ollut. Raanta otti rehdisti Stephen Giontan voittomaalin (1-3) piikkiinsä.
– Siinä oli niin paljon aikaa, että olisin ehtinyt tulla vaikka kolme metriä vastaan. Mutta hyvä kai se on, että 23-vuotiaalle jää jotain parannettavaa; se jumalamoodista lukeminen oli lähinnä kiusallista, Raanta kuittasi.
Useammankin NHL-tarjouksen saanut Raanta sai ottaa tuntumaa myös siihen, miten rapakon takana suhtaudutaan alueensa suojista poistuvaan maalivahtiin – oli tällä kiekkoa tai ei. Ensimmäisestä tällistä Raanta selvisi pystyssä, mutta Ryan Carter kolasi hänet täysin katolleen ja sai siitä hyvästä kimppuunsa Ilari Melartin.
– No joo, siitäpä oppii… Eikä ryntäys ihan tahalliselta vaikuttanut. Leuat vähän tärähtivät ja niitä särkee yhä, mutta suu käy kumminkin, Raanta kuittasi.
Seuraavaksi Leijonia vastaan asettuu mestarisuosikki Venäjä, jolla on omat täräyksensä varastossa.
