Unohduspilleri vie pahat muistot
Terveys ja hyvinvointi
Unohduspilleri vie pahat muistot
Mitä jos voisit unohtaa elämäsi ikävimmän kokemuksen?
Julkaistu 5.6.2013
Apu

Mitä jos voisit unohtaa elämäsi ikävimmän kokemuksen?

Tutkijat kehittelevät lääkettä, jonka avulla on mahdollista poistaa ihmisen tuskalliset muistot.

Johns Hopkins -yliopiston tutkijaryhmä on onnistunut eristämään aivoista kauheita kokemuksia. Professori Richard Huganirin vetämässä tutkimuksessa selvisi, että ikäviä muistoja voidaan poistaa vaikuttamalla aivojen proteiineihin. Tutkimus julkaistiin vuonna 2010.

Aivoja tutkittiin hiirikokeiden avulla. Niissä tutkijat huomasivat, että kun määrättyjen proteiinien toiminta estetään aivojen pelkokeskuksena toimivassa mantelitumakeessa, ikävät muistot voidaan pyyhkiä pois.

Muistojen poistaminen kiinnostaa etenkin Yhdysvaltain armeijaa. Se kaipaa apua sotilaiden traumojen hoitoon. Lääkkeestä voisivat hyötyä myös kauhistuttavaa väkivaltaa kokeneet ihmiset. Tutkimusten mukaan pelko- ja kauhukokemukset voivat jäädä päälle: vaikeasta tapahtuma jättää pysyvän jäljen. Lääketieteellinen termi tälle on jälkitraumaattinen stressihäiriö.

Äkkiseltään ajateltuna unohduslääke kuulostaa hyvältä, ja vaikkapa raiskauksen uhrin kannalta jopa todella hyvältä. Väkivaltaiset kokemukset saattavat muuttaa koko ihmismielen. Mitä jos vuosien terapian sijaan kokemuksesta selviäisi tulevaisuudessa yhdellä pienellä pillerillä?

Samaa hoitoa voisivat hyödyntää myös vaikka vaikeasta avioerosta tai läheisen kuolemasta toipuvat. Pilleri poistaisi tapahtumien aiheuttaman tuskan.

Keksin nopeasti ajateltuna muutamia muistoja, joita ilman pärjäisin oikein hyvin. Sellaisia, joissa en näe mitään hyvää tai kasvattavaa.

Unohduspillerillä on kuitenkin toinenkin puoli. Se on pelottava lääke.

Yksi lääkkeen uhkista liittyy sotilaskäyttöön. Haluaako joku todella armeijan, jonka sotilaat eivät pelkää kauheita kokemuksia, koska ikävät tunteet voi lopulta kuitenkin pyyhkiä pois? Mitä käy ylipäätänsä ihmisille, jos raakuuksista tai pahoista teoista ei jää tekijälle ikäviä muistoja?

Ajatus unohduspilleristä vie ihmisyyden ytimeen. Mikä meistä tekee sellaisia kuin olemme? Olisinko tällainen kuin olen, jos elämäni vaikeimmat kokemukset pyyhittäisiin pois? Mikä lopulta tekee meistä ihmisiä?

Samoja kysymyksiä ovat filosofit pohtineet aina. Samojen kysymysten ääreen ovat myös uskonnot syntyneet. Unohduspillerin ansiosta Buddhan oppi muuttuisi muotoon: Elämä on kärsimystä, mutta kärsimyksen voi poistaa pillerillä.

Ei tarvitse olla teologi tai filosofi voidakseen todeta, että ilman surua ei ole iloa. Pahimmillaan lääkkeestä kehittyisi yleinen pahan mielen poistamisrohto.

Surua ja kipua kokevalle on turha kertoa, kuinka kipeät asiat jalostavat eniten. Lapsensa menettäneelle on turha mennä puhumaan ihmisenä kasvamisesta. Suuri osa kärsimyksestä on ihan vain sitä itseään: sietämätöntä pahaa oloa. Ainoastaan uskonnoissa kärsimys tuo kirkkaimman kruunun.

Silti vaikeudet voivat olla myös voimavara: suru, pelko ja ikävä kuuluvat ihmisyyteen siinä missä ilo ja rakkaus.

Kommentoi »