Suomen puolustuksen suurin ongelma on talvisota. Iltapäivälehtien ”Korsussa tehtiin puhdetöitä, eikä lottiin vilkaistukaan siinä mielessä” -liitteet ovat toki sympaattisia, mutta tekevät Suomen puolustukselle karhunpalveluksen. Talvisodan tarina on suurin mahdollinen palvelus Venäjän karhulle.
Talvisodasta jauhaminen on lupauksena jopa katteettomampi kuin kepun kasvurahastolupaukset. Aiempi voitto venäläisessä ruletissa ei nimittäin ennusta mitään tulevasta. Vähän kuin Lasse Norres luulisi, että saisi edelleen naista samalla tavalla kuin 1980-luvun Dingon aikoihin. Nahkatakkinen tyttö on nykyään isoäiti. Uskomme edelleen, että jossain ovat ne liinoja heiluttavat tyttömeret. Ne ajat ovat poissa. Samoin ovat talvisodan sankarit.
Kanadalainen kognitiotieteilijä Steven Pinker kirjoittaa kirjassaan The Better Angels of Our Nature siitä, kuinka länsimainen hyvinvointivaltio on saanut meidät miehet piilottamaan todellisen luonteemme. Olemme alkaneet mielistellä naista ja puhua feministien vaatimalla tavalla. Hyvinvointivaltio on tehnyt miehistä naisia. Miehet eivät enää osaa olla edes väkivaltaisia.
Pinker ei tarkoita, että tämä olisi huono asia. Totta munassa 1950-luvun mieskuva oli ahdistava ja kapea. Me naismaiset miehet pärjäämme loistavasti rauhan aikana. Mutta valitettavasti emme sodassa.
Mitä meillä olisi seuraavassa suursodassa vastassa? Ei ainakaan kaltaisiamme nössöjä, joiden suurin vastoinkäyminen on toimimaton wlan-yhteys. Meillä on vastassa ihmisiä omin käsin tappaneita Ukrainan sodan veteraaneja. Toisen maailmansodan jälkeen sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto ja nyky-Venäjä ovat koko ajan käyneet jonkinlaista pikkusotaa jossain päin maailmaa. Onko niiden aitona tavoitteena maailmanrauha? Ei tietenkään.
Sodassa pärjääminen perustuu samaan kuin muussakin työelämässä. Kokemukseen ja toistoon. Suurvallat pitävät yllä pikkusotia juuri siksi, että heillä on koko ajan kyky sotia. Jos pannaan moraali sivuun, se on loistava strategia. Esimerkiksi Yhdysvallat käyttää tällä hetkellä bruttokansantuotteestaan noin 2,4 prosenttia armeijaan. Se on vain yhden prosenttiyksikön verran enemmän kuin Suomella. Tämä on siis sellaisen valtion puolustusbudjetti, joka käy useaa sotaa ympäri maailmaa koko ajan.
Jotta Suomi olisi samalla tasolla kuin Venäjä, meilläkin pitäisi olla käynnissä joku sota jossain. Siihen tarvitaan tarpeeksi pieni, sisäinen vihollinen. Ihmiset ovat sen verran tyhmiä, että heille kelpaa mikä tahansa keksitty vihollinen: juutalaiset tai muslimit. Koska heitä ei ole tarpeeksi Suomessa, propagandakoneisto saisi vihollisen vaikka närpiöläisistä. Näin tekee Yhdysvallat, näin tekee Venäjä.
Puolustusvoimilla pitäisi olla vain yksi tehtävä: Suomen puolustaminen. Nyt sen päälle on kasattu joukko outoja myyttejä. Aina muistetaan hehkuttaa suomalaisten korkeasta puolustustahdosta. Valitettavasti tahto on eri asia kuin kyky. Voin sanoa, että minulla on korkea rockstaratahto, mutta se ei auta minua soittamaan kitaraa. Vain sodan ja kitaransoiton harjoittelu opettaa molempia. Alempien yhteiskuntaluokkien alastatusmiehillä on tapana hehkuttaa armeijakokemuksiaan. Se on valitettavasti ainoa paikka, jossa he ovat saaneet kokea ylästatusta suhteessa toisiin uroksiin. Tai edes yhdenvertaisuutta.
Vaivaannun sotaveteraanien ylistämisestä. Siksikö, etten arvosta heitä? Päinvastoin. Arvostan heitä niin paljon, että tuntuu epäreilulta yrittää saada edes hipaus heidän gloriastaan.
Mannerheim ratsastaa yhä Kiasman edessä. Se ei ole ongelma. Mutta ihan liian moni poliitikko, leijonariipusmies ja Jone Nikula ratsastaa edelleen Mannerheimilla.
