Elän nyt vaihetta, jossa elämä laitetaan pakettiin. Samalla yritän viisastua. Olen tehnyt hoitotestamentin ja tärkeille papereille kansion. Muutin myös pienempään, esteettömään kotiin ja luovuin monista tavaroista. Elämän järjestely tuottaa suurta tyydytystä.
Kaikki tärkeä on tullut kotoa. Äitini iskosti minuun kulttuurin janon. Meillä luettiin paljon ja katsoimme öljylampun valossa tietokirjoista maailman taidetta. Nyt olen käynyt katsomassa kaikki maailman tärkeimmät taideteokset. Suorastaan pyörryttää, että se on ollut mahdollista.
Isäni oli poromies. Hän opetti meitä arvostamaan luontoa. Teimme paljon retkiä ja kalastimme. Omille lapsenlapsilleni haluan tarjota samaa. Vein heidät kotikylääni Sallan Naruskaan. He, brysseliläislapset, olivat siellä kuin kotonaan.
Olin opettajan tyttö ja esikoinen. En pidä siitä, millainen olin lapsena. Olin vastuuntuntoinen, mutta niuhotin. Koko ikäni olin päällepäsmäri. Yritän kasvaa irti siitä. Se vaatii itsehillintää, jossa en ole hyvä.
Perheessäni oli topeliaaninen kasvatus. Olimme hyväntekijöitä. Ennen joulua veimme köyhille leivonnaisia ja vaatteita. Luovuin jopa syntymäpäiväksi saamastani nukesta. Marjaan menimme metsään mahdollisimman kauas, jotta huonompijalkaiset saattoivat kerätä marjat läheltä. Vanhempamme vaativat meiltä paljon.
Kalevi Sorsa kirjoitti Uusi itsenäisyys -kirjassa, että demokratiaan kuuluu epätäydellisyyden hyväksyminen. Täydelliset yhteiskunnat ovat kaikki totalitaarisia. Sama pätee ihmisiin. Elämä on välistä vajavaista ja ihmiset heikkoja. Kaikkia ei voi auttaa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö pitäisi yrittää.
Politiikassa en menestynyt erityisemmin. Mutta nyt, kun olen eläkeläinen eikä minulla ole minkäänlaista asemaa, minua kuunnellaan: otetaan vakavammin kuin silloin, kun olin vaikkapa europarlamentaarikko tai puoluesihteeri. Se ilahduttaa.
Olen hyvä luopumaan. En jää roikkumaan asemiin tai ihmissuhteisiin. Olen tippunut vaaleista tyhjän päälle, mutta noussut heti jaloilleni ja luonut omat työpaikkani.
Parisuhteissa en onnistunut. Minulla oli vahva äiti ja isoäiti, joilta opin, että miehet eivät ole yhtä vahvoja ja fiksuja kuin naiset. Se on ollut huono asia. En ole kohdellut elämäni miehiä tasavertaisesti, vaan kuvitellut, että he ovat olleet vain kylässä.
Ajattelen sitä huomenna, sanoo Scarlett O’Hara Tuulen viemää -elokuvassa. Minäkin teen niin, kun tapahtuu jotakin kurjaa.
Kun jäin eläkkeelle, oli vaikeaa hyväksyä, että en voinut lähteä hienoihin projekteihin enää mukaan. Siitä tuli haikea olo. Opettelin kutsumaan itseäni ”vanhaksi”, vaikka en kokenut olevani sellainen.
Sukupolveni oli onnekas. Vaikka lapsuudessamme oli paljon puutetta, silti oli vahva usko parempaan huomiseen. Nyt aika on toinen eikä uusi sukupolvi pääse helpolla. Tärkeäksi kokemani asiat, kuten yhtenäinen Eurooppa, ovat murenemassa.
Jääkaapinovessani on pojanpoikani Samuelin valokuva. Joka aamu sanon hänelle: ”Hyvää huomenta Samuel. Tästä tulee hyvä päivä.” Nukkumaan mennessä ajattelen aina lapsenlapsiani.
Teksti Minna Nevalainen, kuva Kaisu Jouppi
