Ugandan tapahtumat yhä mysteeri - tutkitaanko kuolleen suomalaismiehen ruumis vielä Suomessa?
Puheenaiheet
Ugandan tapahtumat yhä mysteeri - tutkitaanko kuolleen suomalaismiehen ruumis vielä Suomessa?
Mitä tapahtui Ugandassa? Suomalaisliikemies oli viemässä Patrian ase-esitteitä Ugandaan ja löytyi kuolleena hotellihuoneestaan. Hänen seurassaan matkustanut ex-ministeri Suvi Lindén on puhunut matkasta ja osallisuudestaan epämääräisiä.
Julkaistu 26.2.2018
Apu

Tiistaina helmikuun 6. päivän aamuna suomalainen liikemies löytyi kuolleena hotellihuoneestaan Kampalasta, Ugandan pääkaupungista.

Hienostohotelli Pearl of African huoneeseen hälytettiin miehen kanssa Ugandassa ollut kokoomuksen entinen kansanedustaja ja kahteen otteeseen ministerinä työskennellyt Suvi Lindén. Afrikkaan he olivat matkustaneet kahdestaan.

Hän ja mies olivat tutustuneet toisiinsa vuosia sitten ja kuuluivat Suomi-Qatar-seuraan. Heitä yhdisti myös uimaharrastus – mies oli nuorena maajoukkuetason uimari ja Lindén ponnahduslautahyppyjen naisten SM-pronssimitalisti vuodelta 1978.

Paikalliset poliisiviranomaiset ovat tutkineet, oliko mies henkirikoksen uhri.

Samoihin aikoihin toisesta hotellista löytyi ruotsalaisen miehen ruumis ja viime viikonloppuna myös amerikkalaisen miehen ruumis.

Ugandan poliisi kertoi tämän viikon maanantaina, että suomalaisen ruumiista löytyi jotain vierasta ainetta, ja se olisi voinut aiheuttaa kuoleman. Fyysisiä vammoja hänellä ei ollut.

Neljä tai viisi ihmistä on pidätettyinä suomalaisen liikemiehen kuolemantapaukseen liittyen. Pidätetyt ovat Ugandan sisäisen turvallisuuspalvelun hallussa.

Suomalaisen miehen ruumis on jo kuljetettu kotimaahan, ja viranomaiset päättävät, onko tarpeen tehdä vielä lisää oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia.

Suomeen levisi pian miehen kuoleman jälkeen uutinen, että viime keväänä kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana ollut vantaalainen liikemies oli Suomen valtion aseyhtiön Patrian asioilla Ugandassa.

Hänellä oli lupa esitellä ja jakaa yhtiön puolustusväline-esitteitä, vaikka Patrialla ei ole ollut mitään aikeita myydä aseita niin epävakaiseen maahan kuin Ugandaan.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) sai torstaiaamuna Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalolta odotetun selvityksen Uganda-tapauksesta. Lintilän mukaan pääkysymys on, miten yhtiön johto pystyy palauttamaan valtio-omistajan luottamuksen.

– Kun toimitaan äärimmäisen herkällä alueella aseteollisuudessa, ei voi olla muuta kuin täysi luottamus, kuvasi Lintilä tilannetta Ylen Uutisille torstaina.

Patriasta lupa oli annettu suomalaismiehelle niin huolimattomasti, että viikon lopulla se johti kahden Patrian johtajan eroon. Yhtiön hallitus päätti perjantaina erottaa liiketoimintajohtaja Mika Karin sekä myynti- ja markkinointijohtaja Juha Simolan.

Tapaus on saanut päivien mittaan entistä erikoisempia piirteitä, sillä Suvi Lindén on kommentoinut asiaa hyvin vähän ja puheet ovat olleet aihetta vältteleviä ja epämääräisiä.

Hän väitti tuttavansa kuoleman jälkeen olleensa Ugandassa YK:n laajakaistakomission edustajana, ja että hänen tehtävänsä YK:n laajakaistakomission edustajana on ollut edistää köyhien maiden tietoyhteiskuntaa.

Laajakaistakomission taustalla olevan Kansainvälisen televiestintäliiton ITU:n tiedottaja Jennifer Ferguson-Mitchell vahvisti kuitenkin Ilta-Sanomille perjantaina, ettei komissio tiennyt Lindénin matkasta mitään. Lindén ei myöskään ole enää komission edustaja.

Lindén kirjoitti kuitenkin Facebookissa pe 16.2:

Olin Ugandassa tietoyhteiskunnan edistämistä koskevissa asioissa, en Patrian asialla. Tietoyhteiskunnan edistäminen köyhissä maissa on kuulunut luottamustehtäviini YK:n laajakaistakomission erityislähettiläänä vuodesta 2011.

Itäafrikkalainen 41 miljoonan asukkaan maa Uganda on käynyt sisällissotaa vuoteen 2006 asti, minkä jälkeen itsevaltainen presidentti Yoweri Museveni on pitänyt maata diktatuurisessa komennossa.

Maan poliittinen oppositio on vaiennettu lähes tyystin, ja virkakoneisto on pahasti korruptoitunut.

Ugandassa tapahtuu salamurhia, ja ihmisoikeusjärjestöt ovat dokumentoineet laajasti maan turvallisuuskoneiston tekemiä ihmisoikeusloukkauksia.

Henkirikoksen kohteeksi joutuneen suomalaisen Ugandaan saama kutsukirje oli todennäköisesti väärennös, vaikka sen oli allekirjoittanut Ugandan turvallisuuspalvelun ISO:n johtaja, eversti Frank Kaka Bagyenda.

Tausta-aineistona käytetty muun muassa Helsingin Sanomien artikkelia Kuolema Kampalassa.

Kommentoi »