Eeva

Tuula Portin ja tytär Emilia: ”Äitiys yhdistää meitä”



Tuula Portin ja tytär Emilia: ”Äitiys yhdistää meitä”

Vuoden 1986 Miss Suomena julkisuuteen noussut Tuula Portin on onnellinen isoäiti.
Teksti Pia Tiusanen
Kuvat Jouni Harala

Tuula Portin, 52, on kolmen lapsen äiti ja reilun vuoden ikäisen Olivian isoäiti. Tytär Emilia Nikkari, 23, sanoo ymmärtävänsä äitiään nyt, itsekin vanhempana, aiempaa paremmin.

”Olen saanut jakaa äidin kanssa äitiyteen liittyviä haasteita: valvottuja öitä, huolta lapsesta ja riittämättömyyden tunnetta. Toisaalta olemme voineet jakaa äitiyden riemua ja rikkautta”, Emilia iloitsee.

Äidin ja tyttären keskusteluyhteys on toiminut ennenkin. Kun murrosiässä Emilian mieli myrskysi, hän purki asiat kodin seinien sisäpuolella.

”Koulussa olin kavereiden mielestä hauska tyyppi, joka ei suuttunut mistään, mutta kotona olin räjähdysherkkä. Paha olo oli turvallista purkaa äidille. Se oli hänelle varmasti raskasta.”

Tuulalla oli palkkapäivänä tapana viedä murrosikäinen tytär ravintolaan syömään. Kahdestaan, hyvän ruuan äärellä, saattoi rauhassa kohdata kapinoivan nuoren.

Tuula haluaa edelleen kuunnella lapsiaan herkällä korvalla. Emilialle hän soittaa kerran tai pari viikossa kysyäkseen kuulumisia. Tuula haluaa myös muistuttaa nuorta paria kahdenkeskisen ajan tärkeydestä ja tarjoutuu mielellään lapsenhoitajaksi.

”Oliviaa on nähtävä viikoittain. Muuten ikävä kasvaa liian suureksi”, Tuula kertoo ja naurahtaa.

Tuula ja Emilia ovat molemmat löytäneet puolisonsa nuorina. Tuula, tyttönimeltään Polvi, alkoi seurustella Ismo Portinin kanssa ylioppilaskeväänään 19-vuotiaana. Ismo tosin oli jo aikamies, viisi vuotta Tuulaa vanhempi.

”Siitä on 33 vuotta, ja naimisissa olemme olleet 26 vuotta.”

Tuulaa viehätti Ismossa turvallinen miehekkyys.

”Minulle turvallisuus, pysyvyys ja asioiden muuttumattomuus ovat olleet tärkeitä tarpeita ja arvoja.”

Emilia puolestaan tapasi miehensä Mikael Nikkarin yhteisen ystävän syntymäpäivillä.

”Mikael heitti heti seurustelun alussa, että seuraavana kesänä mennään naimisiin. Minä nauroin, että ei kai nyt vielä silloin, mutta sitten ajattelin, että miksei.”

Hääpäivänään Emilia oli 19-vuotias. Mikael täytti saman hieman myöhemmin.

”Tuntui, että olin löytänyt ihmisen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni, joten en nähnyt syytä, miksi emme sitoutuisi.”

Emilia uskoo, että nimenomaan avioliitossa korostuu tahto rakastaa, varsinkin vaikeina aikoina. Tuula ei toppuutellut nuorta paria.

”Emilialla ja Mikaelilla on hengellinen vakaumus ja luottamus Jumalan huolenpitoon. Oikeastaan ihailin heidän rohkeuttaan sitoutua nuorina.”

Lue koko haastattelu Eevasta 11/2018

Julkaistu: 31.10.2018