Viileät kelit eivät ukkosta suosi, mutta vielä ne kesän mittaan jytisevät. Ukkoskausi kestää toukokuulta syyskuulle, eivätkä vuodet ole veljiä keskenään. Joukossa on laimeita 50 000 salaman kesiä, mutta vastapainoksi raisumpaakin menoa.

– Heinäkuu 1972 on mittaushistorian hurjin ukkospätkä. Silloin maankamaralle iski yli 230 000 salamaa, koko kesänä lähes 400 000, kun keskimääräinen koko vuoden salamasumma on 130–140 000, sanoo tutkija Antti Mäkelä Ilmatieteen laitokselta.

Tältäkin vuosituhannelta Mäkelän mieleen on jäänyt muutama vaikuttava luonnonnäytelmä.

– Kesällä 2003 seurasin näytöltä, kuinka salamoita esiintyi päivittäin Pohjanmaan seutuvilla. Ne olivat aika hurjia. Mietin, että miltähän siellä ukkosen alla mahtaa näyttää.

Lähemmäksi osui rajuilma Kiira 2017, kun se Helsingin seudulla kulki Mäkelänkin talon yli.

– Se oli aikamoinen näytelmä. Kun pilvet liikkuvat sata kilometriä tunnissa ja on valtavasti salamoita, puuskatuulia ja rankkasateita, niin kyllähän se aina pysäyttää.

Suomessakin ukkonen voi yltyä hurjiin mittakaavoihin ja synnyttää salamoiden ja rankkasateiden lisäksi isoja rakeita, trombeja ja voimakkaita tuulenpuuskia. Ihan riskitöntä se mellastus ei ole.

– Suomessa salama on viimeiset pari vuosikymmentä tappanut ihmisen keskimäärin joka toinen vuosi. Mutta tilastot ovat parantuneet, sillä 50 vuotta takaperin salamaan menehtyi kymmenkunta ihmistä vuodessa, Mäkelä sanoo.

Mäkelä törmää edelleen yleisiin väärinkäsityksiin niin kumisaappaista kuin siitä, miten se ukkonen aina kiertääkin sen meidän kesämökin tai omakotitaloalueen.

Eli onko niistä saappaista apua salamaa vastaan? Eipä juuri.

– Salama on läpilyönti pilven ja maan välillä. Se purkaa tiensä kilometrien mittaisen eristekerroksen eli ilman läpi, niin miksi se kokisi minkäänlaisia ongelmia sentin kumikerroksesta. Kumi kyllä eristää sähköverkkojen jännitteiden osalta, mutta salamaan se ei päde, Mäkelä sanoo.

Ulkona yksi perussääntö on, että on parempi kastua kuin hakea turvaa puun tai sateenvarjon alta tai keskeltä isoa aukiota.

– Salama tykkää korkeista terävistä kohteista, joten puun alle ei missään nimessä pidä mennä. Se on yksi vaarallisimmista teoista ja yksi yleisimpiä kuolemaan johtavia tilanteita. Sateenvarjossakin on yleensä sähköä hyvin johtavaa metallia ja sateenvarjo tekee ihmisen myös isommaksi.

Ihminen johtaa sähköä paremmin kuin puu, joten aina kannattaa ukkosen lähestyessä katsoa ympäristöään, ettei ole ihan se erottuvin kohde.

– Salama kun tulee pilvestä, sillä ei ole mitään käsitystä, mihin se päätyy. Se valinta tapahtuu ihan siinä viimeisillä harppauksilla, mikä siinä nyt erottuu parhaiten, Mäkelä toteaa.

– Jos muuta paikkaa ei ole, niin kannattaa katsoa mahdollisimman korkea kohde, mutta ei mene sen alle vaan suurin piirtein puun korkeutta vastaavalle etäisyydelle. Jos menee jalat yhdessä kyykkyyn, niin todennäköisyys vielä pienenee.

Vesistöjä on syytä välttää. Ison purren metallirakenteet ovat turvallinen suoja, mutta uimareiden ja pienveneilijöiden kannattaa varoa. Ulapalla kelluva kohde erottuu ympäristöstä, kuten uimarin käsi tai pääkin.

Sisätiloissa kannattaa sulkea ikkunat jo rankkasateen takia ja vetää varmuudeksi töpselit seinästä.

– Sähkölaitteisiin tai esineisiin, joilla on yhteys talon ulkopuolelle, ei pidä koskea. Vaikka salama ei iskisi suoraan rakennukseen, se voi iskeä sähkölinjaan muutaman kilometrinkin päässä ja kulkea sitä pitkin rakennukseen. Jos silloin sattuu koskemaan johonkin sähkölaitteeseen, voi saada pahankin tällin. Kannattaa vain istuskella, äkkiä ne ukonilmat menevät ohi.

Yleisesti ottaen kaupungit ja isot rakennukset, kuten kerrostalot, ovat turvallisia paikkoja.

– Raudoitusterästä on niin paljon rakenteissa, että vaikka salama iskee, se ei välttämättä aiheuta ongelmia asukkaille. Haja-asutusalueilla, entisaikoina etenkin, kun oli enemmän ihmisiä, oltiin enemmän vaarassa. Nykyään kuolemantapaukset tapahtuvat käytännössä aina ulkosalla, jossa on golffareita, uimareita tai metsätöitä tekeviä, harvemmin sisätiloissa.

Ilmaston muuttuminen tuo epäilemättä ukkosiin omat vivahteensa.

– Vuotuiset salamamäärät eivät välttämättä lisäänny, ehkä jopa vähenevät, mutta rajumpien ukkosten osuus korostuu tulevaisuuden ilmastoissa, Mäkelä arvelee.

Tapaturmien valossa on menty parempaan suuntaan, mutta yhteiskunta on muuttunut.

– Puhutaan, että ollaan entistä sääherkempiä ja sehän pitää paikkansa, kun muistelee muutaman vuoden takaisia Asta- ja muita rajuilmoja. Viikkotolkulla olivat mökkiläiset Itä-Suomessa ilman sähköä. Rajuilmat muistuttavat, että aika onnettomia me niiden rinnalla lopulta ollaan, Mäkelä sanoo.