Apu

Unto Hämäläinen listaa politiikan kriisiviikon opetukset

Unto Hämäläinen listaa politiikan kriisiviikon opetukset
Suomen politiikka on harvoin niin nopeatempoista kuin se oli joulukuun ensimmäisellä viikolla. Ensin keskusta pakotti Antti Rinteen eroamaan pääministerin paikalta, ja jo viikon lopulla SDP valitsi uudeksi pääministeriehdokkaakseen tiukan äänestyksen kautta Sanna Marinin. Politiikan toimittaja Unto Hämäläinen käy läpi kriisiviikon antia. Mitä uusvanhalla hallituksella on edessään?

Olen toimittajana seurannut kahdentoista hallituksen työtä vuodesta 1983 alkaen ja kokemuksesta huolimatta yllätyn vähän väliä siitä, miten kummallisista asioista syntyy keskustelu ja kasvaa kohu, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset.

Noteerasin toki pääministeri Antti Rinteen ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron kompuroinnin Postin asioiden hoidossa, mutta en marraskuun alussa pystynyt ennustamaan, että se johtaisi hallituksen eroon.

Ensimmäisen kerran tämä vaihtoehto tuli edes mieleeni vasta siinä vaiheessa, kun pahimman kohun piti olla ohi. Postin lakko oli loppunut ja keskustelu omistajaohjauksesta laantumassa, kun Rinne arvosteli voimakkaasti Postin hallitusta torstaina 28. marraskuuta eduskunnan kyselytunnilla. Rinteen mielestä Postin hallitus oli toiminut vastoin valtio-omistajan tahtoa siirtäessään 700 työntekijää toisen työehtosopimuksen piiriin.

Postin hallitus kiisti Rinteen väitteen. Pääministeri joutui perääntymään ja ilmoitti Paateron eroavan hallituksesta ja jäävän saman tien sairauslomalle.

Sirpa Paatero

Vihreiden ex-puheenjohtaja Touko Aalto moitti pääministerin heittäneen Paateron ”bussin alle”. Ilmaus levisi sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin ja nousi perinteisen median otsikoihin.

Hallitukselle tilanne oli hankala, sillä sen piti valmistella yhteinen vastaus kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin Posti-välikysymykseen, josta oli määrä aloittaa keskustelu 3. joulukuuta tiistaina.

Muutkin hallituspuolueet kuin demarit joutuivat ottamaan kiistaan kantaa. Sitä ne olivat kuukauden taitavasti vältelleet.

Uskoin keskustan tukevan Rinnettä edes kiitollisuudesta

Vielä tuossa vaiheessa ajattelin, että hallituspuolueiden rivit pitäisivät. Arvioin, että keskustalle tilanne olisi hankala, koska kokoomus ja perussuomalaiset hiillostaisivat juuri keskustaa. Kokoomuksen Petteri Orpo nimitti keskustaa ”äänettomäksi yhtiömieheksi” Postin kiistassa.

Silti ajattelin keskustan tukevan Rinnettä jos ei muuten, niin kiitollisuudesta. Ilman Rinnettä keskusta ei olisi 18 paikan tappion jälkeen päässyt hallitukseen. Hän halusi keskustan kumppaniksi, ei kokoomusta, joka oli tyrkyllä.

Keskustan eroava puheenjohtaja Juha Sipilä veti hallitusneuvottelut, mutta ei lähtenyt hallitukseen. Ministereiksi nousivat varapuheenjohtaja Katri Kulmuni ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen, jotka pyrkivät Sipilän seuraajaksi.

SDP:ssä toivottiin, että Kaikkonen valittaisiin. Tämä oli punamultamies ja heti vaalien jälkeen ilmaissut kiinnostuksensa hallitusyhteistyöhön demarien kanssa.

Kulmunin valinta puheenjohtajaksi yllätti demarit. Uuteen puheenjohtajaan ei syntynyt sellaista luottamussuhdetta, joka Kaikkoseen oli hallitusneuvottelujen aikana ollut.

Tällä asialla oli merkitystä, kun keskusta ryhtyi pohtimaan Rinteen kohtaloa. Tunnelma oli valmiiksi huono, ja sitä heikensi kaksi tuoretta gallupia.

Tylyt luvut gallupeista

Suuret puolueet olivat juuri saaneet käyttöönsä yhteisesti teetetyn imagomittauksen. Tutkimuksen mukaan keskusta oli puolueiden imagovertailussa viimeisellä sijalla aivan yhtä heikossa asemassa kuin huhtikuun eduskuntavaalien alla.

Yhtä tylyjä lukemia näytti myös Helsingin Sanomien keskiviikkona 27. marraskuuta julkaistu mielipidemittaus. Perussuomalaisten suosio jatkoi kasvuaan, ja hallituksen puolueet menettivät kanna­tustaan.

Kulmuni oli syyskuussa valintansa jälkeen sanonut, että keskustan pitäisi olla kahdenkymmenen prosentin puolue. Mittauksen mukaan keskusta oli kymmenen prosentin puolue. Piti tehdä jotain radikaalia.

Pääministerillä ei ollut keskustan luottamusta

Kun hallituspuolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat kokoontuivat sunnuntaina 1. joulukuuta valmistelemaan välikysymykseen vastausta, Rinteen olisi pitänyt pystyä vakuuttamaan hallituskumppanit, että hän kykenisi jatkamaan pääministerinä. SDP, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP lupasivat tukensa, keskusta halusi vielä harkita.

Rinteen kohtalo ratkesi 2. joulukuuta. Keskustan eduskuntaryhmä ja puoluehallitus ilmoittivat, ettei pääministerillä ollut keskustan luottamusta. Syynä oli kokonais­arvio hallituksen toimintakyvystä, luottamuksesta ja uskottavuudesta. SDP vakuutti tukeaan Rinteelle, mutta ei ollut valmis tappelemaan johtajansa puolesta.

Yön yli nukuttuaan pääministeri Antti Rinne jätti eroilmoituksen presidentti Sauli Niinistölle tiistaina 3. joulukuuta pari tuntia ennen kuin välikysymyskeskustelun piti alkaa eduskunnassa.

Antti Rinne, Maria Ohisalo ja Katri Kulmuni

Yleisradio julkaisi heti eron jälkeen Taloustutkimuksen mittauksen. Sen mukaan perussuomalaisten suosio oli marraskuun lopulla kasvanut ja oli suurempi kuin SDP:n ja keskustan kannatus yhteensä.

Hallitus saa uudet nuorekkaat ja kansainväliset kasvot

Uudeksi pääministeriehdokkaaksi SDP valitsi äänestyksen jälkeen Sanna Marinin. Hän löi itsensä läpi vuoden alussa, kun hän hoiti mallikkaasti SDP:n puheenjohtajan tehtäviä Rinteen sairausloman aikana. Urakka palkittiin vaaleissa: Marin sai Pirkanmaan vaalipiirissä yli 19 000 ääntä, ja hänestä tuli liikenne- ja viestintäministeri.

Marin on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja työskennellyt koko uransa poliittisissa tehtävissä, jos nuoruuden kesätöitä ja harjoittelupaikkoja ei lasketa.

Muutos Rinteestä Mariniin ei ole poliittisesti järin suuri. Molemmat ovat punaisen aatteen ihmisiä, ideologisesti vasemmistolaisia. Hallitus saa kuitenkin uudet nuorekkaat ja kansainväliset kasvot. Marin on internationalisti, joka liikkuu luontevasti Euroopan unionissa ja muualla maailmalla.

Uusi hallitus saa perinnöksi vanhan hallituksen puolueet ja ohjelman. Vaikka SDP ja keskusta ajautuivat riitaan pääministerin henkilöstä, ne olivat yhtä mieltä siitä, että vanhalla pohjalla pitää jatkaa.

Pääministerin ja muutaman muun ministerin vaihdoksella toteutettiin politiikan ikiaikaista ohjetta: Jos ei voi vaihtaa kuvioita, aina voi vaihtaa kuvia!

Sanna Marin on kahdeksas demaripääministeri Suomen itsenäisyyden aikana. Edeltäjien lista on komea: Väinö Tanner, Karl-August Fagerholm, Rafael Paasio, Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen ja Antti Rinne.

SDP:ssa on viime vuosikymmeninä ollut tapana, että pääministerinä toimii puolueen puheenjohtaja. Edellisen kerran tehtävät jaettiin vuosina 1979–1981, jolloin puoluetta johti Kalevi Sorsa ja hallitusta Mauno Koivisto.

Pääministerin ja puheenjohtajan tehtävät yhdistetään samoihin käsiin ensi kesänä, jolloin SDP:n puoluekokous valitsee Sanna Marinin puheenjohtajaksi kolmeksi vuodeksi eli yli seuraavien eduskuntavaalien, jotka pidetään huhtikuussa 2023.

Demarien kokoukseen on enää puoli vuotta, joten Antti Rinne saa johtaa puoluetta kautensa loppuun. Rinne siirtyy jäähdyttelemään eduskunnan ensimmäisen varapuhemiehen paikalle.

Ei ole kuin kaksi viikkoa siitä, kun Antti Rinne kysyi Sirpa Paaterolta, eroaisiko tämä hallituksesta. Paatero halusi erota ja Rinne tahtoi jatkaa. Lopulta kävi niin, että Paatero sai jatkaa ministerinä ja Rinne joutui eroamaan.

Näin viimeiset tulivat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi, kuten Raamatussa sanotaan.

Rinteen hallitus teki merkittäviä päätöksiä

Antti Rinteen hallitus ennätti hallita Suomea vain puoli vuotta, ja siitäkin ajasta suuren osan lohkaisi Euroopan unionin puheenjohtajuus, joka työllisti ministereitä ja kulutti energiaa. Puheenjohtajuutta on erityisen hankalaa hoitaa hallituskauden alussa, kun uudet ministerit vasta totuttelevat tehtäviinsä kotimaassa.

Silti Rinteen hallitus teki merkittäviä päätöksiä. Avun tarkkasilmäinen blogisti Uuninpankkopoika alias Saku Timonen noteerasi viime viikolla, että ensimmäiset hallitusohjelmassa luvatut uudistukset pannaan vuoden alussa toimeen.

Eilen presidentti vahvisti lait perusturvan eli peruspäivärahan, työmarkkinatuen ja vähimmäismääräisten sairaus- ja vanhempainpäivärahojen korottamisesta, lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen korottamisesta sekä lapsilisän korottamisesta 4. ja 5. lapsen osalta. Samassa istunnossa hän vahvisti myös lait takuueläkkeen ja pienimpien kansaneläkkeiden korottamisesta”, Uuninpankkopoika kirjoitti 5. joulukuuta ja ihmetteli, miksei näistä puhuta.

Kysymys on hyvä. Yksi vastaus on se, ettei Suomeen mahdu kerralla kuin yksi puheenaihe, jos aihe on mieliä kiihottava.

Teollisuusliiton lakko alkoi tänään

Teollisuusliiton lakko pysäytti työt maanantaina monessa Suomen vientialan yrityksessä.

Helppoa ei ole uudellakaan hallituksella. Viikon alussa on yli 100 000 teollisuuden avainalojen duunaria ja toimihenkilöä lakossa kolme päivää. Metsäteollisuuden työnantajat puolestaan uhkaavat työntekijöitä työsululla, jonka on määrä toteutua sahoilla ja vaneritehtailla 12. joulukuuta ja kestää kuusi vuorokautta. Työsulku on työnantajien painostuskeino työtaistelun aikana. Työtaistelujen suurin syy on erimielisyys palkankorotuksista. Ammattiliittojen mielestä palkkoja pitää korottaa, jotta ostovoima kasvaisi.

Vuosikymmenen lopulla on tehty kaksi peräkkäistä kitsasta sopimusta. Kilpailukykysopimuksessa palkkoja ei korotettu lainkaan ja sen jälkeen liittokohtaisessa sopimuksessa vain vähän. Lisäksi valtio on auttanut yrityksiä verojen ja sosiaaliturvamaksujen kevennyksillä.

Valtion höveliys ja työntekijöiden palkkamaltti ovat näkyneet yritysten voitoissa, jotka ovat kasvaneet kolmanneksella kymmenen vuoden aikana.

Työnantajien mielestä palkankorotusvaraa ei ole, koska taloussuhdanne on joko kääntynyt tai kääntymässä huonoon suuntaan. Palkkojen korotus söisi suomalaisten tuotteiden kilpailukykyä maailmalla.

Hankalia vaihtoehtoja

Lakoista huolimatta vientiteollisuuden odotetaan tekevän ensimmäisenä sopimuksen. Tarkoitus on sopia, että vientialan liitot määrittävät palkankorotusten tason, jota palvelualat ja julkinen puoli eivät ylittäisi.

Vientivetoinen palkkamalli ei kelpaa varsinkaan hoitoalan suurille järjestöille Tehylle ja Superille, jotka vaativat valtiota ja kuntia maksamaan korkeampia korotuksia kuin yritykset. On todennäköistä, että uusi hallitus saa keväällä palkka-asian pöydälleen. Avainasemassa ovat tietysti pääministeri ja valtiovarainministeri.

Vaihtoehdot ovat hankalia. Jos hallitus ei anna rahaa palkankorotuksiin, Tehy ja Super järjestävät keväällä lakkoja. Jos hallitus antaa rahaa palkankorotuksiin, vientiteollisuuden ammattiliitot tulevat kateelliseksi ja ryhtyvät vaatimaan lisää, josta tulee viennille haittaa.

Julkaistu: 9.12.2019
Kommentoi »