Image

Unelmat ja valta


Katja Gauriloff ohjasi elokuvan, joka kertoo kahden naisen rakkaudesta, sen romahtamisesta ja mielenterveysongelmista. Baby Jane perustuu Sofi Oksasen samannimiseen romaaniin. Pääosia, kaupunkiin saapunutta maalaistyttöä ja ronskia mutta epästabiilia tyyliniekkaa, esittävät Roosa Söderholm ja Maria Ylipää. Yksi päähenkilöistä on Helsingin Kallio. Elokuvassa naisten välistä suhdetta kuvataan raa’alla ja klaustrofobisella tavalla. Vaikka valta ja sen väärinkäyttö kuuluvat usein niin pari- kuin työsuhteisiin, Gauriloff sanoo, että toisenlainen maailma on mahdollinen.
Teksti Kalle Kinnunen
Kuvat Jirina Alanko

Baby Janessa nainen sitoo toisen, kirjaimellisestikin. Paljastaako kohtaus elokuvan ydinteeman?

On tasapainottelua, mihin keskittyy, kun ryhtyy elokuvantekoon kirjan pohjalta. Valitsimme elokuvan korotettuihin jaksoihin etenkin kaksi asiaa: unelmat ja vallan. Valtapeli on yksi pääteema, johon tarina alkoi tukeutua. Köysi- ja sidontahomma on kuitenkin kirjan ulkopuolelta. Se visualisoi naisten valtapeliä.

Ovatko kaikki parisuhteet valtapeliä?

Eivät. Olen kokenut sellaisia suhteita – en vain parisuhteita vaan myös työsuhteita. Elokuva-alalla olen nähnyt häikäilemättömiä vallankäyttäjiä. Kaikki vallan väärinkäyttö on tuhoavaa. Joskus, aika useinkin, rakkaus voi olla samalla vallan väärinkäyttöä. Mutta ei tietenkään aina. Olen itse nyt onnellisessa parisuhteessa.

Rakastuminen on kuvattu hullaannuttavasti – samoin suhteen hajoaminen on melkein kauhuelokuvamaista.

Tämä on ristiriitainen elokuva ja aika epätyypillinen kertomus naisten välisistä suhteista. En tiedä, miten se otetaan vastaan. Jotkut katsojat ovat olleet aika järkyttyneitä. Reaktioiden voimakkuus yllätti. Elokuva muuttuu klaustrofobiseksi, kun suhde kääntyy mahdottomaksi. Naisena voi samastua useisiin henkilöihin ja omassa elämässä tapahtuneiden asioiden erilaisiin puoliin heidän kauttaan. Yritämme katsoa asioita sisältäpäin. Kun tiedetään, miten suuri osa elokuvien katsojista on keski-ikäisiä naisia, on ällistyttävää, miten kapea elokuvien naiskuva on. Samastuttavia naisten tarinoita ei ole paljoa. Se on hullua.

Miksi juuri Baby Jane?

Uskon johdatukseen. Olin Rovaniemellä juhannuksena lähikaupassa ja katselin pokkarihyllyä. Siinä oli Juha Vuorista ja Sofilta tämä kirja, jota en ollut lukenut – otanpa mukaan. Sitä lukiessa mieleen oikein vyöryi voimakkaita kuvia. Tarinassa oli tuttuutta: minäkin poltin itseäni joka suunnasta loppuun, kun aikoinaan lähdin etsimään omaa polkua. Kaikkea piti kokea. Ihmiskohtaamiset olivat askelia uuteen. Mistä me unelmoidaan? Baby Jane kertoo tytöstä etsimässä unelmiaan ja rakkautta.Soitin yhtiökumppanilleni, tuottaja Joonas Berghällille, että lue tämä kirja, tämä on nyt se mistä haluan fiktion tehdä. Joonas luki. Tämä on sun juttu, Joonas sanoi.

Tapahtumat sijoittuvat pitkälti Harjutorin ympärille. Mitä Kallio sinulle on?

Toinen kotini. Tunne on hieman hälventynyt, kun Helsingistä pois muuttamisestani on jo kuusi vuotta, mutta jos jotkut huudit Helsingistä ovat omia, niin Kallio. Muutin Helsinkiin ensimmäisen kerran 18-vuotiaana vuonna 1991, ihan tunnustelemaan, mitä tapahtuu. Pohjoisen tytölle se oli iso sokki, jälkikäteen ajatellen nimenomaan positiivisessa mielessä.

Millainen se 1990-luvun alun Kallio oli?

Moninainen, värikäs ja kiehtova. Myös raadollinen: seksibisnes oli käynnissä kaduilla ja joka toinen auto pysähtyi kohdalle, kun mieskuskit yrittivät ostaa palveluita. Sitä tapahtui, vaikka kävelin kirjastosta kotiin Helsinginkujalle kirjapinon kanssa. Olin töissä makkaratehtaalla Sörnäisissä. Duunarimuijat puhuivat stadin murretta. Kun vähän rohkaisin itseäni ja juttelin heidän kanssaan tästä, aloin ymmärtää, ettei vika ollut minussa. Se oli vain niin yleistä. Kaduilla myös myytiin tuolloin avoimesti huumeita.

Nyt asut Lapissa. Miten elokuvantekeminen toimii, kun ala on kuitenkin keskittynyt Helsinkiin?

Hyvin, koska voin etelään tullessa keskittyä muutaman päivän ajan täysin töihin ja palattuani olen taas irti niistä. Helsinkiin en enää kaipaa, enkä kaipaa ulkomaillekaan. Viime vuonna tuli toistakymmentä kutsua festivaaleille Japanista Yhdysvaltoihin ja Islannista Uuteen-Seelantiin. Jätin väliin.

Onko kyseessä edes sama ammatti, kun teet kansainvälistä dokumenttia säilykeruoan globaalista tuotannosta (Säilöttyjä unelmia) tai yhteen asuntoon sijoittuvaa ihmissuhdedraamaa?

Aivan erilaista ainakin. Kaikki elokuvani ovat lähteneet eri maailmoista. Tein ensin seurantadokkarin, sitten ympäri maailmaa liikkuvan dokkarin, sitten arkistodokkarin (Kuun metsän Kaisa) ja nyt tämän. Olisi helpompaa toistaa sitä, mitä alkaa oppia.

Henkilökohtaisin dokumenttisi Kuun metsän Kaisa kertoo kolttasaamelaisesta isoisoäidistäsi.

Mitä lähemmäs menee itseä, sitä vaikeammaksi käy. Säilöttyjä unelmia oli iso tuotanto, mutta ehkä vain harjoittelua Kaisaan. Se, että Kuun metsän Kaisa oli ylipäänsä mahdollinen, on elokuvan arvoinen tarina sinänsä. Monen mutkan kautta pääsin tapaamaan Kaisa Gauriloffia jo 1930-luvulla filmanneen Robert Crottetin elämänkumppanin Enrique Méndezin. Hän oli tuntenut isoisoäitini ja kohtasi nyt Gauriloffin suvun naisen neljännessä sukupolvessa, vieläpä tarinankertojan, kuten Kaisa. Méndez antoi useita laatikollisia filmejä ja sanoi, että tee elokuva. Kun ne olivat työhuoneellani, materiaali alkoi elää omaa elämäänsä, aivan fyysisesti. Valokuvat vaikuttivat minuun niin voimakkaasti, että ne piti laittaa piiloon. Pyysin elokuvan tekoon lupaa niin kuolleilta kuin eläviltäkin. Saamelaiselokuvan tekeminen on vastuun vuoksi vaikeaa. Siinä on koko kansa, esiäidit ja -isät, mutta tulevatkin sukupolvet.

Suomessa elokuvantekeminen on jakautunut yhä selkeämmin isoihin, kaupallisten tavoitteiden mukaan suunniteltuihin tuotantoihin ja pienempiin, tinkimättömämpiin elokuviin. Pitääkö paikkansa?

Selkeästi. Luojan kiitos, että tehdään näitä.. . toisiakin. Vain arthouse- ja dokumenttielokuvaa rahoittamalla kasvaa uusia elokuvantekijöitä, jotka tekevät rohkeita ja kansainvälisesti kiinnostavia elokuvia. Aikataulut olivat kyllä budjetin pienuuden vuoksi hurjia. Pusersimme niin, että kuvauspäivien jälkeen ei aina muistanut, mitä tänään oli tehty. Tällaisen elokuvan tekeminen on tuottajalle riski. Tavoittelimme kansainvälistä rahoitusta, mutta lopulta Baby Jane tehtiin suomalaisella rahalla.

Miten Sofi Oksanen osallistui elokuvantekoon?

Sofi luki kaikki käsisversiot, halusi olla tietoinen siitä, mitä teemme – ja antoi vapaat kädet. Baby Jane ei toimisi, jos näyttelijöiltä uupuisi kemiaa. Söderholm ja Ylipää ovat loistava pari yhdessä.

Julkaistu: 8.3.2019