Apu

Suojele ilmaa, älä polta märkää puuta – Se lisää haitallisten hiukkasten määrää myös kodin sisäilmassa

Suojele ilmaa, älä polta märkää puuta – Se lisää haitallisten hiukkasten määrää myös kodin sisäilmassa
Puunpolton päästöt vaikuttavat merkittävästi ihmisten terveyteen. Päästöille altistuvat tulisijan lämmittäjät ja lähialueen asukkaat. Eniten päästöjä syntyy viikonloppuisin, etenkin lauantaisin, kun puusaunoja lämmitetetään.

Vaikka syksy on ollut lämpimänpuoleinen, illat viilenevät ja pimenevät. Alkaa olla taas aika sytytellä klapeja tulisijoissa. Moni niin tekeekin, sillä suurimmassa osassa suomalaisia omakotitaloja on tulisija, esimerkiksi takka tai saunanpesä.

Harva omakotitaloasukas tulee ajatelleeksi, että puun polttaminen omassa takassa tuottaa haitallisia päästöjä, selviää Helsingin seudun ympäristöpalveluiden HSY:n kyselystä.

Kaupungin asukkaat eivät ylipäätään pidä puun savua yleensä terveys- tai viihtyvyyshaittana.

Puunpolton päästöt vaikuttavat merkittävästi ihmisten terveyteen. Päästöille altistuvat tulisijan lämmittäjät ja lähialueen asukkaat. Eniten päästöjä syntyy viikonloppuisin, etenkin lauantaisin, kun puusaunoja lämmitetetään.

Tulisija yhdeksässä pientalossa kymmenestä

HSY muistuttaa jokaista varmistamaan, että omasta takan tai saunan lämmityksestä tulee mahdollisimman vähän päästöjä.

– Keskeistä on huolehtia tulisijansa kunnosta ja polttaa vain kuivaa puuta, ei lainkaan roskia, sanoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Outi Väkevä.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla yhdeksässä kymmenestä pientalosta on tulisija, joten kunnollinen puun polttaminen vaikuttaa selvästi omakotialueiden ilmanlaatuun.

HSY:n mukaan polttopuiden laatuun vaikuttaa niiden oikea säilyttäminen kuivassa tilassa, jossa ilma kiertää. Sellainen on esimerkiksi kunnollinen puuvaja.

Kaikilla ei tietenkään puuvajaa ole. Turussa ongelmaa on ratkottu keväällä käynnistyneellä pilottihankkeilla, jossa Klapiauto kiersi vanhalla Portsan puutaloalueelle kuin jäätelöauto ikään. Klapiautoista polttopuuta voi ostaa ilman ennakkotilausta kotiin sopivan määrän.

Kuivaa puuta kannattaa suosia myös siksi, että märän puun tai roskien polttaminen kodin tulisijassa lisää haitallisten hiukkasten määrää kodin sisäilmassa.

Pienhiukkasia syntyy myös kynttilöiden polttamisesta. Pimeinäkin syysiltoina kynttilöiden poltossa kannattaa noudattaa kohtuutta ja katsoa, ettei kynttilä savuta tai pala lepattavalla liekillä.

Julkaistu: 17.9.2020
Kommentoi »