Image

Unohda kouluvuotesi

Unohda kouluvuotesi

Poikamme aloittaa syksyllä koulun. Tulevista kouluvuosista on tietenkin juteltu monta kertaa pitkin esikouluvuotta. Millaista siellä koulussa on? Mikä sinusta siellä oli kivointa, minusta siellä on varmasti kivointa matematiikka.
Teksti Niklas Thesslund
Kuvat Anja Reponen
Mainos

Ei haittaa, vaikka kaikki kaverit ei tule samaan kouluun, kun mun tyttöystävä kuitenkin tulee.

Kysymyksiä on ollut paljon, ja moniin olen voinut vastata eksaktisti, mutta ennen muuta vastaukset ovat nousseet samasta suunnasta. Joo, siellä koulussa oppii monenlaista, mutta ennen kaikkea siellä on hirmu mukavaa. Ne ovat ihan parhaita vuosia, kun on paljon kavereita joiden kanssa saa olla joka päivä.

Jos omista kouluvuosista pitäisi esittää jonkinlainen pähkinänkuoriversio, se olisi edellisen kaltainen, kuunteli sitä sitten poikani tai vaikka aikuinen kollega. Pojalleni en viitsi tätä kertoa, mutta jälkimmäisille jatkaisin, että voimakkaimmin kokemukseeni on luultavasti vaikuttanut muisto kouluaikojen viimeisimmistä vuosista. Lukio, jota kävin, oli Kuopion surkein. Ja onneksi oli. Yhteistä tai koulun maineesta nousevaa huippuarvosanojen tavoittelun perinnettä ei varsinkaan pojille ollut, vaan kaikki koulun opetussuunnitelmien ulkopuolinen hyvä sai sen paikan. Karrikoidusti: en herännyt aamuisin lähteäkseni kouluun tai varsinkaan oppimaan vaan lähteäkseni sinne, missä kaverinikin olivat.

Ehkä muistelenkin lukioaikoja samaan tapaan kuin uransa päättäneet urheilijat, jotka eivät haastatteluissa niinkään kaipaa tunnetta voitoista vaan pukukopista.   

Tämä juuri on ongelma. Se, että jokainen aikuinen ja vanhempi on entinen koululainen. Tämän numeron Avaaja-palstan haastateltava on kaupunkimaantieteilijä Venla Bernelius, joka on tutkinut koulujen eriytymistä. Siinä missä opetuksen taso on verrattain vakaa, koululaiset eriytyvät erilaisen huono-osaisuuden kasaantuessa samoille alueille. Kierre syvenee, kun kouluksi ei ole pakko valita lähintä koulua ja ne, joilla on tämän kaltaisiin valintoihin eniten mahdollisuuksia, eivät koskaan ole huono-osaisimpia.

Kehitys on seurausta monista toisiinsa vaikuttavista päätöksistä, valinnoista ja arvoista, joista yhdeksi Bernelius nostaa niin kutsutun valitsemisen eetoksen. Se tarkoittaa elämäntyylien yksilöllistymistä ja keskiluokan painetta suhtautua elämään projektina. Tässä hankkeessa hyvä vanhemmuus on jatkuvia valintoja lapsen parhaaksi. Paikoin tämä yltää myös kouluvalintoihin, toisin kuin Berneliuksen mukaan vielä yhtenäiskulttuurin aikoina.    

Elämäntyylinsä voi varmuudella valita vapaammin ja laajemmasta tarjonnasta kuin 70-luvun maaseudulla, mutta ennen muuta yksilöllinen elämäntyyli on välttämätön harha, joka pitää keskiluokan liikkeessä. Asuinalueet ja koulut eriytyvät, kun suuri joukko yksilöllisiä valintoja tekeviä jakaakin samat arvot ja päätyy haluamaan sitä samaa kivana pidettyä asuinaluetta ja sen koulua.

Ja vaikka yhtenäiskulttuuri on yksilöllisten valintojen vastapooli, voi olla niin, että kouluvalintojen taustalla on usein juuri yhtenäiskulttuurin aikaisia käsityksiä. Esimerkiksi halu saada oma lapsi suuressakin kaupungissa samantapaiseen kouluun kuin mitä itse kävi 30 vuotta sitten pikkukaupungissa. Se on onneksi mahdoton tehtävä.

Eriytymiskehityksen suunnan kääntäminen ei kuitenkaan ole perheiden tehtävä ja vastuulla. Siitä, että valitsee lapselleen huonomaineisen koulun, voi tuntea ylemmyyttä, mutta on turha odottaa, että muut seuraisivat perässä. Erilaisista lähtökohdista ja taustoista tulevien oppilaiden sekoittaminen on kunnallispolitiikan tehtävä.

En vielä tiedä, kummassa asuinalueemme alakoulussa poikamme koulunsa aloittaa. Omat vanhat kokemukset koulusta ovat sen verran lujassa, että en usko asialla olevan merkitystä.

Molemmat ovat maailman mittakaavassa huippukouluja, joilla on lopulta vain yksi ero. Toiseen päästäkseen on ylitettävä vilkasliikenteinen tie.

Julkaistu: 25.1.2018