Image

Tutkija Minna Viuhko: "Ihmiskaupasta ei pitäisi puhua sensaatiohakuisesti modernina orjuutena"

Tutkija Minna Viuhko: "Ihmiskaupasta ei pitäisi puhua sensaatiohakuisesti modernina orjuutena"
Tavallisena avioliittona tai työsuhteena alkanut tilanne on vuosien varrella voinut muuttunut tilanteeksi, joka onkin jo ihmiskauppaa, sanoo väitöskirjan ihmiskaupasta tehnyt Minna Viuhko.

Tutkit tuoreessa väitöskirjassasi ihmiskauppaa Suomessa vuosina 2000–2015. Millaisia ihmiskaupan muotoja Suomessa esiintyy?

Useimmat tapaukset liittyvät ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöön tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sekä prostituutiokontekstissa että sen ulkopuolella. Viime aikoina on tullut enenevissä määrin ilmi myös pakkoavioliittoihin tai erilaisiin hyväksikäyttöön tähtääviin avioliittoihin liittyviä tapauksia.

Mitkä ovat yleisimmät väärinkäsitykset ihmiskaupasta?

Usein sen ajatellaan liittyvän ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin. Meillä on myös Suomen sisäistä ihmiskauppaa, jossa kaikki osapuolet ovat kantasuomalaisia. Yksi kapea käsitys on myös, että ihmiskauppaan liittyy aina fyysistä väkivaltaa ja pakottamista. Fyysisen pahoinpitelyn sijaan voi olla erilaisia psykologisen vallankäytön ja kontrollin muotoja. Taloudellinen kontrolli on hyvin yleistä.

Ravintola-alan ihmiskaupasta on uutisoitu paljon. Millä muilla työelämän alueilla sitä on meillä tavallisimmin?

Kauneudenhoito-, siivous-, rakennus- ja maatalousala, marjanpoiminta. Näillä on tunnistettu ihmiskauppatapauksia. Samoin kotityössä, kuten kotiapulaisena. Siitä, mitä tapahtuu yksityiselämän piirissä, on vielä hankalampi saada tietoa. Koteihin ei tehdä tarkastuksia kuten ravintoloihin. Monesti nämä ovat aloja, joissa työskentelee paljon ulkomaalaistaustaisia ihmisiä.

Suomessa on annettu 2010-luvun lopulla vuosittain 0–7 tuomiota ihmiskaupasta. Missä suhteessa tuomiot ovat todellisiin lukuihin?

Määrä on pieni. Jos verrataan sitä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän lukuihin, niin siellä on vuosittain satoja asiakkaita. Virallisessa auttamisjärjestelmässäkin on vain osa tunnistetuista – puhumattakaan kaikista – uhreista.

Mistä näin suuri ero johtuu?

Ihmiskauppa on erityisen piilossa olevaa rikollisuutta. Sen tutkiminen on hidasta ja vaatii resursseja ja asiantuntemusta. Rikokset voivat olla jopa vuosia jatkuneita prosesseja, ja ilmiö on moninainen. Pitää esimerkiksi ymmärtää, että tavallisena avioliittona tai työsuhteena alkanut tilanne on vuosien varrella voinut muuttunut tilanteeksi, joka onkin jo ihmiskauppaa. Tutkiminen ja näytön saaminen on hankalaa varsinkin, jos tapaukseen liittyy ulkomaisia henkilöitä, jotka eivät oleskele Suomessa.

Vastoin yleistä luuloa ihmiskaupassa tekijät eivät usein ole ammattirikollisia vaan uhrin tuttuja, kuten sukulaisia, työkontakteja tai seurustelukumppani. Mistä tässä on kyse?

Tutut tai puolitutkin ihmiset voivat helpommin luoda uhriin luottamuksellisen suhteen ja käyttää sitä hyväksi. Annetaan ymmärtää, että ollaan ystäviä tai rakastavaisia. Jos hyväksikäyttäjä on tuttu tai sukulainen, tilanteesta voi olla vielä vaikeampi irtautua. Voi olla vaikea uskoa, että läheinen ihminen on pettänyt luottamuksen. Se, että tekijä on uhrin tuttu, voi usein myös vaikeuttaa ilmiön tunnistamista.

Mitkä tekijät altistavat ihmiskaupalle?

Kyse on monen eri tekijän risteymästä. Ne voivat liittyä sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan, maahanmuuttajastatukseen, oleskelulupaan, sen puutteeseen, heikkoon kielitaitoon, terveyteen, taloudelliseen tilanteeseen. Lopulta kyse on uhrin ja tekijän välisestä valtasuhteesta. Tekijällä on enemmän valtaa ja mahdollisuuksia sekä käytössään keinoja, joilla voi kontrolloida uhria ja saada hänet riippuvaiseksi. Myös miehet ovat ihmiskaupan uhreja, erityisesti työhön liittyvässä ihmiskaupassa.

Kritisoit ihmiskaupasta usein käytettyä vertausta modernina orjuutena. Miksi? Mitä haittaa siitä on?

Orjuudesta puhumalla pystytään vaikuttamaan ihmisten tunteisiin ja saadaan omalle asialle huomiota. Huomio ei mielestäni ole hyödyllistä, jos se luo harhaanjohtavia mielikuvia. Eli aletaan ajatella ihmisiä, jotka työskentelevät pakotettuina hiki hatussa pelloilla. Ihmiskauppa voi olla tällaistakin, mutta usein kontrolli on paljon hienovaraisempaa. Orjuudesta puhuminen voi johtaa siihen, ettei nähdä, että nämä ovat tavallisia ihmisiä, jotka voivat joutua työskentelemään huonoissa oloissa tosi hienovaraisessa mutta tiukassa kontrollissa. Orjuusretoriikka on helposti myös objektivoivaa ja ihmisen toimijuuden kyseenalaistavaa.

Miksi on tärkeää, että mielikuva passiivisesta uhrista väistyisi?

Stereotyyppinen mielikuva ihmiskaupasta on juuri nuori nainen tai tyttö, joka on fyysisellä väkivallalla raahattu maasta A maahan B ja pakotettu lukittuun huoneeseen myymään seksiä. Todellisuus ei ole vain tämä. Uhrit voivat myös ihan tietoisesti olla päättäneet lähteä maastaan ja muiden mahdollisuuksien puuttuessa vaikka myydä seksiä. Jos on tehnyt tällaisen päätöksen jossain vaiheessa, se ei tarkoita, ettei voisi silti joutua hyväksikäyttötilanteeseen. On tärkeä ymmärtää, että he eivät ole vastuussa siitä, että joku on hyväksikäyttänyt heitä.

Julkaistu: 18.6.2020
Kommentoi »