Viestintävirasto selvittää Ylen ja Veikkauksen miljoonien yhteistyösopimusta. Selvitys liittyy Yleisradiolain kirjaukseen, jonka mukaan Yle ei saa mainostaa tv:ssä, radiossa eikä muissa mediakanavissa. Yle ei myöskään saa tuottaa sponsoroitua ohjelmaa. Täten muun muassa loton tulevaisuus Ylen kanavilla on epävarma. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Yleisradiolla on Avun tietojen mukaan myös merkittävä yhteistyösopimus Suomen Hippoksen omistaman Fintoton kanssa raviohjelmien lähetyksistä Ylen TV2:lla. Kolmivuotinen sopimus on voimassa vuoden 2014 loppuun saakka. Sopimus takaa ravien arvontapeleille lähetysaikaa Yle TV2:lla. Keskiviikkoisen Toto65-tuloslähetyksen lisäksi lauantaina lähetetään vihjeitä päivän Toto75-raveihin ja näytetään Toto75-ravit. Illan Urheiluruudussa toistetaan vielä V75-ravitulokset.
Yle Urheilun päällikkö Markku Jylhäsalo myöntää, että ravilähetysten määrä on suoraan kytköksissä Ylen ja Fintoton sopimukseen.
– Myönnetään: jos sopimusta ei olisi, näyttäisimme kenties vain merkittävimmät raviurheilutapahtumat, kuten Kuninkuusravit ja Prix d’Ameriquen, Jylhäsalo sanoo.
Jylhäsalon mukaan on luonnollista, että Yle ja Veikkaus -yhteistyöselvityksen johtopäätökset tulevat "jollain lailla" vaikuttamaan myös ravien ja Fintoto-yhteistyön tulevaisuuteen Ylessä.
– Meillä on Fintoton kanssa kolmivuotinen yhteistyösopimus, jonka jatko tulee joka tapauksessa ajankohtaiseksi ensi vuonna. Seuraamme tarkasti Veikkaus-selvitystä. Jos selvityksen tulos on se, että tilanne on laiton, sillä on vaikutusta myös ravilähetysten tulevaisuuteen Ylessä, vaikka itse katsomme, että ravilähetykset ovat normaalia urheilulähetystoimintaa.
Viestintäviraston Markkinat-toimialan apulaisjohtaja Petri Makkonen ei ota kantaa Ylen ja Fintoton yhteistyöhön, mutta myöntää, että asiasta on viraston sisällä keskusteltu. Hän korostaa, että menossa on nyt selvitys Ylen ja Veikkauksen yhteistyösopimuksen lainmukaisuudesta.
– Tuloksilla voi toki olla vaikutuksia myös muihin Ylen yhteistyökuvioihin, Makkonen toteaa.
Teksti Apu / Samuli Isola