Apu

Turistille turvallinen Jordania

Turistille turvallinen Jordania

Matkakertomus. Jordania on Lähi-idän turvallisimpiin kuuluva valtio, historiaturistin toivemaa, jonka turismia arabikevät, naapurimaiden jatkuva kriisitila ja maailman talouslama ovat koetelleet kovalla kädellä.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Samuli Isola
Mainos

Rabbath-Ammonin linnoituksessa aamulämpö on kivunnut 35 asteeseen. Ympärillä on antiikkia kuin pullonpalauttajia Lidlissä. On Herkuleen temppeliä, neoliittistä artefaktia, bysanttilaista ja umaijadilaista rakennelmaa, pronssikautta, podiumia ja forumia. Naapurikukkulan helmaan on hakattu 2 000 vuotta sitten amfiteatteri. Modernin maailman vastaus kivimonumenteille ei ole vaatimaton. Vastapäisen kukkulan laella Ammanin taivaita koskettaa Raghadanin lipputanko – 126,8 metriä korkeutta, 12-metrisistä, 50 millin paksuisista teräslevyistä koottu. Rinnettä täplittävien talojen yllä se on lupaus pääkaupunkilaisille: kuningas Abdullah II ja Jordanian hasemiittinen kuningaskunta suojelevat vihollisilta ja valvovat untanne.

Kun teräsjättiläiseen nostettiin ensi kertaa 60 metriä leveä ja 30 metriä korkea Jordanian valtiolippu kesällä 2003, kyseessä oli maailman korkein lipputanko. Nyt siitä on mennyt jo monta pullistelijaa ohi, tuoreimpana saudiarabien Jeddaan erektoima 170-metrinen. Jordanian lipulla on satavuotiset juuret. Kun Euroopassa taisteltiin I maailmansodan juoksuhaudoissa, käytiin Lähi-idässä herruudesta kiistaa – vastakkain olivat Saksan tukema Ottomaanien imperiumi  ja Englannin ja Ranskan tukema arabikevät. Arabialaisen vapaussodan symboliksi nousi punavihermustavalkoinen lippu, jonka alla arabinationalismi syntyi, taisteli, koitti ja voitti. Sen pohjalle luotiin Jordanian lippu, lisättiin vain valkea tähti. Me länkkärit muistamme 100 vuoden takaisesta arabisodasta valitut palat, länsimaisesti paketoidun version. Kuten brittivakooja-upseeri T. E. Lawrencen, joka soti arabien rinnalla ottomaaneja ja saksalaisia vastaan. Peter O’Toole näytteli 1962 Arabian Lawrencen muistoihimme sankarina 7 Oscarin elokuvassa. 

Aqaban rantatiellä kuvaan asettautuu paikallinen perhe.

Kuollutmeri on nimensä veroinen. Atomikaan ei ilmassa liiku, suolameren pinta on kiiltävä kelmu, vastarannan aurinko vajoaa Libanonin vuorijonon taa. Kempinski Hotel Ishtar Dead Sea Hotelin tervetuliaiskortti kertoo, että huomiseksi on luvassa 43 astetta lämpöä. Aamukylpijälle Kuollutmeri on ihmeiden tiivistymä ja Terveisiä kotiin -valokuvien ehtymätön lähde. Kun veteen kävelee, sen korkea suolapitoisuus, noin 40 prosenttia, nostaa jalat väkisin ylös. Mikäs siinä on aamulehteä lukiessa ja kelluskellessa. On 18. toukokuuta, ja Jordania elää kuuminta ja kuivinta kevättä miesmuistiin. Maassa, joka on maailman vähävetisimpiä, veden puute tarkoittaa jotain muuta kuin kesämökkipenkin nahistuneet porkkanat. Täällä vesi on ainoa elämän lähde, sen tietävät juomaveden tiukkoihin rajoituksiin tottuneet jordanialaiset, kuivuuttaan huutavat vuoristopensaat, Jordan-joen laakson vihannesviljelmät ja Kuollutmeri, jonka rantojen kivitörmät loistavat valkoisen suolan hunnuttamina. 304 metriä merenpinnan alapuolella sijaitsevan maailman kuuuluisimman suolajärven pinta laskee vuosittain metrin. Samaan aikaan Jordan, ainoa tänne laskeva joki, kärsii vedenotosta yläjuoksullaan. Kuollutmeri on kuolemassa pois.

Vesi on täällä kovaa politiikkaa: siitä on kiistelty, sen vuoksi on aloitettu sotia ja jatkettu niitä hamaan tulevaisuuteen. Eivätkä taistelut rutikuivassa Lähi-idässä lopu, ennen kuin vesi on jokaisen ulottuvilla. Suomalaisten, joilla vettä riittää, on vaikea ymmärtää yhtälöä. Vasta helmikuussa päästiin Israelin, Jordanian ja Palestiinan välillä vuosia hierottuun sopimukseen, jonka mukaan Kuolleeseenmereen aloitetaan suolaveden pumppaus yli 200 kilometrin päästä Punaiseltamereltä. Edessä on vesielvytys, jonka tulosta ei tiedä kukaan.

Paimentolaiset eli beduiinit huolehtivat maailmankuulun Petran kyytipalveluista. Erämaa-kamelit ovat turistien suosiossa.  

Ei tällaista ole olemassakaan! Vaikka on nähty Indiana Jones ja viimeinen ristiretki, jossa Indy ja isänsä metsästävät Graalin maljaa Petrassa, ei näkyä voi uskoa todeksi kuin vasta paikan päällä.

Takana on puolentoista kilometrin kävely Siq-kanjonissa, maailman ällistyttävimmässä käytävässä. Kymmenien metrien kiviseinät, okran, oranssin, punaisen sävyt, päättyvät yhtäkkiä ja edessä on neulansilmä, josta saavutaan Al-Khaznehin aarrekammion eteen. Aamuaurinko ei ole vielä noussut kielekkeen takaa kirkastamaan käsittämätöntä näkyä. Nabatealaisen kuninkaan hautamonumentiksi 2 100 vuotta sitten hakattu fasadi odottaa auringonsäteitä, jolloin kivi muuttuu punakeltaiseksi ja kallioon kaiverretut kreikkalaistyylin veistokset heräävät eloon. Al-Khaznehin aukio on turistirysä – on päivänvarjojapanilaisia ja kovaäänijenkkejä, matkamuistopöytäsaksalaisia. Joku eteläisestä Amerikasta matkannut ratsastaa kamelilla ja huutaa: Si, Petra!  

 Jordaniassa asuu 1,2 miljoonaa paimentolaista eli beduiinia. Arabihuivi kuuluu monen arki­vaatetukseen.

Petra on historiaan hurahtaneiden matkailijoiden supertähti, Jordanian kuuluisin ja suosituin nähtävyys.

Eikä loisto yhteen aarrekammioon pääty, nounou. Petraan syntyi 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua

30 000 asukkaan kaupunki, jollaista ei ennen oltu nähty. Paimentolaisheimoista kehittynyt nabatealaisten joukko havaitsi aikakauden tarvitsevan paikkaa, jossa maailmankaupan tärkeimmät reitit risteäisivät. 

Silkkitie Kiinaan, Intian kauppareitit länteen, Egyptin väylät kohti pohjoista, Syyriasta kohti etelää. Siihen risteykseen syntyi satumainen Petra, jonka silkki-, mauste-, tekstiili-, hajuste- ja ylellisyyskauppaa käyvät ja turvaa tarjoavat asukkaat loivat kaupunkinsa käsillään. Suoraan kallioon, hakkaamalla, kaivertamalla. 

Koska nabatealaiset olivat taustaltaan majaansa muuttavia paimentolaisia, he eivät olleet nokonuukia rakennustyylien kanssa. Vaikutteita napsittiin idästä, etelästä, pohjoisesta ja lännestä. Saman rakennuksen julkisivussa erottaa helposti neljää tyylisuuntaa. Opas, paljasjalkapetralainen Mahmoud Al Twaissi maalailee: ”Syntyi mielikuvituksellisia luola-asuntoja, vesikourujärjestelmiä, puutarhaterasseja, uhripaikkoja, kuninkaallisia hautoja, temppeleitä, marmoriteitä, obeliskeja. Nabatealainen kausi kesti reilun 200 vuoden ajan, kunnes hyvän apajan keksineet roomalaiset vyöryttivät joukkonsa tänne. Siitä alkoi Petran hidas alamäki, joka syveni kauppareittien muutosten myötä ja päättyi unohdukseen 400-luvulla.”

Pari vuosituhatta on vierähtänyt ja taas on Petra loistossaan, mutta maailma ei ole jättänyt edes Arabian kahdeksatta ihmettä rauhaan. Muutamassa vuodessa Petra-turistien määrä on puolittunut 800 000:sta 400 000:een. Arabikevät, mediahuomio, talouslama ja epämäärinen pelko epäjärjestyksestä ovat tehneet tehtävänsä. Jordania kärsii myös niistä Lähi-idän kriiseistä, joihin sillä ei ole osaa, ei arpaa.

On kevät ja taatelipalmujen kasvus­toja harvennetaan Aqaban hotelli­alueen rannalla.

Paikalliset pojat, pienet ja suuret, ottavat kuuman iltapäivän virkistykseksi uimahyppykilpailun Aqaban yleisen rannan laiturilla. Taustalla siintävät Israelin puoleiset vuoret.

Lomakohteessa nimeltä Jordania eivät alueen jatkuvat kriisit ja sotatilat näy turistille missään. Maa on Lähi-idän rauhallisimpia kolkkia: ei aseistettuja kolonnia, ei jatkuvia turvatarkastuksia, ei pelon ilmapiiriä.

Toisin voisi voisi luulla, kun katsoo karttaan ja luettelee rajanaapurit: Palestiina, Israel, Saudi-Arabia, Irak ja Syyria! Syyriassa ja Irakissa on vielä monta valtiota valtiossa, mukaan lukien notoorinen Isis.

Syyrian katastrofi on ajanut hätää kärsivää kansaa myös Jordaniaan, arvioiden mukaan ensi jouluun mennessä ollaan jo miljoonan Syyrian-pakolaisen luvuissa. Pakolaisuus ei täkäläisissä lomakohteissa näy edes vahingossa, sillä suuret pakolaisleirit on sijoitettu valtion pohjoisosiin, Syyrian rajan tuntumaan.  

Jordania on muutenkin erikoinen palanen Lähi-itää. Sen sydän sykkii arabisolidaarisuudelle, mutta (ainakin avoimet) vihollisuudet Israelin kanssa ovat taakse jäänyttä historiaa. Vakauden tukena ovat olleet kuningashuoneen pitkäaikaiset suhteet länteen. 

Kuningas Abdullah II:n isä Kuningas Hussein oli koko peto diplomatiakentillä ja onnistui pitämään maansa erossa suurista sodista. Ja sodista joita sodittiin, tultiin pian pois. Mitä välipuheita käytettiin, siitä ei ota sepän sällikään selvää. Poika jatkaa isänsä linjalla.

Paikallisen tv-kanavan aamulähetys näyttää kuvaa tällä viikolla pidettävistä länsi- ja arabiliittoutuneiden joukkojen sotaharjoituksista. Yhdet pidetään Aqabanlahdella etelässä, toiset aavikolla lähellä Irakin rajaa. Isis-joukot rajan takana saattavat saada pian vieraita.

Vuosituhantisen Rabbath-Ammonin linnoituksen penkiltä tapaamme paikalliset ystävykset. Hymyä!  

Uksi, kaksi, kole. Mina puhu suomi.  Khan El-Khalili Bazarin kauppias Hisham Abdeen äkkää meidät basaarivilinässä pohjoisen pojiksi ja maanii teelle. Beduiiniteetä, aavikkokukkateetä, kaikea teetä, hän lupaa.

Istutaan ja hengähdetään. Hän on alansa ammattilainen ja jauhaa hörppimisen lomassa matkaan aromikahvit, maustepussit, myy ja sitoo päähän palestiinahuivit, kauppaa vielä ”tuliaisiksi” jotkut tuoksusaippuatkin. For the insects, you know! Olemme päätepisteessä, maan lounaiskärjen Aqabassa, ainoassa paikassa Jordaniassa, josta on pääsy merille. Punaisenmeren pohjukassa sijaitseva Aqaba on oma lukunsa Jordanian tarinassa – sen vaikuttava historia mamelukkeineen, kuningas Salomoneineen, Sinbadeineen ja kirjoitetun arabian syntysijoineen on taputeltu perhe- ja sporttiturismin alle. Maailman pohjoisin trooppinen merialue on Aqaban sielu ja turismi sen koneiston käynnissä pitävä sydän. Snorklausta, kalastusta, surffausta, sukellusta, luksushotelleja, koralliriuttoja, Mansaf-lammasta riisillä, loistoristeilijöitä, taaperoita hiekkalapioineen. Star Trek -teemapuisto Red Sea Astrarium, maailman ensimmäinen laatuaan, rakentuu vuodeksi 2017 Aqabaan.

Iltapäivällä pojat näyttävät parastaan yleisen rannan laiturilla. Tarjolla on  uimahyppytyylien kavaldia: pää edellä, jalat suorana, pommilla, kyljellään, voltilla, kierteillä ja nurinniskoin. Perheet ovat levittäneet aurinkovarjon alle eväät ja miehet kierrättävät rantabaarissa vesipiippua. Polkuveneet törmäilevät, pikkupoika hymyilee ja sanoo welcome, are you American? Vastarannan taivaalla liukuu tumma hahmo.       Kuljetuskone suuntaa lahdenpohjukan Israelin puoleisella poskella kohti Ovdan sotilaslentokenttää.       Viiden kilometrin päässä Eilatin rantaparatiisin rauhaa suojaa sotilashaarniska. ●

Teksti ja kuvat Samuli Isola

Julkaistu: 5.10.2015